perjantai 10. lokakuuta 2014

Kun saapuu yö

En ole päivittänyt tätä blogia pitkään aikaan. Eräs varsin terävillä hoksottimilla ja kielellä varustettu kaverini tokaisisi varmaan, että puhtaasti laiskuuttani olen antanut tämän  blogin rehottaa vapaana. Koko kesän ja alkusyksyn olin samalla mielialalla: reipastua pitäisi minulla on kuitenkin velvollisuuksia lukijoitani kohtaan.


Nyt se on myöhäistä, blogi tulee jatkossa elämään entistä enemmän pellossa, sillä lopulta tipahdin siihen kuoppaan, jonka olen koko vuoden jo kahdesti välttänyt.

Ensimmäinen kuoppa

Rakas veljenpoikani menehtyy vajaan kolmen vuoden herkässä iässä 29.3.2014. Sukumme ylle putoaa tumma suruharso, jonka läpi kuljemme päivät pääksytysten ja yritämme pärjätä jokapäiväisissä, yht'äkkiä niin kovin triviaaleissa askareissamme. Tähän kuoppaan voisin minäkin jäädä lepäävään, ei enää koskaan tällaista kipua.

Mutta se ei onnistu. 29.4. varhain aamulla puhelin soi ja veljeni soittaa: "Me pojat tässä odotamme äidin luokse heräämöön pääsyä!". Veljenpoikani Eero on syntynyt, aurinkoinen, kärsimätön lapsi, joka herää päikkäreiltään uteliaana katse kysyen: "Missä täällä on säpinää?" ja "Kuka toimii viihdyttäjänäni tänään?"

Ei onnistu masennus vielä saamaan minusta otetta, ihan vielä en voi antaa periksi. On uusi pieni elämä ihailtavana ja viihdytettävänä.

Toinen Kuoppa

Tuli kesä. Kun jaksan, kerron juurta jaksain miten käsittämättömän huonosti minulle kävikään kevään yhteishaussa kun hain opiskelemaan lähihoitajaksi. Reputin psykologin haastattelun ja sain rekryfirman toimitusjohtajalta sellaisen täyslaidallisen luonteestani, että olin äärimmäisen häpeissäni muutaman viikon. Jos toimitusjohtajan mutu-tuntuma minusta olisi oikea, en olisi työllistymiskelpoinen yhtään mihinkään ammattiin.

 Onneksi ympäriltäni kuului järjen ääni erään terapiaenkelin muodossa, joka suuttui puolestani ja otti asioista selvää. Ja sain kasattua valituksen rekryfirman epäammattimaisesta käytöksestä. Vältin syvän masennuksen kuopan, mutta tällä kertaa se jäi taka-alalle väijymään, sillä se on tehnyt hyvää pohjatyötä seuraavaa sudenkuoppaa varten.

Kolmas ja viimeinen kuoppa

Halusin edelleen hoitoalalle ja laitoin paperit menemään, tällä kertaa aikuiskoulutuksen puolelle. Postissa tuli kutsu soveltuvuus- ja pääsykokeeseen, jonka pitää sama firma kuin keväällä ja joista olen tehnyt valituksen. Että tilanne olisi millään taholla reilu, minun tehtäväkseni jäi ottaa yhteyttä firmaan, että he valitsisivat jonkun toisen psykologin haastattelemaan minua kuin keväällä.Minun oli täysin nöyryytettynä kerrottava nimeni ja että olen juuri se henkilö joka heidän toiminnastaan on tehnyt valituksen. Että kohteletteko minua tasapuolisesti pääsykokeessa pliis?

Tipahdus

Kuopassa

Nukun päivät, itken yöt. Peruutan kaikki menoni, osassa tapauksessa peruutan jopa ystävyyssuhteita, niitä, joita en koe turvallisiksi. En näe minkäänlaista tietä mihinkään suuntaan. Minulla ei ole toivoakaan päästä Tampereella haluamaani kouluun. Olavin menettämisen suru painaa täysin tuoreena päälle. Se piilotteli huolen alla, jota tunsin hänen vanhempiensa jaksamisesta. On kuin Olavi olisi kuollut eilen. Ajatus ei kulje, olen hyvin huolissani itsestäni. Olen ottanut selvää mihin voin mennä jos tilanne käy kestämättömäksi. Vastaus: en minnekään. En ole sekava, enkä ollenkaan itsetuhoinen. Mutta turvassa en koe olevani. Minulla on sellainen olo kuin sydämeni voisi hetkenä minä hyvänsä räjähtää kaikesta pidätellystä surusta. Tällaista on vakava lamauttava masennus. Tästä ne kirjoittavat, jotka kuvaavat pitkiä aikoja ilman suihkua, ruokaa, untaa, yhtään mitään. Itkun ja tappavan tylsyyden sekoitushan tämä on. Sellainen minä olen tässä hetkessä, tänä Aleksis Kiven päivänä, joka on juuri sarastamassa. Kohta kiinteistönhuoltaja laittaa lipun salkoon. Minä en sitä näe, verhot pysyvät kiinni. Olen ollut aiemmin elämässäni keskivaikeasti masentunut. Sepä ei ollut kovin rankkaa se. Ei verrattuna tähän. Tämän on nyt vakavaakin vakavampaa masennusta, täyttä toivottomuutta. Sitä tappavaa sorttia. Nyt vain raahaudun päivästä toiseen, viikosta toiseen ja toivon että selviä tästä autiomaasta hengissä. Tältä tuntuu masennus. Kun seuraavan kerran haluatte, että joku ottaisi itseään niskasta kiinni ja vähän reipastuisi, muistakaa tämä kuvaus. Suljettujen verhojen takana itkee hätää kärsimässä oleva sydän, joka pelkää räjähtävänsä kaikkeen lohduttomuuteen.


perjantai 13. kesäkuuta 2014

Vauvakirjojen aatelia...

Täti ja Olavi

Sain kälyltäni kunniatehtävän: Sulevi saa minulta kummilahjaksi vauvakirjan. Sellaisen, jota lapset ja aikuiset selaavat vuosikymmeniä eteenpäin. Ystäväni totesi, että hän edelleen katselee pikkuveljensä hiustöyhtöä tämän vauvakirjasta. Ja jokaisesta on mukava tietää millainen oli pienenä, minä oli ensimmäinen sana, jne.

Minun kohtalokseni tuli syntyä toiseksi lapseksi varsin ADHD:n isoveljen jälkeen, jonka vakaana tarkoituksena oli murhata minut, koska vein aivan liikaa äidin huomiota ja hoivaa. Murha ei onnistunut, mutta tietty unohdus kylläkin. Veljeni ensimmäinen sana oli "kukka", minun ensimmäistä sanaani ei kukaan muista. Yhtenä päivänä vain osasin puhua ja sen jälkeen puheesta ei tullutkaan loppua. Sen verran tiedän, että puhuin ennenkuin kävelin, naapurin samanikäisellä pojalla homma meni toisinpäin. Tarina kertoo, että minä puhua pälpätin ja Lauri tuijotti mykkänä, kyllästyttyään sitten nousi ja käveli pois. Tämä mies juoksee muuten tänä päivänä maratooneja. Minä en.

Mutta veljeni lapsille en laita vahinkoa kiertämään, Sulevin elämä menee kirjoihin ja kansiin. Mutta millaisiin? Kas tässä vauvakirjojen Top 3.

2. perintöprinsessa: Mauri Kunnaksen Vauvakirja

+ Mauri Kunnas
+ huumoria
+ ei ole pelkkä vauvakirja, täytettävää riittää koulun alkuun saakka
+/- saatavilla punaisena, sinisenä ja keltaisena. Minusta keltainen riittäisi, pakkoko tytöillä on olla punaista ja pojilla sinistä

- hyvin perinteinen, mitään kovin mullistavaa: on vain kuvitettu uusiksi ilman mitään sen kummempaa uutta luovaa otetta
- en tiedä olenko ainoa, mutta minusta kaikki ylenmääräinen mittailu tuntuu jotenkin 50-lukulaiselta

1. perintöprinsessa: Tatu ja Patu ja meidän vauva (Havukainen & Toivonen)

Tässä kirja-arvostelu aiheesta, alla omat plussani ja miinukseni:

+ Tatu ja Patu-kirjojen outo ja riemastuttava huumoritaju näkyy
+ kirja suhtautuu lapsiin vähän samanlaisella otteella kuin minä, ihmettelevän tutkivasti
+ riittää eskariin asti
+ soveltuu uskonnottomalle ja muutoin erilaisille perheille

- perinteinen kaikkinen mittoineen, kyllä neuvola mittaa riittävän tarkasti (minulla oli ainakin semmoinen vaaleanpunainen neuvolakirja, jossa oli kaikki mitat ja käyrät kohdillaan)
- onko tämä lastenkirja vai vauvakirja? Mahtaako ensin naurattaa ja sitten vuosien kuluttua vain kypsyttää?

Miss Vauvakirja: Lapselliset - Kirja vauvalle ja vanhemmille

Pitkän pohtimisen jälkeen päädyin jokaisen hipsteriäidin klassikkoon eli tähän:

 
Kirjan tekijänä Mikko Aarne ja Mia Kankimäki


Kommentteja vauvasta

 + Kirjassa on paljon tyhjää tilaa, jota saa kukin täyttää halunsa mukaan.
+ Kirjassa on vinkkejä kirjoittamiseen, jos meinaa iskeä tyhjän sivun ahdistus
+ Sukupuuta voi täydellä mielin määrin. Sopii vaikkapa sateenkaariperheille oikein hyvin. Ei se mitään jos on kaksi iskää ja äiskää!
+ tilaa hiustupsulle, kiitos vinkistä, Annika!

- Minun makuuni vähän tylsä ulkoasu. Mutta ei se kirja minulle tulekaan. Ajattelin ostaessani vanhempien omaani elegantimpaa ja pelkistetympää makua.
- Mitäs jos lapsi on jollain lailla erityinen, kuten Olavi oli? On turhaa kirjoittaa lempiruoista tai kävelyn opettelusta, kun lapsi ei osannut kumpaakaan.
- Mitenkäs adoptiolapset? Mikä on heidän ensimmäinen sanansa ja ymmärtääkö sitä sanaksi, jos on vaikka vierasta kieltä. Tässäkin kirjassa ovat pakolliset mittaukset ja käyrät. Se on tuplatyötä, kyllä neuvola Suomessa hoitaa asiansa.
Sukupuun monipuoliset kytkökset


Olipa vauvakirja millainen tahansa, on tärkeää että sitä täytetään. Myöhemmin kaikki osapuolet haluavat joko muistella tai tutustua omaan menneisyyteensä. Kaikki pohtivat joskus "miten minusta tuli minä". Sulevilla on ainakin hullu nörttitäti hänen kasvuaan tukemassa, myöhemmin tulemme näkemään mitä siitä sitten seuraa.

Täti ja "Sulevi"










torstai 12. kesäkuuta 2014

Dun-dun-du-du dun-dun-du-du....




*Jos et ole koskaan katsonut Game of Thronesia tai lukenut kirjoja, mutta aiot niin tehdä, tämä blokahdus sisältää spoilereita. Kuluvasta kaudesta tässä ei hiiskahdeta sanaakaan*

Joskus lapsettaa. Silloin pitää koristella kämppä hassusti ja sitten kutsua kaverit kylään. Tällä kertaa sain tekosyyn Game of Thronesin neljännestä kaudesta, jonka tiimoilta kämppämme muuntui Westerosiksi. Eri huoneet (vaatekomero ja vessa ovat huoneita, samoin parveke) edustavat tietenkin Westerosin eri sukuja. Jokaisessa huoneessa oli vaakuna ja olin piirrellyt "hienoja" potretteja joita liimailin taulujemme ja valokuviemme päälle. Nyt huomasin kauhukseni, että parhaista jutuista ei ollut edes kuvaa, mutta tässä jotain:

Baratheonin luola



Stannis sen "Punaisen Naisen" pauloissa

Talvivaara
Mitähän Lannistereilla puuhataan?
Joffrey: I hate it when mommy makes me go to bed early!
Sansa ja Tyrionkaan eivät ole varsinaisesti onnensa kukkuloilla

Ja niille, jotka haluavat päästä sarjaan lennosta mukaan, voi suositella Honest Traileria aiheesta.

Mitähän kivaa sitä seuraavaksi leikkisi. Ideoita?

Painovirhe (vai onko sittenkään?!?) leffajulisteessa





keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

I'm back!

Reilun puolen vuoden ajan minulla ei ollut oikein mitään sanottavaa. Ei tuntunut mielekkäältä pitää blogia vain laskeakseni kuinka paljon tavaroita olen saanut katoamaan kotitaloudestani. Sitten vuoden alkupuolikkaalla tapahtui niin paljon mullistavia asioita, ettei niistä jaksanut kirjoittaa. Nyt jaksan taas. Ja tein comebackin, uudella ulkoasulla oikein.

Alkuvuodesta minulle tapahtunut seuraavia asioita:

1. Hylkäsin lopullisesti (= toistaiseksi, katsotaan saako minua edes vuotta pysymään poissa edes avoimesta) turhauttavat ja työttömän uraan valmistavat yliopisto-opintoni. Päätin hakea sinne mistä äitini aina varoitti, hoitoalalle. Yhteishaussa laitoin paperit vetämään lähihoitajakoulutukseen. Huhtikuussa kävin pääsy- ja soveltuvuuskokeessa, tällä viikolla selviää miten kävi.

2. Veljenpoikani Olavi kuoli 29.3. Hän oli koko ikänsä vaikeasti vammautunut, joten kuolema sinällään ei ollut yllättävää, eikä välttämättä edes niin traagista. Kuitenkin ajankohta on aina yllätys ja suru musertava. Vakaumukseni pyrkiä hoitoalalle menosta vahvistui Olavin ansiosta: hän ja muut erityiset ovat elämällään osoittaneet todellisen ihmisyyden arvon.

3. Veljenpoikani "Sulevi" (tädin työnimi) syntyi 29.4., tasan kuukausi isoveljensä kuoleman jälkeen. Lapsi toi tullessaan sanoinkuvaamattoman riemun ja oli kaikille asianosaisille suuri korjaava kokemus. Minusta tulee hänen sylikumminsa heinäkuussa.

Tällaista kevättä minulle ei tule tapahtumaan (toivottavasti koskaan): mikään elämässäni ei ole ollut vielä näin mullistavaa ja keikuttavaa. Elämänarvoni ovat myös hieman muuttuneet. Osa niistä on ennallaan, mutta turhia versoja karsitaan ja uusia kasvatellaan. Mietin nykyään tarkemmin miten aikaani käytän ja kenen kanssa sitä vietän. Tällainen harkitsevuus ja mietteliäisyys on minulle ihan uutta. Lisäksi olen oppimassa (hitaasti, mutta varmasti) myös uuden sanan: Ei! Toistaiseksi se tulee painokkaasti ja huutomerkin kanssa, mutta piakkoin luultavasti hiljaisen toteavasti.

Mitä tapahtui tavaravuorelleni? Menin totaalisen sekaisin myös menevien tavaroiden lukumäärässä, mutta olen vakuuttunut, että tuhannen tavaran vähennykseni toteutui. Viimeisen kirjoitukseni jälkeen olen myynyt kamojani kahdesti kirpputorilla ja ostamista olen rajoittanut radikaalisti. Muistan kuinka tavaran ostaminen tuotti minulle selkeän sokerihumalaan verrattavissa olevan pöhnän vielä noin vuosi sitten. Nykyään se on pääasiassa tuskaista, sillä mietin vain rahanmenoa. Toisaalta kirpparit kiinnostavat enemmän kuin koskaan ja luovuus kukkii. Kirjoitan tätä parvekkeella kivijalkakauppansa lopettaneen Maailmankauppa Tasajaon pöytäliinoista kyhäämääni katoksessa ja ihailen kirpputorilta ostamaani tuoksupelargonian tainta, joka myytiin minulle tyhjässä salaattiruukussa ruojaruukkunaan viilipurkki. Elämä on aika leppoisaa!


Tuoksupelargoni eli geranium.
Parvekkeen köllöttelykeidas