Alitsa kirjailijattarena
Uudenvuodenlupauksiini kuului pitkän novellin kirjoittaminen. Aloitin eilen Viita-akatemian spefi-kirjoittajakurssin, jonka osanottajilla on kaikilla samainen tavoite. Ja jo yksi kerta kirjoittajaryhmässä oli todella tajunnan räjäyttävä kokemus. Opin muun muassa että:
a) En ole välttämättä sen huonompi kirjoittaja kuin muutkaan kurssilaiset.
b) 15 vuoden tauko fiktion kirjoittamisessa ei haittaa, tarinoita on päässä ja ne muotoutuvat edelleen paperille.
c) Novellia ei tarvitse kirjoittaa lineaarisesti alusta loppuun vaan moduuleina, jotka liitetään jossakin vaiheessa yhdeksi kokonaisuudeksi, kun niistä kaikessa rauhassa alkaa hahmottua se kuuluisa punainen lanka.
d) Olen kurssin kummajainen sikäli, että edustan luonnontieteellisesti suuntautunutta scifiä. Kurssikavereinani on aikamoinen lauma perinteisiä "miekka ja magia" -koulukunnan fantasiakirjoittajia.
Sen verran tiedän jo kevään toivotusta lopputuotoksesta, että se sijoittuu maailmankaikkeuden lempipaikkaani Marsiin. Ja että siinä on mummo. Hämmentääkö? No niin minuakin!
Samalla kävi mielessä semmoinenkin, että eipä sitä toistakaan uudenvuodenlupaustani, gradua, tarvitse yhdeltä istumalta kirjoittaa, vaan senkin voi kasata kokoon vähän sieltä sun täältä. Todella vapauttava ajatus.
Mars on ollut lempilapseni varhaisteinistä lähtien. Valitettavasti ensimmäinen Marsfiktion yritelmäni, "Operaatio Mars 2031" (juu, olin juuri nähnyt 2001 avaruusseikkailun) karahti kiville muistaakseni neljännessä luvussa. Harmi, sillä olin tehnyt valtavan taustatyön. Olin muun muassa leikannut Elloksen kuvastosta Mars-aluksen miehistön kuvat (puolet tyttöjä, puolet poikia) ja keksinyt jokaiselle luonteet ja suunnitellut suuren määrän romanttisia juonenkäänteitä henkilöideni varalle. Nykyisellään olen jo tietoinen, että on olemassa avaruusooppera-niminen spefin genre. Tämä minun oma operaationi olisi ollut taattua avaruusSAIPPUAoopperaa!
a) En ole välttämättä sen huonompi kirjoittaja kuin muutkaan kurssilaiset.
b) 15 vuoden tauko fiktion kirjoittamisessa ei haittaa, tarinoita on päässä ja ne muotoutuvat edelleen paperille.
c) Novellia ei tarvitse kirjoittaa lineaarisesti alusta loppuun vaan moduuleina, jotka liitetään jossakin vaiheessa yhdeksi kokonaisuudeksi, kun niistä kaikessa rauhassa alkaa hahmottua se kuuluisa punainen lanka.
d) Olen kurssin kummajainen sikäli, että edustan luonnontieteellisesti suuntautunutta scifiä. Kurssikavereinani on aikamoinen lauma perinteisiä "miekka ja magia" -koulukunnan fantasiakirjoittajia.
Sen verran tiedän jo kevään toivotusta lopputuotoksesta, että se sijoittuu maailmankaikkeuden lempipaikkaani Marsiin. Ja että siinä on mummo. Hämmentääkö? No niin minuakin!
Samalla kävi mielessä semmoinenkin, että eipä sitä toistakaan uudenvuodenlupaustani, gradua, tarvitse yhdeltä istumalta kirjoittaa, vaan senkin voi kasata kokoon vähän sieltä sun täältä. Todella vapauttava ajatus.
Mars on ollut lempilapseni varhaisteinistä lähtien. Valitettavasti ensimmäinen Marsfiktion yritelmäni, "Operaatio Mars 2031" (juu, olin juuri nähnyt 2001 avaruusseikkailun) karahti kiville muistaakseni neljännessä luvussa. Harmi, sillä olin tehnyt valtavan taustatyön. Olin muun muassa leikannut Elloksen kuvastosta Mars-aluksen miehistön kuvat (puolet tyttöjä, puolet poikia) ja keksinyt jokaiselle luonteet ja suunnitellut suuren määrän romanttisia juonenkäänteitä henkilöideni varalle. Nykyisellään olen jo tietoinen, että on olemassa avaruusooppera-niminen spefin genre. Tämä minun oma operaationi olisi ollut taattua avaruusSAIPPUAoopperaa!
Kommentit