tiistai 30. heinäkuuta 2013

Rakkaat asiat, osa 1: parvekkeella

Tavaraa mennyt 518

Näköjään olen innostunut aloittamaan erilaisia reportaasisarjoja (osa 1 sitäjatätä). Nähtäväksi jää tuleeko näitä osia koskaan lisää. Tämänkertainen sarja on vastaisku kaikelle sille tavaran dissaamiselle, jota tässä blogissa on harjoitettu tämän vuoden aikana. Se, että tuhat tavaraa saa mennä ei tarkoita sitä, että minä en rakastaisi tai arvostaisi niitä jäljelle jääviä tavaroita. Päinvastoin olen melkoinen materialisti: kerään ja hamstraan, jos en nyt niin paljon valmista materiaalia, niin paljon kaikenmoisia projekteja ja harrasteita. Siksi en oikein voi aina puhua rakkaista esineistä, puhun siis rakkaista asioistani.

Tämänkertaisen blokahduksen aihe on kasvit. Ne eivät ole tavaroita vaan eläviä olentoja, joten tässäkin suhteessa asiat-termi on oikeutettu. Minä harrastan parveke- ja ikkunaviljelyä. Noin, se on sanottu, harrastan. Minulla on näet kummallinen ja kieroutunut käsitys harrastamisesta. Olen aina assosioinut sen suorittamiseen: näkyvää tulosta pitää tulla ja siitä on oltava selkeää etua jollekin toiselle henkilölle. Tämän logiikan mukaan harrastan ainoastaan vanhan musiikin soittamista Muskotissa, sillä siitä saavat ihmiset jonkinmoista viihdykettä. On sanomattakin selvää, että olen ollut itselleni huonoa seuraa menneisyydessä: näin ulkokohtainen oman arvon määrittely on ollut ahdistavaa ja hyvin sokeaa.

Totuus on kuitenkin, että kasvit menevät todennäköisesti harrastuslistan kärkeen. Minulla on iso kasa tosi mielenkiintoisia kasvikirjoja (niistä lisää lähitulevaisuuden kirjoituksessani) ja minä kuulun jopa Hyötykasviyhdistykseen. Mutta eihän tämä mikään valtavan dynaaminen ja tuottelias harrastus ole. Harrastukseni ydintä näin kesäisin on istua parvekkeella ja katsella kuinka kasvit kasvavat. Pölyttelen pensselillä kukkia, katselen tarvitseeko joku kasvi lisää tukea, mietin mikä siemen onkaan löytänyt kasvupaikan kahvipuuni juurelta. Erityisesti minua kiinnostavat siemenet, niitä minä kerään. Kun saan satoa (vaikkapa chilistä), otan siemenet talteen: istutan niistä seuraavana vuonna kasveja lisää. Kovin pitkään siementen keruuseen en ole vielä päässyt, pisin omien siementen ketju on orvokeilla, joiden kolmas sukupolvi näkee päivänvalon tänä kesänä.


Alkuperäiset ostosiemenet olivat sekoitus violetteja, keltaisia ja valkoisia yksivärisiä orvokkeja. En yhtään muista miltä viime kesän orvokit näyttivät, mutta nämä tämänkesäiset ovat kyllä hauskoja. Kaikki ovat kaksi-tai kolmevärisiä ja keskenään erilaisia. Olen nähnyt mitä mielikuvituksellisempia variaatioita annetuista perusaineksista, lisäksi violetin sävy on alkanut elämään: kuvassa vaaleampi versio violetista. Orvokit ovat huomattavan pieniä, kasvi on keto-orvokin kokoinen ja kukka isompi kuin villiorvokissa mutta huomattavasti pienempi kuin jalostetuissa lajitovereissaan. Olen orvokeistani valtavan ylpeä: ne ovat kauniita, yllätyksellisiä ja ihanan vihannan tuoksuisia, rinnastuvat lähinnä apilaan tuoksurintamalla. Onnellisena odotan siemensatoa (kukan tilalle kasvaa pieni siemeniä sisältävä siemenkota), että pääsen istuttelemaan ensi kesänä neljännen sukupolven omatuotanto-orvokkeja.


Kehäkukassa on menossa toinen sukupolvi. Tämäkin kukka on pienempi kuin ostosiemenestä viljelty, mutta muuten samanlainen. Alkuperäisessä sekoituksessa oli oransseja ja keltaisia kukkia, toistaiseksi olen nähnyt vain keltaisia kehäkukkia. Suurin osa kehäkukista kuitenkin kuhnustelee ja odotankin että oranssit kukat ilmaantuvat vielä elokuun aikana. Chilit ovat myös toista sukupolvea ja ihan kohta syötävissä. Minulla on niille täydellinen pastaresepti odottamassa, senkin raportoin tänne hyvin pian (punastukaapas nyt chilit, että täti pääsee syömään!).


Ylläolevassa kuvassa kukkii härkäpapu. Minulla on iso ruukku parvekkeella, jossa aikaisempina vuosina on kasvanut mm. tomaattia. Ajattelin, että nyt voisi olla palkokasvien aika: ne osaavat ottaa typpeä suoraan ilmakehästä ja varastoivat sitä juuriinsa. Typen ylijäämä sitten siirtyy juurista maaperään ja seuraavina kesinä tämä multa on taas ravittua käytettäväksi vaativampien kasvien kasvatukseen. Härkäpavut ovat ostosiemenestä, kuten ovat myös tomaatit, lakritsa (toivottavasti tämä hento pieni taimi selviää talven yli ikkunalaudalla), mansikka ja palsami. Lisäksi kaivelin vihannespaprikasta siemeniä ja tungin multaan: nyt minulla on kolme paprikanraakiletta pullistumassa.

Että kyllä tämä ihan harrastuksesta käy. Vaikka tämä on introverttiä kasvien kasvun kyttäämistä. Ja vaikka sato-odotukset tällä hetkellä ovat: 7 chilipalkoa, 6 tomaattia, 6 palkoa härkäpapuja, kolme paprikaa ynnä mausteeksi basilikaa, sitruunamelissaa ja oreganoa.

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Scifisarja Backlog, osa 1: Firefly

Tavaraa mennyt: 517

Minun täytyy tehdä tunnustus: olen surkea katsomaan hyviä spefisarjoja ajallaan. On suoranainen ihme, että olen kärryillä True Bloodissa. Olin kärryillä jopa Lostissa, kunnes siinä ei ollut päätä eikä häntää. Olen tutun ja turvallisen ystävä: Star Trekiä etu- ja takaperin minulle, kiitos. Kaikki sarjat ja niihin liittyvät parodiat. Tämä aiheuttaa "pieniä" ongelmia, kun maailmassa olisi kuitenkin niin monta hyvää scifisarjaa katsottavana.

Nyt minä ja Siippa puramme tätä vuosikymmenen mittaista backlogiamme aloittaen sieltä vanhemmasta ja kultimmasta päästä. Tässä blokahduksessa kuullaan siis mielipiteitäni sarjasta Firefly ja sen jatkoleffasta Serenity.

***ei spoilereita, jos et avaa linkkejä, niistä en mene takuuseen***

Firefly on spefisarjojen kultasormen Joss Whedonin luomus, kuten myös mm Buffy the Vampire Slayer, Angel ja Dollhouse. Näistä sarjoista juuri Firefly on mielestäni eniten "laatikon ulkopuolelta" ainakin suhteessa Whedonin muuhun tuotantoon: kyseessä on avaruuteen sijoittuva cowboy-tarina hieman kyseenalaisen menneisyyden omaavien henkilöiden ja heidän Serenity-nimisen aluksensa edesottamuksista. Alun alkaen Gene Roddenberry myi Star Trekin televioyhtiölle luonnehtimalla sitä "Avaruuden vankkurikaravaaniksi" (The Wagon Train of space). Wagon Train viittaa 1960-luvun amerikkalaissarjaan, joka kuvasi vankkurikaravaanin etenemistä 1800-luvun Villissä Lännessä. Sitähän Star Trek tosiaan oli avaruudessa: tähtienvälinen vankkuri, jonka seuraavasta määränpäästä ei ollut tietoa. Minusta Firefly-sarja on hauska tribuutti tälle ajatukselle.

Sarjaa tehtiin vain yhden tuotantokauden verran (14 jaksoa) ja ihan jokainen jakso ei ehkä ole ihan maailman parasta viihdettä. Silti olen sitä mieltä, että sarja on kulttimaineensa ansainnut. Valitettavasti kuitenkin Fox-kanavan valtataistelut tappoivat sarjan heti alkuunsa ja jatkoa ei ole tiedossa.

Jatkoa Serenity aluksen seikkailut saivat aluksen nimeä kantavasta elokuvasta, Serenity ilmestyi Universalin tuottamana elokuviin vuonna 2005. En ollut kovin tyytyväinen elokuvaan: sitä oli viety liikaa Hollywood-räiskinnän suuntaan ja monia askarruttavia kysymyksiä jätettiin auki. Sarjan olisi suonut saavan jatkoa, sillä elokuva ei millään riitä kertomaan kaikkia sarjan auki jättämiä kysymyksiä. Elokuva sortuu muutamiin mielestäni typeriin (tästä voi toki vapaasti olla eri mieltä) oikaisuihin: jos henkilöä ei ehditä syventää, hänet tapetaan (tämä keskeisten hahmojen tappaminen on tosin yksi Whedonin tavaramerkeistä, joten kai hänen on oltava uskollinen tyylilleen). Tai: jos ei ole mitään järkevää sanottavaa, tapellaan näyttävästi ja railakkaasti. En pidä liiallisesta ja suorasukaisesta väkivallasta, vaan ennemminkin oveluudesta. Tässä suhteessa tv-sarja loisti verrattuna elokuvaan: sarjan moniuloitteiset hahmot jallittivat vastustajiaan mennen tullen kun taas elokuvassa raaka voima ja väkivalta tuntui olevan keskeisin tapa ratkoa ongelmat. Ja hahmojen tappaminen, se on kuulkaa julmaa! Minä kiinnyn hahmoihin ja nautin seikasta että alkuteksteissä näkyvien näyttelijöiden roolihahmot yleensä (poikkeuksiakin on) selviävät hengissä.

Jos Whedon haluaa pitää ihmisiä varpaillaan pääosahenkilöiden henkiparan suhteen (mikä on julmaa), hän voittaa minut takaisin puolelleen vahvoilla naishahmoillaan, joita hänen jokaisessa sarjassaan esiintyy. Fireflyn suosikkihahmoni on Kaylee Frye, söpö nörttityttö, jolla on avaruusalusten tekniikka hallussaan. Häntä esittää yhtä ihana Jewel Staite. Rakastan Kayleen monisyistä hahmoa: yhtä aikaa herkkä hippityttö ja taitava mekaanikko. Kaylee on myös inhimillinen hahmo: tositilanteessa hän saattaa paeta ja pelätä tilanteissa, joissa muut Fireflyn jäsenet vaan roiskivat menemään. Lisäksi Kaylee haluaa, että kaikki olisivat aina kavereita, motto "Make Love Not War" pätee häneen täydellisesti (tarina siitä, miten Kaylee liittyi Fireflyn miehistöön on suorastaan hervoton esimerkki tästä).

Jewel Staite puhumassa faneille vuonna 2005, lähde Wikimedia Commons.

En arvioi sarjaa jakso jaksolta. Totean kuitenkin, että sarja on jatkuvajuoninen, edellisissä jaksoissa tapahtuneisiin juttuihin viitataan ja päähenkilöt syventävät sarjan edetessä omaa tarinaansa. Kannattaa siis katsoa jaksot järjestyksessä. Erittäin vahvasti suosittelen sarjaa, elokuvan suhteen minulla on varauksia, mutta kyllä senkin katsoo.

Vinkatkaahan minulle mitä kaikkea olen viimeisen vuosikymmenen aikana missannut. Ainakin Eureka odottaa vuoroaan backlogissa, saa nähdä koska sinne asti ehdimme. Vaikka katsoimme Fireflyn Siipan kanssa yhdessä, tämä arvio on oma henkilökohtainen kantani sarjasta ja elokuvasta. Täten annan tuomioni seuraavasti (kun minä niin tykkään antaa kouluarvosanoja kaikelle):

Arviot

Firefly-sarja: 9,5
Serenity-elokuva: 7

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Ja tavaraa menee...

Tavaraa mennyt: 507

...mutta olen mennyt sekaisin tulevien tavaroiden määrässä. :( Tämä harmittava käänne on toki ikävä, mutta toisaalta olen muuttunut huomattavan kulutuskriittiseksi ja tuleva tavara on minulla todella harkinnassa nykyään. Eniten minua kiinnostaa uudessa tavarassa sen koko elämänkaari: mihin tuote menee kun minä olen valmis siitä luopumaan. Samaten se, mistä tuote tulee on minulle nykyään hyvin tärkeää: tykkään vaikkapa Globe Hopen materiaalien uudelleenkäytöstä. Monesti tuote ei olekaan raaka-aineessa vaan ideassa.

Olen myynyt nyt kirpputorilla tavaroitani kahdesti ja tienannut kokonaista 207 euroa. Jos summa suhteutetaan lähteneisiin tavaroihin, yksittäisen tavaran hinta ei juuri päätä huimaa (0,40 senttiä/tavara). Moni keräilevä ystäväni onkin sanonut, että ei luovu tavarasta, koska ei kuitenkaan saisi siitä omiaan takaisin. Rahan perässähän tässä ei olla itsekään, vaan mielenrauhan. Tavara sitoo energiaa ja tilaa. Ja tällä hetkellä olen tuhannen tavaran tavoitteessani yli puolessa välissä - eikä missään näy lähteneiden tavaroiden aiheuttamaa ammottavaa aukkoa. Olo on selkeämpi, tavaroiden joukosta löytyvät ne rakkaimmat, ne tavarat, jotka eniten minua määrittävät.

Ole siis rohkea, ystäväni! Luovu siitä kamasta, älä sen anna määritellä sinua. Määrittele sinä itse itsesi ja kotisi sellaiseksi että se ilmentää sinua sellaisena kuin tällä hetkellä olet. :)

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Myyntitykkinä

Tavalaskuri tullut/mennyt: 55/313

Kerrankin jotain raportoitavaa tavaraprojektista. Pistin tuulemaan ja varasin pöydän Bonus kirppikseltä 12 päiväksi. Ensimmäisen viikon tuotto oli jo voitollinen ja nyt kaikki mitä myyn huomisen ja perjantain välillä on pelkkää plussaa. Ja mikä parasta: mikään tavara ei palaa kotiin, vaan matkustaa myymättä jäätyään nurkan takana lymyävälle Fidalle. Tammelaa täytyy vain rakastaa!

Siis rahassa, tavaroiden lähteminen on ollut koko ajan plussaa. Kuukauden tavaralaskuri junnasi sikäli paikallaan, että vain tulopuolelle ilmestyi merkintöjä. Mutta kirppis laittoi minut katsomaan tavaroitani uudelleen, myös rahallisessa mielessä. Huomasin, että makuutan kotonani rahanarvoista tavaraa, enimmäkseen kirjoja ja lehtiä. En lue niitä koskaan uudelleen ja luettuani (tai joitakin vuosia hamstrattuani) vien ne paperinkeräykseen. Nyt tajusin, että ne voi myydäkin. Siinä on sekin hyvä puoli, että tavara kiertää, eikä päädy liian aikaisin kierrätykseen. Ja kun myyn sikahalvalla, niin kaikille tulee hyvä mieli ja maailma pelastuu. :)

Toisaalta, minun tavarani eivät ole niin kovin arvokkaita, kun niitä katsoo sillä silmällä, että aikooko ne myydä. Ei niitä siis arvonsakaan vuoksi kannata makuuttaa hyllyillä. Huomaan, että pidän arvokkaana ihan muita kuin rahallisia arvoja tavarassa, minulle rakkaat (ja säilytettävät) esineet eivät olisi myyntiarvoltaan kummoisia.

Ja vielä: olin ajatellut että kirppispöytä räjäyttäisi pankin, eli tuhat tavaraa napsahtaisi kerralla rikki. Ei olla lähelläkään. Eli huomaan, että hamstraamisongelmani ei olekaan ehkä niin paha kuin luulin. Olen toki ollut tosi leväperäinen laskuissani enkä esimerkiksi laskenut jokaista pois heitettyä sukkaa. Mutta silti tämä on positiivinen tunne, vaikka saatan hyvinkin loppuvuodesta jäädä tuhannen tavaran tavoitteestani: en ole ihan tavaraan sairastunut.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Mummoja, pappoja ja mielensäpahoitusta

Viime aikoina olo on ollut keveämpi kuin vuosikausiin. Ei, en ole laihtunut ja en ole päässyt tavarastani juuri sen vertaa enemmän eroon kuin aiemminkaan. Mutta mieliala on toiveikas: ei minun elämässäni ole mitään hätää. Kunhan vain elelen päivän kerrallaan, niin kaikki hoituu. En enää hötkyile turhasta.

Löysin Mummon ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Ja piirtäjänä tänä vuonna 30 vuotta täyttävä Lappeenrannasta kotoisin oleva Nykäsen Anni. Mummoa eivät vaivaa ulkonäköpaineet ja yhteiskunnan odotukset: Mummo on toiminnan hahmo, joka tekee mitä lystää (enimmäkseen leipoo ja kutoo) ja saa kärpäsen kiinni sukkapuikoilla. Tällainen minäkin haluan olla, enkä "sitten joskus vanhana" vaan nyt. :)

Seuraavaksi halusin lukea vähän pappaenergiaa ja tartuin Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajaan. Tälläkin kertaa kirjoittaja on minun näkökulmastani nuori, vuonna 1974 syntynyt, ja silti jotenkin löytänyt sodankäyneiden miesten sielunmaiseman (tai ainakin sen mitä haluaisin sen olevan). Mieli pahoittuu kun kotimaisen perunan sijaan tarjotaan riisiä tai kun kotoa yritetään viedä hoitokotiin. Mietin, että aika paljon yhteiskunta nauraa näille ikääntyneille hahmoille, joiden sanoissa kuitenkin paistaa vissi totuus, kuten vaikkapa tässä pätkässä:

"Kaupunkilaiset ja nuoriso elävät toista aikaa, kaikki alle seitsemänkymmentävuotiaat. Sen ajan nimi on kiire. Joka on oman pään keksintö. Kärsimättömyydeksi sellaista pitäisi sanoa. Joka taas on sitä että ihmiset eivät malta kärsiä vaikka kyllä kannattaisi. Kärsimyksen jälkeen pienikin helpotus tuntuu hyvältä. Mutta kun kun kaikki on koko ajan helppoa, niin mikään ei oikeastaan tunnu helpolta.

Poika nyökkäili, minä tiedän sen ilmeen, se menee kauas koska häpeää.

Mutta meidänpä luokse tuli yhden tolpan takaa sellainen oranssiin kaapuun pukeutunut poika, jolla oli muuten kalju pää, mutta joku letti siellä takana roikkui. Hän sanoi kuulleensa mitä minä puhuin ja kysyi olinko minä jonkinlainen opettaja tai kuru. Hänen mielestään minä puhuin vielä viisaammin kuin Krishnan Haare opettaa.

Kyllä en opeta mitään. Nämä olen elänyt, siksi niistä tiedän."

Lukukokemuksista hullaantuneena ilahduin törmätessäni bussissa herttaiseen mummoparivaljakkoon, joka istui takanani olevalla penkillä. Hymy hyytyi pian kun aloin kuunnella keskustelunpätkiä:

"Ei tarvitse mennä kuin Koskikeskukseen tai Ideaparkiin istumaan, niin siellä niitä on, HIRVEÄN LIHAVIA NUORIA! Kamalaa se on kun päästävät itsensä semmoiseen kuntoon, kauheata porukkaa."

Tämä oli mielestäni ensimmäinen FAIL: muistaako kukaan miltä tuntui olla teini ja muutenkin jo ulkonäköongelmainen? Tarvitseeko siihen tulla vielä arvostelemaan, varsinkin kuin näillä "kamalilla teineillä" on tuskin ollut aikaa lihottaa itseään "kamalaan kuntoon", sen on tehnyt kodin ruokailutottumukset (mutta jostain kumman syystä sekin on teinien itsensä vika). Ja sitten:

"Ja siellä sitten keekoillaan napapaidoissa ja lyhyissä hameissa. Ja sitten älähdetään kun joku käy päälle!"

MEGAFAIL! Ihminen saa laittaa mitä tahansa vaatteita päälle ja saada silti oikeuden koskemattomuuteen. On päällekarkaajan syy kun käydään päälle - ei koskaan uhrin!

Täytynee siis sanoa, että kyllä minä niin mieleni pahoitin näistä nykyajan vanhuksista! Tykkään enemmän fiktiivisistä vanhusesikuvistani ja aion itse pyrkiä enemmän heidän kaltaisekseen!

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Kirjoja tulee, kirjoja menee

Tavaralaskuri (tullut/mennyt): 35/140

Kirjoja on toden teolla lähtenyt menemään. Tai no ne on siis otettu hyllystä poistomielessä. Mutta kokonaista 24 scifi- ja fantasiakirjaa on todella lähtenyt, ne menivät arpajais- ja huutokauppatavaroiksi Spektren järjestämään vuosittaiseen Spefiseurojen yhteistyökokoukseen. Huutokaupassa ne tuottivat fandomille ainakin semmoiset 50 euroa ja arpajaisissakin saattoivat olla vaikuttamassa arpojen myyntiin. Tuli hyvä mieli, kirjat eivät menneet hukkaan vaan pääsivät hyvään kotiin.

Lisää kirjoja on laatikossa, ja tarkoitus on järjestää penkojaiset. Listaa tulee tänne lähipäivinä eli saapi pyytää laittamaan syrjään, jos jokin opus saattaisi kiinnostaa. Tulossa myös: Alitsan kamarin esittely! Vanhemmat tulivat käymään ja vierashuoneena toimiva Kamari oli pakko siivota. Ja hieno tuli (näette myöhemmin)!

Kirjoja kulkee kätteni kautta massoittain myös kirjastosta lainattuna. En ole koskaan ymmärtänyt miten kirjojen myynti uhkaisi kirjastoja: minä sekä ostan että lainaan kirjoja valtavia määriä. Minä luen, sekä omaa että lainattua. Tässä viimeisimmät lainalukemiset:

Milla Keränen: Sisilian ruusu

Esikoiskirjailijan hurmaava keskiaikainen romaani, jossa on aimo annos (tai ainakin ehdottomasti enemmän kuin ripaus) scifielementtejä. Romaani sijoittu 1200-luvun Italiaan ja teos huokuu ajan makuja ja tuoksuja tuoksuja. Keskiajan elävöittäjänä nimenomaan tunnelmien, tuoksujen ja makujen kuvaus on tämän teoksen todellista herkkua.

Jotkut (mm. Morre, huom. spoilaa tosi paljon) ovat arvioineet kirjan päähenkilö Rosalian ärsyttäväksi ja naiviksi. Siihen toteaisin, että henkilö on 1200-luvun ihminen: hän tulkitsee tapaamansa ilmiöt siitä viitekehyksestä käsin mikä on hänelle mahdollinen. Toisekseen kirjailija toteaa, että tarkoitus on kuvata 1200-luvun Sisiliaa niinkuin se ajan kirjallisuudessa esiintyy, se ei ole realistinen ja tarkan historiallinen kuvaus tuon ajan maailmasta. Eli kaariutriomaista tarkkuutta ei kirjasta löydy, mutta tunnelmaa mukavasti. Tosin en osaa sanoa miten paljon tavanomainen lukija haluaa viipyillä kirjan tunnelmissa: saattaa olla että historiaa elävöittämätön lukija haluaisi nopeampaa juonenkuljetusta. Minulle tämmöinen tunnelmointi sopii vallan mainiosti.

Kouluarvosana 4-10: 8,5


Liz Williams: Aavekauppiaan tytär

Williams on kirjailija, jota ei voi jakaa perinteisesti fantasian tai scifin kirjoittajaksi. Tämmöinen spekulatiivisen fiktion genrejen sekoittaminen on mielestäni oikein piristävää ja mielenkiintoista. Tätä kirjaa voisi luonnehtia yliluonnolliseksi dekkariksi: hahmogalleriaan mahtuu niin jumalattaria kuin demoneitakin ja ihmisten maailman ohella pyörähdetään myös helvetissä.

Kirja tulisikin arvostella dekkarina: lajityyppi on kevyt ja ennalta-arvattava. Tapahtuu rikos ja tarinassa se selvitetään. Kirja ei siis ole esimerkiksi suurta yhteiskuntakritiikkiä esittävää scifiä. Dekkarina kirja on mainio: se on sujuva ja hyvin juonta kuljettavaa seikkailukirjallisuutta. Scifinä se olisi melko keskinkertaista. Silti Liz Williams on minulle mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Hankin juuri huutokaupasta (eli yksi kirja tuli takaisin, 24 meni) Williamsin esikoisteoksen the Ghost Sister ja odotan lukukokemukselta paljon.

Kouluarvosana 4-10: 8

Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille

Jännä on nimi kirjailijalla. Ja mielenkiintoinen on kirjan idea. Tämä kirja on ehkä nuorille suunnattua fantasiaa, mutta se ei haittaa. Pidän nuorten scifistä ja fantasiasta: ideat ja ajatukset esitellään selkeästi ja nopeasti ja juoni kulkee koukuttavasti eteenpäin. Siksi yleisestikin suosittelen myös nuorten hyllyn hyödyntämistä, esimerkiksi Nälkäpeli svengaa kuin hirvi.

Tämä kirja ei pääse ihan hirven tahtiin, mutta on mielenkiintoinen ja luova esikoisteos. Kirjailija on ottanut ideansa pohjaksi vanhoja valokuvia, jotka ovat tavalla tai toisella kummallisia: kannessa on tyttö joka näyttäisi leijuvan ilmassa. Näihin kuviin (joita esitellään kirjassa paljon) liitetään sitten ajatus, että ne eivät olekaan hassuja trikkikuvia vaan totisinta totta, ja seikkailu on valmis. Päähenkilö Jacob on kuunnellut ukkinsa Aben tarinoita kuvista ja luullut niitä vain isoisän vilkkaan mielikuvituksen tuotteiksi. Jacob lähtee selvittämään missä vanhat valokuvat on otettu ja löytää kokonaisen maailman eriskummallisuuksia.

Tarina saa jatkoa ja on jopa luvattu että Tim Burton tekee siitä tänä vuonna elokuvan. Burtonmainen olisikin termi, jolla kirjaa kuvailisin: hurmaavan eriskummallista!

Kouluarvosana 4-10: 8,5

maanantai 21. tammikuuta 2013

Uskon asia

Tavaralaskuri (tullut/mennyt): 15/116

Tamperelaiset varmasti tietävät tyypin, joka jakelee flaijereita ainakin Keskustorin ja rautatieaseman liepeillä. Kesät talvet melkein aina päällään pilkkihaalari, jonka selässä lukee: "Valitse Jeesus - hän rakastaa sinua". Tavallaan aika ihailtavaa panna itsensä sillä lailla likoon. Ja tavallaan ei.

Kun minulla on nyt tämä tavaraprojektini eräs toinen ryhmittymä on tehnyt minuun suuremman vaikutuksen kuin mitä tämä tyyppi koskaan voisi. Ne ovat ne kaksi heppua, jotka hakivat runkopatjasänkyni hyväntekeväisyyteen. Se on se nainen, joka vastasi puhelimeen ja organisoi koko noudon. Minulla ei ollut mitään käyttöä näille patjoille, enkä osannut nähdä että kenelläkään muulla olisi. Nämä ihmiset olivat eri mieltä, kiittivät lahjoituksesta. Nyt on tavaroita poistunut vain kaksi, mutta ne ovat sitäkin suurempia. Ja mieli hyvä.

Tämä poppoo oli tietenkin Pelastusarmeija. Uskonnoista voi olla mitä mieltä tahansa, mutta on pakko sanoa, että heidän "Soppaa, Saippuaa ja Sielunhoitoa" -lähestymistapansa on humaani. Että ei lyödä Raamatulla päähän ennenkuin on saatu sitä ruokaa, saatu peseytyä, ehkä jopa paikka johon kallistaa päänsä yöllä. Että ollaan niiden heikompien puolella. Ehkä sitten sen jälkeen voidaan ajatella sitä Jeesuksen valitsemista, ehkä ei.

Tämmöisiä ajatuksia minulla tästä. Ja tähän päättyy myös blokahdukseni uskonnollis-filosofis-poliittinen osuus ja alkaa artikkelini sisustusosio. Katsokaapas mikä ero tulikaan ennen ja jälkeen niiden Pelastusarmeijan heppujen käyntiä allaolevista kuvista:

Huoneeni runkopatjojen varastona.

Huoneeni uusi mukava sohva.

Nythän on niin, että meillä on Siipan kanssa tilaa. Minulla on tällä hetkellä oma huone, joka on ollut erilaisten kamojen varastona. Eipä ole enää pitkään. Täten julistan tämän huoneen Alitsan Kamariksi ja sen tarkoituksena on talon emännän valitsemien vieraiden viihdytys ja rouvan omien askareiden (kuten vaikkapa gradu, huonekasvien hoito ja pasuunansoitto) oma paikka. Ihanaa! Ja näettekö tuon telkkarin tuossa nurkassa? Se on meillä kotiteatterin takia tarpeeton, mutta siinä on DVD-soitin (joka on tarpeeton blu ray-soittimen takia). Ja käyttötarkoitus tarpeettomalle on löytynyt! Rouvavieraita viihdytettäessä siitä tulee nonstoppina Jane Austenia. Tai muuta pukudraamaa. Nih! Se on minun telkkari, minun!

Tervetuloa siis Alitsan Kamariin, löytöretki tavaroiden maailmassa jatkuu erityisesti sen uumenissa!

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

No huh huh!

Ja minä kun luulin olevani radikaali. Voi sen tavaran vähennyksen tehdä näinkin.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Kiva roolipeli!

Tavaralaskuri (tullut/mennyt): 10/114

Korppisusi linkkasi minulle tämä kivan roolipelin:

Roolipeli arkisten askareiden parissa.

Challenge Accepted pyrkii saamaan vauhtia meihin kaikkiin, jotka mielellämme välttelisimme arkiaskareitamme vaikkapa nyt pelaamalla. Loin profiilinkin: olen Alitsa-niminen parantaja, rodultani keiju. Ja sain valita kivoja askareita, joita yleisimmin teen (mukana hauskoja sanoja mm. gardeneering). Sitten vain luon erilaisia Questeja eli Seikkailuja. Minulle tämä Tuhat Tavaraa on ilmiselvä "Quest" samaten Iso G eli gradu mikä pitäisi tänä vuonna vääntää.

Ei pidä kuitenkaan ajatella liian isoja. Kun vien roskat, voin ilman muuta merkata sen hahmoni kokemuspisteiksi. Kunhan tosiaan teen ne askareet mitä väitän tekeväni, peliin liittyy Honor Code, jonka olen allekirjoittanut. Eli olen luvannut (ennenkaikkea itselleni) olla huijaamatta.

Ei muuta kuin suorittamaan askareita! Elämä voi olla yhtä suurta roolipeliä.

maanantai 7. tammikuuta 2013

Houkutukset saapuivat

Tavaralaskuri (tullut/mennyt): 5/112

Jokakeväinen vitsaus, kirja-ja siemenluettelot.
Nyt ne ovat taas täällä. Pahimmat itsekurini koettelijat, Akateemisen alelista ja parinkin eri tahon siemenluettelot. Ja kun kaikki alkoi niin hyvin, kuten tavaralaskurista voi lukea! Mihin vuodenaikaan tahansa minä olen järkyttävän kiinnostunut kirjoista: ostan itselleni niin faktaa kuin fiktiota ehkäpä sillä periaatteella että kun ne ovat hyllyssäni niiden sisältämä informaatio jotenkin salaperäisesti siirtyy aivoihini vaikkapa nukkuessani. Kaikkien kirjojeni lukemiseen aikani ei millään riitä. Lisäksi huomaan, etten edes halua lukea niitä kaikkia, minä vain koen että minun "kuuluu" omistaa ne. Miksi ihmeessä? En ole kirjojen keräilijä, niillä on minulle pääasiassa vain välineellistä arvoa. Toisaalta selkeästi kiinnyn kirjoihini, joista pidän: hyvät romaanit kestävät käsissäni useammankin lukukokemukset. Toiset taas eivät: vaikkapa dekkarin uudelleen lukemisessa ei oikein ole järkeä, ne ovat luonteeltaan kertaelämyksiä, kun arvoitus on ratkennut, se on ratkennut. Dekkareitakin minulla kuitenkin on hyllyssäni.

Entäs siemenet sitten? Aina joulun seutuun alkaa sormenpäissä kauhea syyhy, joka helmikuun lopulla on aivan pitelemätöntä maniaa: on kerta kaikkiaan saatava istuttaa jotain. Olen hulluna eksoottisiin kasveihin ja ajatus oman ruokansa kasvattamisesta on myös kiehtova. Mutta parvekkeellako minä kasvattaisin? Entäpä kaikki lukuisat huonekasvini, jotka jo tällä hetkellä taistelevat elintilasta? Mutta tälle istutusinnolle ei voi mitään, ihan kohta on pakko saada jotain kasvamaan.

Ja nämä luettelot eivät auta. Vaikka välttäisin kirjakuvaston houkutukset (mikä on onneksi epäilyttävän helppoa tänä vuonna), minun on lisäksi aleaikaan vältettävä Akateemista Kirjakauppaa (no okei, minun on AINA vältettävä Akateemista). Ja vaikka en katsoisi siemenluetteloita, minun on joka kevät saatava kasvattaa jotain.

Mikä neuvoksi? Ensinnäkin aion piakkoin käydä kirjani läpi ja surutta laitan kiertoon kaiken mikä on seisonut hyllyssä lukematta liian pitkään. Hyvin todennäköisesti löydän kirjoja, joista todella ilahdun, ne vain olivat hukkuneena kaiken turhuuden alle. Nämä löytöni sitten järjestän hyllyssäni uudelleen. Ja kirjojeni joukossa on myös vino pino mielenkiintoisia puutarhakirjoja (joista varmaan kirjoitan kevään mittaan), mikä on omiaan hieman helpottamaan vihertävää peukaloa. Ja siemenet sitten? Joka kevät olen tilannut siemeniä enemmän kuin mahtuu kerralla kasvattamaan. Minun tarvitsee vain kaivaa vanhat siemenet esiin ja kylvää niitä. Lisäksi miltei jokainen hedelmä sisältää mielenkiintoista kasvatettavaa. Tällä hetkellä saatavilla on mm. taatelin, papaijan ja sitruunan siemeniä.

Nyt nämä luettelot menevät keräyspaperiin. Minä en tarvitse niistä mitään, koska kaikki mitä minä tarvitsen on jo minulla kotona. En vain ole löytänyt kaikkea vielä. :)

tiistai 1. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, Tuhat Tavaraa!

Olen palannut ja entistä ehompana! Nyt nimittäin pääni on täynnä jaloja uudenvuodenlupauksia ja suunnitelmia: "tänä vuonna kaikki on paremmin", "tänä vuonna teen asiat oikein", "tänä vuonna parannan kaikki pahat tapani"...jne. jne. Kummasti sitä lähtee hypetykseen mukaan, vaikka vuosi toisensa jälkeen saa pettyä itseensä. Tänä vuonna pistän itseni enemmän likoon, minulla on projekti, josta kirjoitan täällä (ja siinä sivussa puolittain lupaan kirjoittaa tänne enemmän muutakin asiaa, kuten kuulumisia ja kirja-arvosteluita).

Kyse on tavarasta. Ja siitä että minulla on niitä hyvin paljon. Aivan liikaa, itse asiassa. Minulla on lukemattomia kirjoja, joita en rehellisyyden nimissä näe itseni koskaan lukemassa ja luettuja kirjoja, jotka olivat niin huonoja, etten haluaisi niitä säilyttää. Keittiössä on jos jonkinmoista hilavitkutinta, joista kaikkia en käytä koskaan ja vilkaisu vaatekaappiin on joka kerta lähes arkeologisen kaivauksen veroinen löytöretki: teen uusia löytöjä ikivanhojen ja kittanoiden vaatteiden seasta. Omistan tällä hetkellä tavaroita, joiden olemassaolosta minulla ei ole tietoa: olen luultavasti niistä jopa tyytyväinen, mutta ne kaikki hukkuvat turhan tauhkan alle.

Tänä vuonna aion olla Materialisti isolla alkukirjaimella. Esseisti Antti Nylén on viisaasti todennut, että nykyihmisen ongelma ei ole se, että hän rakastaa materiaa vaan se, että hän ei rakasta sitä ollenkaan tarpeeksi. Jos ihminen todella kunnioittaisi vaikkapa rakkaimpia kirjojaan, hän ei täyttäisi hyllyjä kaikella turhanpäiväisellä ja triviaalilla vaan nostaisi arvoesineensä keskelle kaikkien nautittavaksi. Jos rakastaisin vaatteitani, en pitäisi niiden seurana kauhtuneita ja liian pieniä vaatteita, jotka vain masentavat. Itse asiassa: rakastanko edes itseäni jos suhtaudun omistuksiini niin yliolkaisesti?

Tänä vuonna luovun tuhannesta tavarasta. Pidän laskua, että joka päivä tavaramäärä vähenisi keskimäärin 3-4 esineellä. Tottakai pitää sitä tänä vuonna tavaraa ostaakin, mm. uusi hammasharja jossain välissä olisi kiva. Mutta silloin se on yksi miinuspiste minulle ja jotakin on mentävä (esim. se vanha hammasharja), että tavaraa TODELLA vähenee. Ja ettei luopumisen tuska kävisi liian kevyesti, kirjoitan lupauksestani täällä. Ja huomautettakoon, että elintarvikkeita en laske tavaraksi, en hitto vieköön ala laskemaan kulutettuja tomaatteja ja maitopurkkeja.

Mitä toivon tällä tempauksella? Haluan tietää mitä tavaroita omistan. Haluan luopua kaikesta turhasta ja arvostaa niitä aarteita, joita tällä hetkellä tuskin tiedostan. Haluan arvostaa sitä mitä minulla on. Haluan olla kulutuskriittisempi. Ylipäänsä haluan olla enemmän kiinni maailmassa: minulla on paha tapa jäädä pilvilinnoihin leijumaan niin että konkreettinen fyysinen todellisuuteni tuntuu minusta jotenkin abstraktilta ja epätodelliselta.

Mitä pelkään? Pelkään, että tuhat tavaraa häviää hetkessä enkä edes huomaa eroa entiseen. Pelkään että luovutan, vaikka minun todella pitäisi karsia turhaa materiaa. Pelkään kirjoittaa tästä kaikesta: miten ihmiset kauhistelevatkin sitä miten kauhea hamstraaja olen (ihan puolihuolimattomasti) ollut.

Toiveet voittavat pelot, joten toimeen! Siis heti huomenna, tänään ei jaksa! :D