Alitsa avaruudessa

Sänkyni vieressä on iso lukemattomien tai kesken olevien kirjojen kasa. Omat kirjahyllyt pursuvat kirjoja, joihin en ole malttanut kunnolla tutustua. Lainaan kirjastosta kirjoja kuin heikkopäinen: Suomen kirjastolaitoksen tilanne on ehkä huono, mutta ei kirjastoja kuitenkaan olla heti huomenna lakkauttamassa. Sanalla sanoen olen AHNE. Liialla informaatiolla ähkyyn täytetty pullea lukutoukka. Oikeasti luen niin paljon, ettei minulla ole kunnolla aikaa pohtia tai sisäistää lukemaani. Lisäksi viime aikoina on alkanut tehdä mieli katsoa elämäänsä vähän taaksepäin. Kirjat ovat aina olleet minulle oleellinen osa tätä maallista taaperrustani, joten mielelläni viipyilisin enemmän parhaissa lukuhetkissäni. En tehnyt uudenvuodenlupauksia, mutta tämä voisi ihan hyvin olla semmoinen tämän vuoden punainen lanka: tervetuloa siis Alitsan Kirjastoon! Näissä blokahduksissa on tarkoitus esitellä kirjoja omasta hyllystäni: todennäköisesti yllätyn itsekin paljon siitä kirjamäärästä mitä omistan. Toden...

Olinpa eilen Siipan kanssa Metan ja hänen siskonsa luona pelaamassa. Settleriä pelattiin, elikkäs teitä ja taloja rakenneltiin ja resurssikortteja hankittiin. Olin jo muutenkin väsynyt koko illan, mutta otsikkona oleva lausahdukseni räjäytti lopullisesti pankin. Pieni selitys lienee paikallaan: Settlerissä saa tehdä kauppaa käsissään olevilla resurssikorteilla ja minä olin saanut kovin montaa lammas-korttia, mutta olisin tarvinnut kivi-kortin, että olisin saanut hienon cityn pystyyn. En vain ehkä osannut muotoilla kysymystäni oikein, kellekään ei diili kelvannut, nauroivat vaan mokomat. Olen minäkin aikanani kives-jutuille nauranut. Vanha klassikkoni on vuodelta 1997 arkeologian peruskurssilta, jossa luennoitsijalla oli hyvin jännä tapa pitää taukoja omituisissa paikoissa. Tapahtui seuraavaa: Luennoitsija: "Lopulta haudasta löytyi kaksi kivestä..." Minä ja muut (tyttöopiskelijat): *hysteerinen kikatuskohtaus* Luennoitsija: "...tehtyä esinettä..." Juu, anteeksi va...

Lauantaina meillä juhlittiin tupaantuliaisia. Kauniilla kaunolla olin kirjoittanut alakertaan lappusen, että voipi tulla vähän melua, mutta kukaan ei valittanut (vieraita varoitin myös kaunolappusella, että lauseet "onpas teillä paljon tavaraa!" ja "ettekö ole vieläkään saaneet kaikkea paikoilleen?!?" on syytä jättää lausumatta). Hurjan kiltisti ja rauhallisesti olivat meidän vieraat. Itsestäni en mene vannomaan: eräs saapunut vieras totesi että "oletteko varoittaneet naapureita, naurusi kuuluu pihalle asti!". Hirmuisen leppoisat ja mukavat tuparit. Ja astianpesukone huolehtii loppusiivouksesta! Sunnuntaina vähän väsytti ja olisi väsyttänyt vielä tänä aamunakin. Mutta töissä piristyin, sillä työpöytäni muutti keskustassa kadun toiselle puolelle ja lisäksi maan alta neljänteen kerrokseen. Etukäteen ajattelin sarkastisesti, että "näin meitä projektityöläisiä heitellään paikasta toiseen, perhana!", mutta nyt on kyllä toinen ääni kellossa. Minulla ...

Muutto on nyt onnellisesti ohi ja revähtänyttä reittä lukuunottamatta olen ihan elossa vieläkin. Eniten jännitin kuitenkin kala-kavereideni, Monnisen perheen, puolesta. Aivan ensinnä suru-uutinen: Mini Monninen (ikä noin 3 kuukautta) katosi akvaariostaan toukokuun alussa eikä ole sen jälkeen löytynyt. Ei löytynyt muutossa hyllyn takaakaan, joten ns. hyppyitsemurhasta (hyvin yleinen kuolinsyy monnisilla) ei ole kysymys. Voipihan olla, että Mini menehtyi muuten vaan ja akvaarion kierteissarvikotilot pitivät sitten huolen hautajaisista. Mutta tosiaan. Nano, Tao ja kolme elossa olevaa Monnis-lastaan muuttivat sunnuntaina ämpärissä kokonaan upouuteen kotiin, hulppeaan ja levättömään tankkiin. Pelkäsin kovasti etukäteen, että ne kuolevat shokkiin, mutta eikös vain Metta havainnut jotain jännittävää eilen: sen sijaan että olisivat tuupertuneet, kalani päättivätkin juhlia uutta kotia oikein kunnolla. Akvaarion lasissa koreilee nyt noin 60 monnisenmunaa. On joko tapahtunut seuraavaa: "Rak...

Nyt alkaa hiljalleen tuntua, että kyllä tämä tästä. Olen joka päivä tällä viikolla kaatunut uupuneena sänkyyn illalla ja nukkunut kuin tukki. Mutta ihmeen paljon sitä ihminen jaksaa raataa kun on pakko. Ajatella, että minä asun kohta jossain muualla kuin kotona! Niin, en todellakaan ole sisäistänyt sitä, että minulla on ihan oikeasti kohta uusi koti ja minä saan asua siellä, enkä vain maksa itseäni kipeäksi remontista ja kanna sinne selkä vääränä tavaraa. Ja se koti on ihana! Meillä on nyt: - keltainen keittiö - lila makuuhuone - punainen tehosteseinä olkkarissa - turkoosi oma huone - ruskea-valkoinen Siipan huone Siis väriä! Meillä! Jee! Ja ensi viikolla asun siellä. Uskomatonta!

Ja tervehdys muutamille harvoille lukijoille, pitkästä aikaa! En meinaa ehtiä kirjoittamaan blogia, kun aivan liikaa kaikenlaista tuntuu tapahtuvan elämässäni samanaikaisesti. Minä muutan ensimmäistä kertaa melkein kymmeneen vuoteen 30.5. Kymmenen vuotta olen kerännyt tarpeellista ja tarpeetonta kamaa yhteen kasaan. Ja nyt on sitten tilinteon aika. Olen erittäin huolestunut lähinnä siitä miten fyysiset voimani riittävät kaiken kaman siirtämiseen paikasta A paikkaan B. Osaan ja jaksan kyllä pakata, mutta en tiedä jaksanko raahata tarvittavan paljon tavaroita, joita olen ahneuksissani vuosien varrella kerännyt. Ja jälleen kerran on aika tehdä YLEVIÄ ja TAATUSTI PITÄVIÄ lupauksia. En enää ikinä keräile mitään: ostan vain sen mitä tarvitsen (paitsi keskiaikakamaa ja kirjoja)! En enää ikinä valita, jos minun tarvitsee vaikka siivota (paitsi vähän), sillä muuttaminen on niin paljon rankempaa. Ja uudessa kämpässäni ei juurikaan sitten tarvitse siivota, kun en enää ikinä päästä minkäänmoista s...