Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2014.

Kun saapuu yö

En ole päivittänyt tätä blogia pitkään aikaan. Eräs varsin terävillä hoksottimilla ja kielellä varustettu kaverini tokaisisi varmaan, että puhtaasti laiskuuttani olen antanut tämän  blogin rehottaa vapaana. Koko kesän ja alkusyksyn olin samalla mielialalla: reipastua pitäisi minulla on kuitenkin velvollisuuksia lukijoitani kohtaan.


Nyt se on myöhäistä, blogi tulee jatkossa elämään entistä enemmän pellossa, sillä lopulta tipahdin siihen kuoppaan, jonka olen koko vuoden jo kahdesti välttänyt.

Ensimmäinen kuoppa

Rakas veljenpoikani menehtyy vajaan kolmen vuoden herkässä iässä 29.3.2014. Sukumme ylle putoaa tumma suruharso, jonka läpi kuljemme päivät pääksytysten ja yritämme pärjätä jokapäiväisissä, yht'äkkiä niin kovin triviaaleissa askareissamme. Tähän kuoppaan voisin minäkin jäädä lepäävään, ei enää koskaan tällaista kipua.

Mutta se ei onnistu. 29.4. varhain aamulla puhelin soi ja veljeni soittaa: "Me pojat tässä odotamme äidin luokse heräämöön pääsyä!". Veljenpoikani Eero…

Vauvakirjojen aatelia...

Kuva
Sain kälyltäni kunniatehtävän: Sulevi saa minulta kummilahjaksi vauvakirjan. Sellaisen, jota lapset ja aikuiset selaavat vuosikymmeniä eteenpäin. Ystäväni totesi, että hän edelleen katselee pikkuveljensä hiustöyhtöä tämän vauvakirjasta. Ja jokaisesta on mukava tietää millainen oli pienenä, minä oli ensimmäinen sana, jne.

Minun kohtalokseni tuli syntyä toiseksi lapseksi varsin ADHD:n isoveljen jälkeen, jonka vakaana tarkoituksena oli murhata minut, koska vein aivan liikaa äidin huomiota ja hoivaa. Murha ei onnistunut, mutta tietty unohdus kylläkin. Veljeni ensimmäinen sana oli "kukka", minun ensimmäistä sanaani ei kukaan muista. Yhtenä päivänä vain osasin puhua ja sen jälkeen puheesta ei tullutkaan loppua. Sen verran tiedän, että puhuin ennenkuin kävelin, naapurin samanikäisellä pojalla homma meni toisinpäin. Tarina kertoo, että minä puhua pälpätin ja Lauri tuijotti mykkänä, kyllästyttyään sitten nousi ja käveli pois. Tämä mies juoksee muuten tänä päivänä maratooneja. Minä e…

Dun-dun-du-du dun-dun-du-du....

Kuva
*Jos et ole koskaan katsonut Game of Thronesia tai lukenut kirjoja, mutta aiot niin tehdä, tämä blokahdus sisältää spoilereita. Kuluvasta kaudesta tässä ei hiiskahdeta sanaakaan*

Joskus lapsettaa. Silloin pitää koristella kämppä hassusti ja sitten kutsua kaverit kylään. Tällä kertaa sain tekosyyn Game of Thronesin neljännestä kaudesta, jonka tiimoilta kämppämme muuntui Westerosiksi. Eri huoneet (vaatekomero ja vessa ovat huoneita, samoin parveke) edustavat tietenkin Westerosin eri sukuja. Jokaisessa huoneessa oli vaakuna ja olin piirrellyt "hienoja" potretteja joita liimailin taulujemme ja valokuviemme päälle. Nyt huomasin kauhukseni, että parhaista jutuista ei ollut edes kuvaa, mutta tässä jotain:






Ja niille, jotka haluavat päästä sarjaan lennosta mukaan, voi suositella Honest Traileria aiheesta.

Mitähän kivaa sitä seuraavaksi leikkisi. Ideoita?


I'm back!

Kuva
Reilun puolen vuoden ajan minulla ei ollut oikein mitään sanottavaa. Ei tuntunut mielekkäältä pitää blogia vain laskeakseni kuinka paljon tavaroita olen saanut katoamaan kotitaloudestani. Sitten vuoden alkupuolikkaalla tapahtui niin paljon mullistavia asioita, ettei niistä jaksanut kirjoittaa. Nyt jaksan taas. Ja tein comebackin, uudella ulkoasulla oikein.

Alkuvuodesta minulle tapahtunut seuraavia asioita:

1. Hylkäsin lopullisesti (= toistaiseksi, katsotaan saako minua edes vuotta pysymään poissa edes avoimesta) turhauttavat ja työttömän uraan valmistavat yliopisto-opintoni. Päätin hakea sinne mistä äitini aina varoitti, hoitoalalle. Yhteishaussa laitoin paperit vetämään lähihoitajakoulutukseen. Huhtikuussa kävin pääsy- ja soveltuvuuskokeessa, tällä viikolla selviää miten kävi.

2. Veljenpoikani Olavi kuoli 29.3. Hän oli koko ikänsä vaikeasti vammautunut, joten kuolema sinällään ei ollut yllättävää, eikä välttämättä edes niin traagista. Kuitenkin ajankohta on aina yllätys ja suru muser…