tiistai 6. maaliskuuta 2012

Kerrotaan se nyt täälläkin...

...että olin eilisen nörttityttö täällä: http://geekgirlsfinland.blogspot.com/.

Minä siis kirjoittelen tuonne silloin tällöin avaruudesta, avaruustekniikasta ja muusta sellaisesta. Ensimmäisen blokahdukseni vastaanotto oli niin ihana, että olen ihan hämilläni. :)

Se minusta on kuitenkin hassua, että kyseinen blogi on saanut lyhyen olemassaolonsa aikana osakseen aika rajuakin hyökkäilyä. On ajateltu, että tämä nörttityttöjen blogi on taas yksi keino, jota julmat naiset käyttävät poloisten miesten houkuttelemiseen. Että emme oikeasti ole kiinnostuneita nörtähtävistä asioista, vaan haluamme kohottaa arvoamme miesten silmissä. Tästä on muun muassa käytetty nimitystä "huomiohuora".

Noh, jään odottamaan kuinka paljon miehiä Mars-aiheinen kirjoitukseni minulle nyt tuo. Siis sehän oli koko kirjoitukseni pointti, tietenkin. :D


torstai 16. helmikuuta 2012

Jotain rajaa!

Sänkyni vieressä on iso lukemattomien tai kesken olevien kirjojen kasa. Omat kirjahyllyt pursuvat kirjoja, joihin en ole malttanut kunnolla tutustua. Lainaan kirjastosta kirjoja kuin heikkopäinen: Suomen kirjastolaitoksen tilanne on ehkä huono, mutta ei kirjastoja kuitenkaan olla heti huomenna lakkauttamassa.

Sanalla sanoen olen AHNE. Liialla informaatiolla ähkyyn täytetty pullea lukutoukka. Oikeasti luen niin paljon, ettei minulla ole kunnolla aikaa pohtia tai sisäistää lukemaani. Lisäksi viime aikoina on alkanut tehdä mieli katsoa elämäänsä vähän taaksepäin. Kirjat ovat aina olleet minulle oleellinen osa tätä maallista taaperrustani, joten mielelläni viipyilisin enemmän parhaissa lukuhetkissäni.

En tehnyt uudenvuodenlupauksia, mutta tämä voisi ihan hyvin olla semmoinen tämän vuoden punainen lanka: tervetuloa siis Alitsan Kirjastoon! Näissä blokahduksissa on tarkoitus esitellä kirjoja omasta hyllystäni: todennäköisesti yllätyn itsekin paljon siitä kirjamäärästä mitä omistan. Todennäköisesti roudaan paljon kirjoja kiertoon, että vältyn esittelemästä niitä täällä. :D

Kirjat ovat intiimi asia: olet mitä luet. Lukeminen muokkaa ajatuksia, luo maailmankuvaa. Jännittää kertoa itsestään tämmöisiä asioita. Niin paljon mieluummin esittelisin jääkaappini sisällön tai kamalimmat rähjävaatteeni. Mutta kun niissä ei ole mitään kovinkaan mielenkiintoista (vaikka naistenlehdet kovasti niin luulevat). Jääkää siis odottamaan Alitsan kohupaljastuksia! :)

tiistai 14. helmikuuta 2012

Zen ja itselleen nauramisen taito

Eräs sanoi tänään lukevansa tätä blogia. Siitä intoutuneena ryhdyin itsekin lukemaan, että mitä sitä onkaan tullut kirjoitettua. Tiedättehän tunteen: "Tuokin lukee tätä, nyt äkkiä tarkistamaan mitä on tullut sepusteltua, vähänkö siis noloo!".

Mutta minähän olenkin ihan hauska tyyppi. Tästä blogistahan voisi jopa saada sen kuvan, että minulla on mm. huumorintajua ja harrastuksia. Ja ystäviä. Ja että luen aivan liikaa. On hyvin mielenkiintoista vierailla omalla elämässään sen pohjalta mitä siitä maailmalle julkaisee. Jotenkin hohdokkaampaa: ei täällä tule kirjoitettua että "nousinpa aamulla ylös ja pesin hampaat".

Kehotan siis kaikkia oman blogin omaavia: lukekaa mitä olette tehneet. Minulle oli täysin uutta, että olen tehnyt kotona jukurttia tai että minulla on turkoosit työkengät. Jännä, hyvin jännä.

torstai 2. helmikuuta 2012

Piikoja, neitejä ja saippuaoopperaa

Olen taas lukenut varsin paljon ja laaja-alaisesti. Ei meinaa vain blogi pysyä perässä. Tässä tämänkertaiset:

Kathryn Stockett: Piiat

Teos sijoittuu 60-luvun Missisippiin, jossa rotukiistat käyvät kuumina. USAn vanhoillisimmalla kulmalla on vaikea totuttautua uuden vuosikymmenen mukanaan tuomiin ihmisoikeuksiin, jotka ulottuvat (hui kauhistus sentään!) myös värillisiin. Romaani kertoo mustista kotiapulaisista sekä heidän valkoisista emännistään kummankin näkökulmasta. Teoksen pohjalta on tehty myös elokuva, jonka todella haluaisin nähdä.

Kirja on nimittäin erinomaisen viihdyttävä lukukokemus ja samalla loistava ajan henkisen ilmapiirin kuvaus. Pidän kirjoista, jotka paitsi viihdyttävät myös lisäävät yleissivistystä ja Piiat on tämmöisestä viihdekirjallisuudesta oiva esimerkki.

Kouluarvosana 4-10: 9

Kaari Utrio: Oppinut neiti

Lisää "yleissivistyskaunokirjallisuutta". Utriosta piti tulla historioitsija, mutta tuoreelle maisterille ei löytynyt töitä, joten hän kirjoitti romaanin henkensä pitimiksi. Ja sille tielleen jäi, Oppinut neiti on Utrion 31. romaani.

Juoni on ennalta-arvattava, mutta loppuratkaisuun johtavat juonenkäänteet eivät. Sinällään Utrion uusi lempiaikakausi, noin 1830-luku, muistuttaa hieman Jane Austenin tuotantoa. Parasta Utriota ovat kuitenkin historioitsijan tarkkuudella tehty tutkimus ja kyky kääntää vanha maailma eläväksi kaunokirjallisuudeksi. Minua kiehtoo erityisesti ajan tapakulttuuri, joka pitkälti määrää päähenkilöiden käytöstä.

Verrattuna esimerkiksi Laila Hirvisaareen Utrio on myös kiihkoton ja tyyni kirjailija. Pidän siitä, että henkilöhahmot eivät "heittäydy epätoivoon", eivätkä ylitunteile muutoinkaan. En ole koskaan saanut Hirvisaaren/Hietamiehen kirjaa luettua loppuun, koska a) en jaksa sitä voivottelua ja ylitunteellista hapatusta ja b) historialliset faktat on tutkittu huolimattomasti ja tulkittu suoranaisen väärin.

Utrio on mielestäni Suomen paras kioskikirjailija. Ei mitään suurta taidetta, mutta erinomaisen viihdyttävää!

Kouluarvosana 4-10: 8,5

Johanna Sinisalo: Lasisilmä

Siirrytään 1830-luvun seurapiireistä saippuasarjan kulisseihin. Romaani sukeltaa jatkuvajuonisen Lähiö-sarjaan, näkökulma on käsikirjoittaja-Tarun, joka huomaa pian että asiat lipsahtavat tosi-tv:n puolelle. Miksi pomo haluaa tappaa Tarun kehittämän päähenkilön? Onko kyseessä kenties mustasukkaisuudesta, sillä Taru lähenee erästä miespuolista kollegaa? Homma menee aika pelottavaksi, kun käsikirjoittajat alkavat ottaa kaiken vähän liian tosissaan.

Tämä kirja ei mielestäni ole Sinisalon parhaimmistoa. Spekulatiivista fiktiota tämä ei ole vaan ehkä pikemminkin aika laimea psykologinen trilleri. Sinisalo on erinomainen kirjoittaja, joten en oikein osaa ilmaista miksi kirja on mielestäni jotenkin hengetön. Siitä puuttuu ehkä "Se Suuri Ajatus", joka on mm. teosten Ennen päivänlaskua ei voi ja Enkelten verta teoksissa.

Kouluarvosana 4-10: 8

Miina Supinen: Liha tottelee kuria

Silolan perhe on supermenestynyt. Isä on säveltäjä, äiti sisustusarkkitehti, koti tiptop. Lapset Astra, Silmu ja Pelagia ovat sitten vähän niin ja näin. Mutta kulissien pitää pysyä kunnossa vaikka hampaat irvessä, ongelmat kuuluu tiukasti lakaista maton alle.

Kirja on riemastuttava kuvaus siitä kuinka unelmaperheen huolella rakennetut kulissit tulevat rytinällä alas yhä kiihtyvällä nopeudella. Kerrassaan virkistävää! Samalla tulee hyvä mieli sen suhteen, että ei ole koskaan itse yrittänyt päteä millään ulkokultaisella. Siinä kun voi käydä pahasti, todella pahasti.

Kouluarvosana 4-10: 9,5

Maarit Verronen: Osallisuuden tunto

Tutkija Salla on kokenut itsensä osattomaksi ja ulkopuoliseksi koko ikänsä. Hän on lastenkotiin jätetty orpo, josta kasvoi osattomuuden ja orpouden tutkija. Sallan identiteetti on orvon ihmisen identiteetti, jopa siinä määrin, että hän ei huomaa elämässään olevan kuitenkin läheisiä ihmisiä, jotka ovat hänelle tärkeitä. Vielä vaikeampaa hänen on käsittää omaa tärkeyttään muiden silmissä.

Kirja on  kasvutarina erillisyydestä toisten ihmisten yhteyteen, teema joka toistuu monissa Verrosen teoksissa. En osaa sanoa mitä mieltä olisin kirjailijasta, hän kirjoittaa hyvin ja hienoista teemoista, mutta joskus tuntuu että kirjoista puuttuu kunnon juoni ja sanoma. Ylipäänsä olen lukijana todella vanhanaikainen: haluan että tarinalla on selkeä kaari ja asiat jotenkin kivasti etenevät pisteestä a pisteeseen b. Ehkä Verronen on maalailevalla tilannekuvauksellaan vain aivan liian (post)moderni minulle?

Kouluarvosana 4-10: 8

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Työttömän havaintoja aamupäivistä


En ole kuukauteen päivittänyt blogia. Se sopii hyvin nykyiseen statukseeni työttömänä. TE-keskuksen (ent. Työkkäri) mielestä juuri passiivisuus on parasta mitä työtön voi tehdä edistääkseen tulevaisuuden työllistymistä. Olen vain siitä hankala tyyppi, että en suostunut moiseen, koska sehän on oikeasti ihan puppua.

Olen juuri käynyt miltei loppuun väsytystaistelun viranomaisten kanssa sen suhteen, että saan opiskella maisterintutkintoni loppuun työttömyysetuudella. Tämä mahdollisuus tuli ylipäänsä muutama vuosi sitten, kun työkkäri päätti, että ehkä olisi jopa työllistävää jos työtön opiskelisi jotain. Saadakseni tämän opiskeluoikeuden minun piti todistaa, että en ole pitkään aikaan saanut mitään opintoja aikaiseksi, vaikka yliopiston kirjoilla olen roikkunutkin. Suomeksi: kun olen ollut (työn ohella) hyvin laiska opiskelija, saan tukea. Jos olisi suorittanut opintoja viimeisen 10 kuukauden aikana, tuki olisi minulta evätty. Olen ihan ymmyrkäisenä tästä logiikasta, koskapa en olisi ikinä arvannut että valtava luuseriuteni roikkuvien opintojeni suhteen kääntyy minulle EDUKSI. Mutta: tästä kaksi vuotta eteenpäin olen siis opiskelija. Ja hyvin innostunut sellainen: luultavasti jokaisen pitäisi ensin mennä erilaisiin työpaikkoihin ja sitten päättää mitä työtä sitten lähtee opiskelulla laajentamaan. Minä olen tieni löytänyt: minusta tulee pedagoginen informaatikko elikkäs koulumaailmassa viihtyvä "kirjastontäti".

Mutta näistä aamupäivistä. Herättyäni minulla on tapana hoitaa kirjallisia hommia (kuten nyt vaikka sitä opiskelua) ja surffailla muutama tunti netissä. Koska olen moderni levoton ihminen, yksi media ei riitä minua tyydyttämään, vaan päällä on myös telkkari. Ensin Ylen ykkönen, josta aamu-tv:n loputtua siirryn Kakkoselle (Kakkonen on silloin uusi ykkönen, heh heh), jossa tulee alueuutisten uusintoja edelliseltä päivältä. Sitten alkaa lapsuuteni suosikki, Vuoristosairaala. Muistan kuinka tyttösenä liimauduin telkkarin ääreen ja nykyään kornilta kuulostava tunnarikin oli silloin "parasta ikinä". Kaikkein huvittavinta on nyt lapsuuden suuri ihastukseni Udo Brinkmann. En kymmenvuotiaana tajunnutkaan, että kyseinen herra kirmaa joka toisessa kohtauksessaan ilman paitaa karvainen rinta kiillellen! :D Myös vaatemuoti, etenkin tennissukkien pikantti käyttö on hyvin mielenkiintoista.
Tohtorit Klaus ja Udo Brinkmann duunipaikkansa edessä
 Tästä kaikesta voi päätellä, että odotan kuin kuuta nousevaa yliopiston seuraavan periodin alkua, sillä silloin pääsen luennoille. On tosi tylyä naputtaa tietokonetta kotona ja samalla vierailla lapsuutensa lempisarjoissa. Ne kun tuppaavat menevän vähän pilalle uudella tarkastuskierroksella. Esimerkiksi alkuperäinen V oli 12-vuotiaasta Alitsasta maailman pelottavin ohjelma. Nyt se on auttamattomasti kökkö. Eikä pääpahis Dianan tyyli ehkä olekaan "tyylikkäintä ikinä".


Muoti-idea Dianalta.
Ei, kyllä täältä neljän seinän sisältä on päästävä pian pois! Onneksi kirjoja tulee myös luettua paljon, niistä lisää sitten seuraavassa postauksessa.