Alitsa avaruudessa

En ole päivittänyt tätä blogia pitkään aikaan. Eräs varsin terävillä hoksottimilla ja kielellä varustettu kaverini tokaisisi varmaan, että puhtaasti laiskuuttani olen antanut tämän  blogin rehottaa vapaana. Koko kesän ja alkusyksyn olin samalla mielialalla: reipastua pitäisi minulla on kuitenkin velvollisuuksia lukijoitani kohtaan. Nyt se on myöhäistä, blogi tulee jatkossa elämään entistä enemmän pellossa, sillä lopulta tipahdin siihen kuoppaan, jonka olen koko vuoden jo kahdesti välttänyt. Ensimmäinen kuoppa Rakas veljenpoikani menehtyy vajaan kolmen vuoden herkässä iässä 29.3.2014. Sukumme ylle putoaa tumma suruharso, jonka läpi kuljemme päivät pääksytysten ja yritämme pärjätä jokapäiväisissä, yht'äkkiä niin kovin triviaaleissa askareissamme. Tähän kuoppaan voisin minäkin jäädä lepäävään, ei enää koskaan tällaista kipua. Mutta se ei onnistu. 29.4. varhain aamulla puhelin soi ja veljeni soittaa: "Me pojat tässä odotamme äidin luokse heräämöön pääsyä!". Veljenpoi...

Reilun puolen vuoden ajan minulla ei ollut oikein mitään sanottavaa. Ei tuntunut mielekkäältä pitää blogia vain laskeakseni kuinka paljon tavaroita olen saanut katoamaan kotitaloudestani. Sitten vuoden alkupuolikkaalla tapahtui niin paljon mullistavia asioita, ettei niistä jaksanut kirjoittaa. Nyt jaksan taas. Ja tein comebackin, uudella ulkoasulla oikein. Alkuvuodesta minulle tapahtunut seuraavia asioita: 1. Hylkäsin lopullisesti (= toistaiseksi, katsotaan saako minua edes vuotta pysymään poissa edes avoimesta) turhauttavat ja työttömän uraan valmistavat yliopisto-opintoni. Päätin hakea sinne mistä äitini aina varoitti, hoitoalalle. Yhteishaussa laitoin paperit vetämään lähihoitajakoulutukseen. Huhtikuussa kävin pääsy- ja soveltuvuuskokeessa, tällä viikolla selviää miten kävi. 2. Veljenpoikani Olavi kuoli 29.3. Hän oli koko ikänsä vaikeasti vammautunut, joten kuolema sinällään ei ollut yllättävää, eikä välttämättä edes niin traagista. Kuitenkin ajankohta on aina yllätys ja suru ...

Tavaraa mennyt: 507 ...mutta olen mennyt sekaisin tulevien tavaroiden määrässä. :( Tämä harmittava käänne on toki ikävä, mutta toisaalta olen muuttunut huomattavan kulutuskriittiseksi ja tuleva tavara on minulla todella harkinnassa nykyään. Eniten minua kiinnostaa uudessa tavarassa sen koko elämänkaari: mihin tuote menee kun minä olen valmis siitä luopumaan. Samaten se, mistä tuote tulee on minulle nykyään hyvin tärkeää: tykkään vaikkapa Globe Hopen materiaalien uudelleenkäytöstä. Monesti tuote ei olekaan raaka-aineessa vaan ideassa. Olen myynyt nyt kirpputorilla tavaroitani kahdesti ja tienannut kokonaista 207 euroa. Jos summa suhteutetaan lähteneisiin tavaroihin, yksittäisen tavaran hinta ei juuri päätä huimaa (0,40 senttiä/tavara). Moni keräilevä ystäväni onkin sanonut, että ei luovu tavarasta, koska ei kuitenkaan saisi siitä omiaan takaisin. Rahan perässähän tässä ei olla itsekään, vaan mielenrauhan. Tavara sitoo energiaa ja tilaa. Ja tällä hetkellä olen tuhannen tavaran tavoi...

Tavalaskuri tullut/mennyt: 55/313 Kerrankin jotain raportoitavaa tavaraprojektista. Pistin tuulemaan ja varasin pöydän Bonus kirppikseltä 12 päiväksi. Ensimmäisen viikon tuotto oli jo voitollinen ja nyt kaikki mitä myyn huomisen ja perjantain välillä on pelkkää plussaa. Ja mikä parasta: mikään tavara ei palaa kotiin, vaan matkustaa myymättä jäätyään nurkan takana lymyävälle Fidalle . Tammelaa täytyy vain rakastaa! Siis rahassa, tavaroiden lähteminen on ollut koko ajan plussaa. Kuukauden tavaralaskuri junnasi sikäli paikallaan, että vain tulopuolelle ilmestyi merkintöjä. Mutta kirppis laittoi minut katsomaan tavaroitani uudelleen, myös rahallisessa mielessä. Huomasin, että makuutan kotonani rahanarvoista tavaraa, enimmäkseen kirjoja ja lehtiä. En lue niitä koskaan uudelleen ja luettuani (tai joitakin vuosia hamstrattuani) vien ne paperinkeräykseen. Nyt tajusin, että ne voi myydäkin. Siinä on sekin hyvä puoli, että tavara kiertää, eikä päädy liian aikaisin kierrätykseen. Ja kun myyn...

Viime aikoina olo on ollut keveämpi kuin vuosikausiin. Ei, en ole laihtunut ja en ole päässyt tavarastani juuri sen vertaa enemmän eroon kuin aiemminkaan. Mutta mieliala on toiveikas: ei minun elämässäni ole mitään hätää. Kunhan vain elelen päivän kerrallaan, niin kaikki hoituu. En enää hötkyile turhasta. Löysin Mummon ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Ja piirtäjänä tänä vuonna 30 vuotta täyttävä Lappeenrannasta kotoisin oleva Nykäsen Anni . Mummoa eivät vaivaa ulkonäköpaineet ja yhteiskunnan odotukset: Mummo on toiminnan hahmo, joka tekee mitä lystää (enimmäkseen leipoo ja kutoo) ja saa kärpäsen kiinni sukkapuikoilla. Tällainen minäkin haluan olla, enkä "sitten joskus vanhana" vaan nyt. :) Seuraavaksi halusin lukea vähän pappaenergiaa ja tartuin Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajaan. Tälläkin kertaa kirjoittaja on minun näkökulmastani nuori, vuonna 1974 syntynyt, ja silti jotenkin löytänyt sodankäyneiden miesten sielunmaiseman (tai ainakin sen mitä haluaisin sen olevan...

Tavaralaskuri (tullut/mennyt): 35/140 Kirjoja on toden teolla lähtenyt menemään. Tai no ne on siis otettu hyllystä poistomielessä. Mutta kokonaista 24 scifi- ja fantasiakirjaa on todella lähtenyt, ne menivät arpajais- ja huutokauppatavaroiksi Spektren järjestämään vuosittaiseen Spefiseurojen yhteistyökokoukseen. Huutokaupassa ne tuottivat fandomille ainakin semmoiset 50 euroa ja arpajaisissakin saattoivat olla vaikuttamassa arpojen myyntiin. Tuli hyvä mieli, kirjat eivät menneet hukkaan vaan pääsivät hyvään kotiin. Lisää kirjoja on laatikossa, ja tarkoitus on järjestää penkojaiset. Listaa tulee tänne lähipäivinä eli saapi pyytää laittamaan syrjään, jos jokin opus saattaisi kiinnostaa. Tulossa myös: Alitsan kamarin esittely! Vanhemmat tulivat käymään ja vierashuoneena toimiva Kamari oli pakko siivota. Ja hieno tuli (näette myöhemmin)! Kirjoja kulkee kätteni kautta massoittain myös kirjastosta lainattuna. En ole koskaan ymmärtänyt miten kirjojen myynti uhkaisi kirjastoja: minä se...

Tavaralaskuri (tullut/mennyt): 10/114 Korppisusi linkkasi minulle tämä kivan roolipelin: Roolipeli arkisten askareiden parissa. Challenge Accepted pyrkii saamaan vauhtia meihin kaikkiin, jotka mielellämme välttelisimme arkiaskareitamme vaikkapa nyt pelaamalla. Loin profiilinkin: olen Alitsa-niminen parantaja, rodultani keiju. Ja sain valita kivoja askareita, joita yleisimmin teen (mukana hauskoja sanoja mm. gardeneering). Sitten vain luon erilaisia Questeja eli Seikkailuja. Minulle tämä Tuhat Tavaraa on ilmiselvä "Quest" samaten Iso G eli gradu mikä pitäisi tänä vuonna vääntää. Ei pidä kuitenkaan ajatella liian isoja. Kun vien roskat, voin ilman muuta merkata sen hahmoni kokemuspisteiksi. Kunhan tosiaan teen ne askareet mitä väitän tekeväni, peliin liittyy Honor Code, jonka olen allekirjoittanut. Eli olen luvannut (ennenkaikkea itselleni) olla huijaamatta. Ei muuta kuin suorittamaan askareita! Elämä voi olla yhtä suurta roolipeliä.

Tavaralaskuri (tullut/mennyt): 5/112 Jokakeväinen vitsaus, kirja-ja siemenluettelot. Nyt ne ovat taas täällä. Pahimmat itsekurini koettelijat, Akateemisen alelista ja parinkin eri tahon siemenluettelot. Ja kun kaikki alkoi niin hyvin, kuten tavaralaskurista voi lukea! Mihin vuodenaikaan tahansa minä olen järkyttävän kiinnostunut kirjoista: ostan itselleni niin faktaa kuin fiktiota ehkäpä sillä periaatteella että kun ne ovat hyllyssäni niiden sisältämä informaatio jotenkin salaperäisesti siirtyy aivoihini vaikkapa nukkuessani. Kaikkien kirjojeni lukemiseen aikani ei millään riitä. Lisäksi huomaan, etten edes halua lukea niitä kaikkia, minä vain koen että minun "kuuluu" omistaa ne. Miksi ihmeessä? En ole kirjojen keräilijä, niillä on minulle pääasiassa vain välineellistä arvoa. Toisaalta selkeästi kiinnyn kirjoihini, joista pidän: hyvät romaanit kestävät käsissäni useammankin lukukokemukset. Toiset taas eivät: vaikkapa dekkarin uudelleen lukemisessa ei oikein ole järkeä,...

Olen palannut ja entistä ehompana! Nyt nimittäin pääni on täynnä jaloja uudenvuodenlupauksia ja suunnitelmia: "tänä vuonna kaikki on paremmin", "tänä vuonna teen asiat oikein", "tänä vuonna parannan kaikki pahat tapani"...jne. jne. Kummasti sitä lähtee hypetykseen mukaan, vaikka vuosi toisensa jälkeen saa pettyä itseensä. Tänä vuonna pistän itseni enemmän likoon, minulla on projekti, josta kirjoitan täällä (ja siinä sivussa puolittain lupaan kirjoittaa tänne enemmän muutakin asiaa, kuten kuulumisia ja kirja-arvosteluita). Kyse on tavarasta. Ja siitä että minulla on niitä hyvin paljon. Aivan liikaa, itse asiassa. Minulla on lukemattomia kirjoja, joita en rehellisyyden nimissä näe itseni koskaan lukemassa ja luettuja kirjoja, jotka olivat niin huonoja, etten haluaisi niitä säilyttää. Keittiössä on jos jonkinmoista hilavitkutinta, joista kaikkia en käytä koskaan ja vilkaisu vaatekaappiin on joka kerta lähes arkeologisen kaivauksen veroinen löytöretki: teen ...

...että olin eilisen nörttityttö täällä: http://geekgirlsfinland.blogspot.com/ . Minä siis kirjoittelen tuonne silloin tällöin avaruudesta, avaruustekniikasta ja muusta sellaisesta. Ensimmäisen blokahdukseni vastaanotto oli niin ihana, että olen ihan hämilläni. :) Se minusta on kuitenkin hassua, että kyseinen blogi on saanut lyhyen olemassaolonsa aikana osakseen aika rajuakin hyökkäilyä. On ajateltu, että tämä nörttityttöjen blogi on taas yksi keino, jota julmat naiset käyttävät poloisten miesten houkuttelemiseen. Että emme oikeasti ole kiinnostuneita nörtähtävistä asioista, vaan haluamme kohottaa arvoamme miesten silmissä. Tästä on muun muassa käytetty nimitystä "huomiohuora". Noh, jään odottamaan kuinka paljon miehiä Mars-aiheinen kirjoitukseni minulle nyt tuo. Siis sehän oli koko kirjoitukseni pointti, tietenkin. :D

En ole kuukauteen päivittänyt blogia. Se sopii hyvin nykyiseen statukseeni työttömänä. TE-keskuksen (ent. Työkkäri) mielestä juuri passiivisuus on parasta mitä työtön voi tehdä edistääkseen tulevaisuuden työllistymistä. Olen vain siitä hankala tyyppi, että en suostunut moiseen, koska sehän on oikeasti ihan puppua. Olen juuri käynyt miltei loppuun väsytystaistelun viranomaisten kanssa sen suhteen, että saan opiskella maisterintutkintoni loppuun työttömyysetuudella. Tämä mahdollisuus tuli ylipäänsä muutama vuosi sitten, kun työkkäri päätti, että ehkä olisi jopa työllistävää jos työtön opiskelisi jotain. Saadakseni tämän opiskeluoikeuden minun piti todistaa, että en ole pitkään aikaan saanut mitään opintoja aikaiseksi, vaikka yliopiston kirjoilla olen roikkunutkin. Suomeksi: kun olen ollut (työn ohella) hyvin laiska opiskelija, saan tukea. Jos olisi suorittanut opintoja viimeisen 10 kuukauden aikana, tuki olisi minulta evätty. Olen ihan ymmyrkäisenä tästä logiikasta, koskapa en olisi i...

Tuttavaperheelle tuli vuoden pimein päivä vuorokauden etuajassa, heidän pieni tyttärensä nukkui pois vajaat 3,5-vuotiaana 21.12. Vaikka tämä oli ollut odotettavissa tavalla tai toisella pikkuneidin koko elämän ajan se pysäyttää silti: kuolema on lopulta aina yllätys, suru ja järkytys. Minä sain kunnian olla tämän pikkuihmisen ystävä. Olin ylpeydestä pullollaan, kun opin syöttämään häntä ja kun sain vienon hymynpoikasen (tai vaikka vain huvittuneen katseen) osakseni. Jokainen päivä oli ihme, vaikka neurologit eivät antaneet minkäänlaista toivoa mistään kehityksestä, lapsonen osoitti monen monta kertaa miten sitkeää tekoa on. Hän todella eli täysipainoisen ja kokonaisen elämän, vaikka maailmankaikkeus jakoi hänelle varsin heikot kortit. Hän nautti säpinästä ympärillään ja erityisesti pyöreiden naisten pehmeistä syleistä. Lempitouhua oli myös jumppaaminen, vajaan vuoden ikäisen pikkuveljen touhujen seuraaminen ja tarhassa käynti. Syöminen (jonka ei pitänyt koskaan onnistuakaan) oli my...

Elossa ollaan! Ja nyt jälleen myös verkossa. Tulipa vain vietettyä pakotettua nettipaastoa viikon verran: Siippa lähti matkoille ja viime tekoinaan laittoi verkon sekaisin. Ja meillä se verkon pystyttäminen ei ole ihan sitä, että buutataan mokkula... Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt surffailen ihan onnessani lukemassa ihmisten blogipäivityksiä ja semmoinenkin asia kuin verkkopankki on aikamoinen ihme! Huolestuttaa miten riippuvainen olenkaan verkossa. Olo on samantyyppinen kuin jos olisi ilman silmälaseja: kun ei näe mitään, ei oikein kuule eikä ymmärräkään. Samalla tavalla verkottomuus passivoi ja hämmentää. En oikein saanut tehtyä mitään, kun en voinut tarkistaa asioita netistä. Nyt olen paitsi verkossa, myös enemmän kiinni maailmassa. Hyvin jännää. Mutta nyt olen taas palannut! Alitsa-täti on takaisin linjoilla!

Viime aikoina ei ole mennyt mitenkään älyttömän lujaa. Väsyttää niin maan perusteellisesti ja työpaikkakin lipsahti alta. Onkin aika tehdä jotain ihan muuta ja aloittaa uuden historiallisen aikakauden harrastus. Lauantain tulen viettämään Suomenlinnassa, Wiaporin joulubaalissa . Soitamme vanhanmusiikinyhtye Muskotin kanssa tanssimusiikkia, tanssiaiset kun ovat ainakin noin periaatteessa kyseessä. Samalla olen tullut puolivahingossa perehtyneeksi 1700-luvun elämään täällä kaukana Suomessa, tarvitsen nimittäin historiallisen persoonan jona esittäytyä muille tanssiaisvieraille. Eli: 1000-1600-luvuilla minut tunnetaan toki edelleen Alitsa Ainovaisena. 1700-luvulla olen (ikä)neito Österström, Haapaniemen kadettikoulun tallimestarin tytär, joka yrittää epätoivoisesti päästä naimisiin. Olen kuitenkin jo melkein viidenneljättä ikäinen ja aika hitsin epätoivoinen. Lisäksi viidenkolmatta-vuotias pikkusisareni on kovin harmistunut, hän kun ei tanssiaisiin pääse, ennenkuin minä olen turvallisest...

...omalle kohdalle. Pomo ilmoitti että häneltä vietiin meikäläisen palkkarahat pois vuoden alusta ja vuoden 2012 aloitan siis työttömien kirjoissa. Jännää miten ihminen kaikesta selviytyy ja jännää miten olenkin tässä kahden päivän aikana käynyt läppi melkomoisen tunteiden vuoristoradan. Hyvin jännää! Aivan ensiksi (tiistaina) iski shokki. Pomon ilmoitellessa kovasti pahoitellen asiaansa en oikein ollut uskoa asiaa todeksi. En koko päivänä tuntenut oikein mitään ja huolestuin itsestäni: eikö minua ollenkaan hetkauta töitteni loppuminen?!? Hätäilin turhaan, sillä hätä iski keskiviikkona. Kaikki oli pielessä. Olin vihainen itselleni, että olinkin mennyt valmistumaan alalle, jolle työllistyy kourallinen ihmisiä ja eikä minulla näin ollen ole minkäänlaista pätevyyttä ja uskottavuutta nyky-yhteiskunnassa. Koin olevani läpikotaisin turha ja tarpeeton ihminen, valmista vaikkapa työkyvyttömyyseläkkeelle. Pinna oli lyhyt, itku herkässä. Illan vietin itkien ja itsesäälissä rypien. Aamulla ...

Kävinpä toissaviikolla Ekokampaajalla, nimittäin täällä . Otin energialeikkauksen mikä tarkoittaa intialaista päähierontaa ja hiusten "hieman hippiä" leikkaustapaa. Oli tosi vänkää, kun kampaaja työnsä lopetettuaan tarkasti vielä (liikuttelemalla käsiään pääni ympärillä), että onko leikkaus energeettisesti varmasti oikein. Mutta päänahan ja niskan rasitukset kaikkosivat ja tuli hyvä mieli. Tänään kuulin, että kampaaja (ja samalla kampaamo) muuttaa Turkuun! Täytyy löytää äkkiä uusi kampaamo, ehkäpä tämä . Tosin usein en haiveniani leikkauta, sillä kasvatan (taas) pitkää tukkaa, kun (taas) menin sen lyhyeksi leikkauttamaan. Mutta ehkä ekokampaamojen opeilla saan pitkät kauniit ja PAKSUT hiukset enkä enää semmoista huonokuntoista hiirenhäntää kuin yleensä. Kampaaja tenttasi minulta hiustenhoidostani. Pesen hiukseni joka toinen päivä, mutta kerran viikossa olisi kuitenkin hyvä pesuväli. Lisäksi olen kantanut huonoa omaatuntoa hoitoaineettomuudestani, mutta tätä laiskuuttani k...

Olen ollut aikamoinen mökkihöperö-Mörkö viime aikoina, joten ei minulla ole mitään sen kummempaa kerrottavaa kuin että olen mietiskellut omaa elämääni ja elämää yleensä. Lisäksi olen syönyt, nukkunut ja käynyt töissä ja LUKENUT. Ihan hurjasti. En viitsi tänne blogiinkaan arvostella kuin vain ne kirjat, jotka edes jonkin verran hetkauttavat, suuri osa jää arvostelematta, kun luen niitä vain paremman puutteessa. Tässä kuitenkin pari teosta, jotka ylittävät arvostelukynnyksen: Alastair Reynolds: Aurinkojen huone Reynolds tunnetaan parhaiten Ilmestysten Avaruus-saagastaan, mutta jostain syystä pidän enemmän hänen yksittäisistä teoksistaan. Aurinkojen huoneen tapauksessa en tosin ole ihan varma, mahtaako tämä kirja sijoittua kuitenkin samaan universumiin saagan kanssa, mutta se on joka tapauksessa täysin itsenäinen yksittäinen osansa. Avaruusympäristöstään huolimatta kyseessä on oikeastaan melko klassinen "Suljetun huoneen" dekkari tyyliä "murhaaja löytyy tästä jouko...

Sainpa kauniin kunniakirjan Drachenwaldin nykyiseltä kuningasparilta, Liefiltä ja Morriganilta. Ja näin siinä seisoo: "It shall be known unto all that We Lief and Morrigan rightful king and queen of Drachenwald do honor one Alitsa Ainovainen who has given greatly and unstintingly of her skills and energies in her years of service to our beloved kingdom. Thus we bestow upon her the right to bear those arms she deems most appropriate. Entered into the record this XXIVth day of September AS XIVI with our hand and seal Lief, rex  Morrigan, regina" Ja tämähän tarkoittaa sitä, että tästä edespäin nimeni eteen voi liittää kunnianimityksen Rouva (jos keskiaikanimeni olisi esim. englantilainen olisin Lady). Siis vähänkö päheetä! Minut jopa ehkä tunnetaan seurassa! Minulla on nimittäin omituinen pääongelma (siis niitähän on useita, mutta tässä taas yksi klassinen esimerkki): minä en meinaa millään uskoa, että kukaan muistaisi minut. Kun menen vaikkapa keskiaikatapahtumiin, ki...

Nyt on levon aika. Olen elokuun aikana saanut aikaiseksi vaikka mitä, välillä hammastakin purren. Nyt ei tarvitse enää pinnistellä kun voi ihan rauhassa lepäillä. Huomenna on lauantai ja ensimmäinen vapaapäivä kokonaiseen kuukauteen. Hemmottelen itseäni luomuhiusvärillä sekä kivoilla testereillä , jotka luomukosmetiikkaedustaja minulle lykkäsi. Sunnuntaina soitan vielä viimeisen keikkani Muskotin riveissä, tämän jälkeen muut jatkavat ilman minua. Olen oppinut hyväksymään sen, että ihan kaikkeen kivaan ei aika ja energia riitä. Jatkossa keskityn kuuntelemaan heidän musiikkiaan suurella nautinnolla. Haaveilen myös, että tulevan vuoden aikana matkustaisin useammin keskiaikatapahtumiin, ihan vain olla öllöttämään ja nauttimaan tunnelmasta. Saa nähdä onnistuuko tahdin hidastaminen minulta. Oudolta tämä ainakin tuntuu jo nyt, kun takanani on peräti 3 (!!!) vapaailtaa!

Nyt ei kuulkaas mene kovin hyvin. Jo noin kaksi viikkoa olen saanut eriasteisia huimauskohtauksia. Kaikki alkoi, kun kaadoin Siipalle rauhallisena sunnuntaiaamuna kahvia enkä huomannut kallistuvani yhdessä kahvipannun kanssa. Koko päivän oli sitten pää ihan sekaisin ja tasapainoaisti ei oikein tuntunut pysyvän tekemisteni perässä. Joitakin päiviä saattaa mennä, että ei huimaa ollenkaan tai huimaa ihan vähän. Joka tapauksessa olo on kovin epävarma ja etova, minä kun saan ihan vain oleskelemisesta matkapahoinvointia! Mikä minua vaivaa? Mitä voin tehdä itseni hyväksi? Google auttaa ja olenkin tässä nopsaan itsediagnosoinut kaksi mahdollista syytä huimaukselleni. Voipi olla kyse hyvänlaatuisesta asentohuimauksesta tai uudesta ja jännittävästä migreenin  oireesta. Näistä vaihtoehdoista kallistun (huimausta tuntien, hehheh) ehkä enemmän migreenin puoleen: päätä on särkenyt rankasti koko kesän, stressiä on enemmän kuin laki sallii ja muitakin oireita on: olen muun muassa kova sekoi...