Työttömän havaintoja aamupäivistä

En ole kuukauteen päivittänyt blogia. Se sopii hyvin nykyiseen statukseeni työttömänä. TE-keskuksen (ent. Työkkäri) mielestä juuri passiivisuus on parasta mitä työtön voi tehdä edistääkseen tulevaisuuden työllistymistä. Olen vain siitä hankala tyyppi, että en suostunut moiseen, koska sehän on oikeasti ihan puppua.

Olen juuri käynyt miltei loppuun väsytystaistelun viranomaisten kanssa sen suhteen, että saan opiskella maisterintutkintoni loppuun työttömyysetuudella. Tämä mahdollisuus tuli ylipäänsä muutama vuosi sitten, kun työkkäri päätti, että ehkä olisi jopa työllistävää jos työtön opiskelisi jotain. Saadakseni tämän opiskeluoikeuden minun piti todistaa, että en ole pitkään aikaan saanut mitään opintoja aikaiseksi, vaikka yliopiston kirjoilla olen roikkunutkin. Suomeksi: kun olen ollut (työn ohella) hyvin laiska opiskelija, saan tukea. Jos olisi suorittanut opintoja viimeisen 10 kuukauden aikana, tuki olisi minulta evätty. Olen ihan ymmyrkäisenä tästä logiikasta, koskapa en olisi ikinä arvannut että valtava luuseriuteni roikkuvien opintojeni suhteen kääntyy minulle EDUKSI. Mutta: tästä kaksi vuotta eteenpäin olen siis opiskelija. Ja hyvin innostunut sellainen: luultavasti jokaisen pitäisi ensin mennä erilaisiin työpaikkoihin ja sitten päättää mitä työtä sitten lähtee opiskelulla laajentamaan. Minä olen tieni löytänyt: minusta tulee pedagoginen informaatikko elikkäs koulumaailmassa viihtyvä "kirjastontäti".

Mutta näistä aamupäivistä. Herättyäni minulla on tapana hoitaa kirjallisia hommia (kuten nyt vaikka sitä opiskelua) ja surffailla muutama tunti netissä. Koska olen moderni levoton ihminen, yksi media ei riitä minua tyydyttämään, vaan päällä on myös telkkari. Ensin Ylen ykkönen, josta aamu-tv:n loputtua siirryn Kakkoselle (Kakkonen on silloin uusi ykkönen, heh heh), jossa tulee alueuutisten uusintoja edelliseltä päivältä. Sitten alkaa lapsuuteni suosikki, Vuoristosairaala. Muistan kuinka tyttösenä liimauduin telkkarin ääreen ja nykyään kornilta kuulostava tunnarikin oli silloin "parasta ikinä". Kaikkein huvittavinta on nyt lapsuuden suuri ihastukseni Udo Brinkmann. En kymmenvuotiaana tajunnutkaan, että kyseinen herra kirmaa joka toisessa kohtauksessaan ilman paitaa karvainen rinta kiillellen! :D Myös vaatemuoti, etenkin tennissukkien pikantti käyttö on hyvin mielenkiintoista.

Tohtorit Klaus ja Udo Brinkmann duunipaikkansa edessä

 Tästä kaikesta voi päätellä, että odotan kuin kuuta nousevaa yliopiston seuraavan periodin alkua, sillä silloin pääsen luennoille. On tosi tylyä naputtaa tietokonetta kotona ja samalla vierailla lapsuutensa lempisarjoissa. Ne kun tuppaavat menevän vähän pilalle uudella tarkastuskierroksella. Esimerkiksi alkuperäinen V oli 12-vuotiaasta Alitsasta maailman pelottavin ohjelma. Nyt se on auttamattomasti kökkö. Eikä pääpahis Dianan tyyli ehkä olekaan "tyylikkäintä ikinä".

Muoti-idea Dianalta.

Ei, kyllä täältä neljän seinän sisältä on päästävä pian pois! Onneksi kirjoja tulee myös luettua paljon, niistä lisää sitten seuraavassa postauksessa.