Alitsa avaruudessa

Miksi tämän blogin nimi on "Alitsa avaruudessa"? Minun oikea nimeni ei nimittäin ole sinnepäinkään. En ole myöskään ollut avaruudessa (jos se ei ole lukijoilleni jo selvinnytkin). Tässä blogissa seikkaillaan ennenkaikkea omassa sisäavaruudessani, jota yritän parhaani mukaan avata teille sikäli kuin se ikinä on mahdollista. Olen harrastanut keskiaikaa Suomen Keskiaikaseurassa , joka osaltaan kuuluu kansainväliseen historianelävöittäjien seuraan nimeltä Society of Creative Anachronism (SCA) . Elävöittäessämme emme esiinny omalla nimellämme, emme ainakaan jos nimi ei olisi ollut mahdollinen historiassa aikavälillä 1000-1600. Jokainen kehittää itselleen keskiaikapersoonan ja valitsee tälle sopivan nimen. Tutkin suomalaisia nimiä seuran hyviksi havaituista lähteistä ja löysin hauskan sukunimen "Ainovainen". Joku tämän niminen henkilö oli asunut kotipaikkakunnallani Rantasalmella vuonna 1571. Sukunimi oli löytynyt ja siihen sopiva etunimi "Alitsa"löytyi tois...

Täti ja Olavi Sain kälyltäni kunniatehtävän: Sulevi saa minulta kummilahjaksi vauvakirjan. Sellaisen, jota lapset ja aikuiset selaavat vuosikymmeniä eteenpäin. Ystäväni totesi, että hän edelleen katselee pikkuveljensä hiustöyhtöä tämän vauvakirjasta. Ja jokaisesta on mukava tietää millainen oli pienenä, minä oli ensimmäinen sana, jne. Minun kohtalokseni tuli syntyä toiseksi lapseksi varsin ADHD:n isoveljen jälkeen, jonka vakaana tarkoituksena oli murhata minut, koska vein aivan liikaa äidin huomiota ja hoivaa. Murha ei onnistunut, mutta tietty unohdus kylläkin. Veljeni ensimmäinen sana oli "kukka", minun ensimmäistä sanaani ei kukaan muista. Yhtenä päivänä vain osasin puhua ja sen jälkeen puheesta ei tullutkaan loppua. Sen verran tiedän, että puhuin ennenkuin kävelin, naapurin samanikäisellä pojalla homma meni toisinpäin. Tarina kertoo, että minä puhua pälpätin ja Lauri tuijotti mykkänä, kyllästyttyään sitten nousi ja käveli pois. Tämä mies juoksee muuten tänä päivän...

*Jos et ole koskaan katsonut Game of Thronesia tai lukenut kirjoja, mutta aiot niin tehdä, tämä blokahdus sisältää spoilereita. Kuluvasta kaudesta tässä ei hiiskahdeta sanaakaan* Joskus lapsettaa. Silloin pitää koristella kämppä hassusti ja sitten kutsua kaverit kylään. Tällä kertaa sain tekosyyn Game of Thronesin neljännestä kaudesta, jonka tiimoilta kämppämme muuntui Westerosiksi. Eri huoneet (vaatekomero ja vessa ovat huoneita, samoin parveke) edustavat tietenkin Westerosin eri sukuja. Jokaisessa huoneessa oli vaakuna ja olin piirrellyt "hienoja" potretteja joita liimailin taulujemme ja valokuviemme päälle. Nyt huomasin kauhukseni, että parhaista jutuista ei ollut edes kuvaa, mutta tässä jotain: Baratheonin luola Stannis sen "Punaisen Naisen" pauloissa Talvivaara Mitähän Lannistereilla puuhataan? Joffrey: I hate it when mommy makes me go to bed early! Sansa ja Tyrionkaan eivät ole varsinaisesti onnensa kukkuloilla ...

Viime aikoina olo on ollut keveämpi kuin vuosikausiin. Ei, en ole laihtunut ja en ole päässyt tavarastani juuri sen vertaa enemmän eroon kuin aiemminkaan. Mutta mieliala on toiveikas: ei minun elämässäni ole mitään hätää. Kunhan vain elelen päivän kerrallaan, niin kaikki hoituu. En enää hötkyile turhasta. Löysin Mummon ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Ja piirtäjänä tänä vuonna 30 vuotta täyttävä Lappeenrannasta kotoisin oleva Nykäsen Anni . Mummoa eivät vaivaa ulkonäköpaineet ja yhteiskunnan odotukset: Mummo on toiminnan hahmo, joka tekee mitä lystää (enimmäkseen leipoo ja kutoo) ja saa kärpäsen kiinni sukkapuikoilla. Tällainen minäkin haluan olla, enkä "sitten joskus vanhana" vaan nyt. :) Seuraavaksi halusin lukea vähän pappaenergiaa ja tartuin Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajaan. Tälläkin kertaa kirjoittaja on minun näkökulmastani nuori, vuonna 1974 syntynyt, ja silti jotenkin löytänyt sodankäyneiden miesten sielunmaiseman (tai ainakin sen mitä haluaisin sen olevan...

Tavaralaskuri (tullut/mennyt): 35/140 Kirjoja on toden teolla lähtenyt menemään. Tai no ne on siis otettu hyllystä poistomielessä. Mutta kokonaista 24 scifi- ja fantasiakirjaa on todella lähtenyt, ne menivät arpajais- ja huutokauppatavaroiksi Spektren järjestämään vuosittaiseen Spefiseurojen yhteistyökokoukseen. Huutokaupassa ne tuottivat fandomille ainakin semmoiset 50 euroa ja arpajaisissakin saattoivat olla vaikuttamassa arpojen myyntiin. Tuli hyvä mieli, kirjat eivät menneet hukkaan vaan pääsivät hyvään kotiin. Lisää kirjoja on laatikossa, ja tarkoitus on järjestää penkojaiset. Listaa tulee tänne lähipäivinä eli saapi pyytää laittamaan syrjään, jos jokin opus saattaisi kiinnostaa. Tulossa myös: Alitsan kamarin esittely! Vanhemmat tulivat käymään ja vierashuoneena toimiva Kamari oli pakko siivota. Ja hieno tuli (näette myöhemmin)! Kirjoja kulkee kätteni kautta massoittain myös kirjastosta lainattuna. En ole koskaan ymmärtänyt miten kirjojen myynti uhkaisi kirjastoja: minä se...

Sänkyni vieressä on iso lukemattomien tai kesken olevien kirjojen kasa. Omat kirjahyllyt pursuvat kirjoja, joihin en ole malttanut kunnolla tutustua. Lainaan kirjastosta kirjoja kuin heikkopäinen: Suomen kirjastolaitoksen tilanne on ehkä huono, mutta ei kirjastoja kuitenkaan olla heti huomenna lakkauttamassa. Sanalla sanoen olen AHNE. Liialla informaatiolla ähkyyn täytetty pullea lukutoukka. Oikeasti luen niin paljon, ettei minulla ole kunnolla aikaa pohtia tai sisäistää lukemaani. Lisäksi viime aikoina on alkanut tehdä mieli katsoa elämäänsä vähän taaksepäin. Kirjat ovat aina olleet minulle oleellinen osa tätä maallista taaperrustani, joten mielelläni viipyilisin enemmän parhaissa lukuhetkissäni. En tehnyt uudenvuodenlupauksia, mutta tämä voisi ihan hyvin olla semmoinen tämän vuoden punainen lanka: tervetuloa siis Alitsan Kirjastoon! Näissä blokahduksissa on tarkoitus esitellä kirjoja omasta hyllystäni: todennäköisesti yllätyn itsekin paljon siitä kirjamäärästä mitä omistan. Toden...

Olen taas lukenut varsin paljon ja laaja-alaisesti. Ei meinaa vain blogi pysyä perässä. Tässä tämänkertaiset: Kathryn Stockett: Piiat Teos sijoittuu 60-luvun Missisippiin, jossa rotukiistat käyvät kuumina. USAn vanhoillisimmalla kulmalla on vaikea totuttautua uuden vuosikymmenen mukanaan tuomiin ihmisoikeuksiin, jotka ulottuvat (hui kauhistus sentään!) myös värillisiin. Romaani kertoo mustista kotiapulaisista sekä heidän valkoisista emännistään kummankin näkökulmasta. Teoksen pohjalta on tehty myös elokuva, jonka todella haluaisin nähdä. Kirja on nimittäin erinomaisen viihdyttävä lukukokemus ja samalla loistava ajan henkisen ilmapiirin kuvaus. Pidän kirjoista, jotka paitsi viihdyttävät myös lisäävät yleissivistystä ja Piiat on tämmöisestä viihdekirjallisuudesta oiva esimerkki. Kouluarvosana 4-10: 9 Kaari Utrio: Oppinut neiti Lisää "yleissivistyskaunokirjallisuutta". Utriosta piti tulla historioitsija, mutta tuoreelle maisterille ei löytynyt töitä, joten hän kirjoitti...

Oli rauhallinen viikonloppu ja sen kunniaksi luin neljä kirjaa! Ja tässäpä niistä juttua: Alan Bennett: Epätavallinen lukija Mitä tapahtuu kun Englannin kuningatar eksyy gorgien karattua vahingossa kirjastoautoon? Kuningattaren täytyy tietenkin lainata velvollisuudentuntoisesti kirja, ettei kirjastovirkailija pitäisi kokoelmaansa puutteellisena. Lukuvelvollisuudesta muodostuu hyvin nopeasti hallitsijantyötä haittaava pakkomielle.  Kirjana ei mikään kummoinen, mutta kuitenkin kiva pikku tarina siitä miten lukeminen muuttaa ihmistä - joskus jopa varsin radikaalilla tavalla. Kouluarvosana 4-10: 8 Johanna Sinisalo: Enkelten verta Sinisalon uusin käsittelee sekä yleismaailmaallisia että henkilökohtaisia tragedioita, jotka molemmat koskettavat mehiläistenkasvattaja Orvoa. Mehiläiset alkavat salaperäisesti kadota ja Orvo löytää asialle varsin sinisalomaisen selityksen. Lisäksi raastaa suhde suurtilalliseen naudankasvattaja-isään ja ekoterroristi-poikaan. Kirja on ihan loist...

Siis en ole raskaana enkä juuri vapisekaan. Olen vain taas lukenut muutaman kirjan, tällä kertaa sattumoisin lääketiedeteemalla. Siri Hustvedt: Vapiseva nainen - hermojeni tarina Amerikannorjalainen kirjailija törmää ongelmaan puhuessaan isävainaansa muistotilaisuudessa: yhtäkkiä hän saa käsittämättömän vapinakohtauksen. Häntä ei jännitä, sureta, ahdista, mutta jostain syystä hänen kehonsa reagoi täysin päästä erillään voimakkaalla vapinalla. Tästä alkaa selvitystyö, jonka Hustvedt tekee hyvin perusteellisesti.  Kirja käy läpi aivojen rakenteen ja erilaiset teoriat ihmisen syvimmästä olemuksesta, tietoisuudesta ja suurin piirtein kaikesta. Paikoin kirja on erittäin kiehtovaa luettavaa ja ainakin yleistietoa voimakkaasti lisäävää. Mutta siis oikeesti: jos vapisuttaa, niin sitten vapisuttaa! Jos johonkin ei löydy vastausta, niin ei sitten.  Kirja on luetteloitu neurologian hyllyluokkaan, se on siis tieteellisen tekstin sekaista omaelämäkertaa. Kotimainen vastine tämänt...

Olen ollut aikamoinen mökkihöperö-Mörkö viime aikoina, joten ei minulla ole mitään sen kummempaa kerrottavaa kuin että olen mietiskellut omaa elämääni ja elämää yleensä. Lisäksi olen syönyt, nukkunut ja käynyt töissä ja LUKENUT. Ihan hurjasti. En viitsi tänne blogiinkaan arvostella kuin vain ne kirjat, jotka edes jonkin verran hetkauttavat, suuri osa jää arvostelematta, kun luen niitä vain paremman puutteessa. Tässä kuitenkin pari teosta, jotka ylittävät arvostelukynnyksen: Alastair Reynolds: Aurinkojen huone Reynolds tunnetaan parhaiten Ilmestysten Avaruus-saagastaan, mutta jostain syystä pidän enemmän hänen yksittäisistä teoksistaan. Aurinkojen huoneen tapauksessa en tosin ole ihan varma, mahtaako tämä kirja sijoittua kuitenkin samaan universumiin saagan kanssa, mutta se on joka tapauksessa täysin itsenäinen yksittäinen osansa. Avaruusympäristöstään huolimatta kyseessä on oikeastaan melko klassinen "Suljetun huoneen" dekkari tyyliä "murhaaja löytyy tästä jouko...

Tänä vuonna olen lukenut Rebecca Stottilta jo yhden teoksen, Korallivarkaan , ja tykkäsin siitä jonkin verran. Nyt arvostelussa on hänen käännös hänen uudemmasta teoksestaan. Rebecca Stott: Veden muisti Kirjailija liikkuu vuosituhannen alun ja 1660-luvun Cambridgessa. Päähenkilönä on kirjailijatar Lydia, jonka työtehtävänä on hämäpäperäisissä olosuhteissa kuolleen historiantutkijan Isaac Newtonia käsittelevän kesken jääneen teoksen haamukirjoittaminen. Yllättäen sekä Newtonin että Lydian ajan Cambridgessa tapahtuu salaperäisiä asioita samalla tavalla: ihmisiä kuolee samoilla tavoilla samoina päivämäärinä vuosisatojen päässä toisistaan. Teos alkaa upeasti: Stott onnistuu nopeasti kuvailemaan 1600-luvun maailman kiehtovalla tavalla ja herättää halun lukea asiasta lisää. Tämä oli myös Korallivarkaan suurin hyve, kyky herättää kiinnostus käsiteltävään aiheeseen. Jokin kuitenkin kirjan rytmityksessä mättää: kun outoja asioita alkaa tapahtua, kerrontaan pitäisi tulla vähän vauhtia. Tä...

Joskus iskee ihan armoton dekkarinhimo. Oma suosikkini ovat pohjoismaiset dekkaristit, ruotsalaiset varsinkin. Karin Alvtegenia en ollut aiemmin lukenut, joten nappasin kirjaston hyllystä hänen romaaninsa  "Häpeä". Kirja muistutti varsin vähän perinteistä dekkaria, oli pikemminkin ns. psykologinen romaani. No sehän sopii meikäläiselle enemmän kuin hyvin, joten seuraavalla kirjastoreissulla lähti vielä kaksi kirjaa lisää mukaan. Luin ne putkeen ja arvostelen lukujärjestyksessä. Karin Alvtegen: Häpeä Tarina kahdesta näennäisen erilaisesta naisesta, sairaalloisen ylipainoisesta Maj-Brittistä ja lääkäri Monikasta. Kirjassa heidän tarinansa lomittuvat omituisella ja hieman keinotekoisellakin tavalla toisiinsa, mutta tärkeintä onkin huomata miten samanlaisia nämä naiset ovat. Kumpaakin ajaa elämässä yksi motiivi, tunne riittämättömyydestä ja syvä häpeä. Kirja käsittelee nerokkaasti kahta vastakkaista tapaa käsitellä asiaa: totaalista luovuttamista ja masennusta ja ylisuorittam...

Eilen bussissa tyttö valitti puhelimessa kovaan ääneen, että Särkänniemi oli ollut täynnä "kamalia lentäviä muurahaisia", jotka olivat ihan "järkyttävän isoja". Minäkin näin muutaman, jotka olivat eksyneet pääkirjasto Metson portaille. Omat ajatukseni olisivat ehkä myös olleet täynnä puistatusta ellen olisi lukenut muutamaa kirjaa: Werber, Bernard: Muurahaiset & Muurahaisten kapina Arvostelen tämän kirjaparin poikkeuksellisesti kuin se olisi yksi nide, sillä jatko-osa jatkaa saumattomasti siitä mihin Muurahaiset loppuu. Kirjoittamisen tasokin pysyy samana, mikä on varsin harvinaista: luultavasti kirjat on kirjoitettu aika lailla peräkkäin niin että ne on vain kustannustoimittaja pätkäissyt kahteen osaan. Tästä johtuen "Muurahaiset" toimii loistavasti yksittäänkin luettuna (jos vain malttaa lopettaa lukematta enempää), mutta "Muurahaisten kapina" ei. Romaanit ovat piristävä poikkeus englanninkielisen käännösspefin jälkeen, sillä niiden...

Taas on luettu paljon sekä fiktiota että faktaa. Tässä kaunokirjalliset arvostelut viime ajoilta, tietokirjallisuudesta kirjoittelen myöhemmin lisää. Mikko Rimminen: Nenäpäivä Finlandia-voittaja, vaikka en oikein tajua miksi (harvemmin kyllä tajuan). Kertomus varsin ärsyttävästi yksinäisestä naisihmisestä, jolla on taipumus pistää nokkansa muiden asioihin ja samalla sivuuttaa oman elämänsä ongelmat ja kipukohdat täysin. Teos on kylläkin varsin tarkkanäköinen, tämmöisiä naisia (ja aika paljon harvemmin miehiä) todella on olemassa. Lukiessa kuitenkin lähinnä v-käyrä nousee ja lopulta haluaisi vain ravistella päähenkilöä. Tämä on aika lailla toista kuin mitä olen muista arvosteluista lukenut: Hesarin mukaan teos on "suurenmoinen yksinäisen naisen selviytymistarina". Minä en todellakaan näe asiaa näin. Huonohkosta aiheenvalinnasta ja kamalasta päähenkilöstä huolimatta olen koukussa: syynä on Rimmisen loistelias sanojen ja uudissanojen käyttö. Tämän kirjailijan tekstissä kieli to...

Vuosi vaihtui uuteen ja samalla loppuu pitkäksi venähtänyt blogipaastoni. Aloitan sen tuhdisti kirja-arvosteluilla, joita on kertynyt iso kasa. Siippa sai minut viimein kirjaamaan kaikki lukemani kirjat ylös pikkuruiseen lukupäiväkirjaani ja tässä tulee vuodenvaihteen lukulistaa: Robson, Justina: Keeping it Real (2007) Ensimmäinen osa "Quantum Gravity"-sarjaa: salaperäinen aikapommi avaa Maan lisäksi muita ulottuvuuksi (keijujen, haltioiden, demonien maailmat muutamia mainitakseni). Uusi idea, jotain scifin ja fantasian välimaastosta. Näissä maailmoissa seikkailee kirjan (ja koko kirjasarjan) päähenkilö Lila Black, entinen ihminen, nykyinen kyborgi. Pisteet 1-10: 9,5. Clarke, Arthur C.: Jumalan moukari (2010, alkukielellä ilmestyi 1993) Suuri asteroidi uhkaa Maata vuonna 2110. Kirja kertoo tämän asteroidin torjuntayrityksistä. Tekniset yksityiskohdat ovat mielenkiintoisia, mutta vanhentuneita ja kerronta on puisevaa. Ei ollut Clarke vanhoilla päivillään ihan entisensä. Pistee...

Hei taasen kaikki, olen palannut! Kesä todella vei minusta mehut, mitään en töiden ohessa jaksanut tehdä, enkä oikein ketään nähdä. Mutta ei hätää: kesän jälkeen koittaa aina syksy - lempivuodenaikani! Syksyisin uudistun, aloitan uusia projekteja, jatkan vanhoja uudella tarmolla. Huomisen jälkeen saatan myös näyttää hieman erilaiselta, sillä tiedossa on kampaamoreissu. Omppu lainasi minulle omat kopionsa Stieg Larssonin Millenium-trilogiasta ja nekin tuli tuossa elokuun ajankuluksi luettua. Arvostelen ja arvioin ne nyt ohessa yhtenä könttänä, sillä yhdessä ne muodostavat melko jouhevan kokonaisuuden. Sanon melko, sillä ihan selkeitä puutteita on. Ensimmäinen kirja, Miehet jotka vihaavat naisia, on tasapainoinen - joskin ennalta-arvattava, dekkari. Tarina on vauhdikas ja laadukas pohjoismaalainen dekkari, joka sattuu olemaan yksi lempigenreistäni kirjallisuudessa. Ruotsalaiset dekkarit kuvaavat monesti paitsi itse rikoksen ja ratkaisun, myös ympäröivät sosiaalisen, fyysisen ja henkisen...

Tähän on tultu: minulla on kotona oma kirjastojärjestelmä, johon aion tallentaa omat kirjani, niiden kuvailutiedot ja sen ovatko ne lainassa ja kenellä! Ja joo, ymmärrän, että tässä mennään jo jonkinmoisen rajan yli...:D Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että tykkäisin leikkiä kirjastoa vapaa-ajallani(kin). Eikä edes siitä, että olisin millään lailla huolissani lainassa olevista kirjoistani (jos joku kuitenkin huomaa lainanneensa minulta jotain ja unohtanut palauttaa, niin saa tuoda kirjoja takaisin. Olen yhtäläisesti unohtanut mitään koskaan lainanneeni :D). Ja ei, EN aio muovittaa kirjojani, vaikka kyseinen aktiviteetti on minusta ihanaa! Se ei vain sovi kotikirjastokäyttöön (kokeiltu on) ja itse asiassa melko lailla pilaa kirjan libristisen arvon. Kyse sen sijaan on siitä, että minä en enää yksinkertaisesti tiedä mitä kaikkea kivaa minulla on hyllyssäni! Muutossa löysin monia kirjoja, joiden omistamisesta olen ikionnellinen (mm. hieno neuvostoliittolainen Juri Gagarinin elämäkerta), mut...

Pitkästä aikaa vähän kirjallisuusarvosteluja. Tällä kertaa tartuin Octavia E. Butler in Xenogenesis-trilogiaan, elikkäs luin tuossa männä viikolla teokset "Aamunkoitto", "Puolipäivä riitit" ja "Imago". Viikon verran meni kolmessa kirjassa, mikä on tosi nopeasti, sillä ehdin oikeastaan lukea vain unenpöpperössä illalla (Se on itse asiassa ihan lempihetkeni päivässä, nukahtaminen kestää monesti parikin tuntia jos on oikein hyvä kirja. Pienenä sivuvaikutuksena mainittakoon se, etten enää osaa nukahtaa ilman kirjaa). Voi hyvällä syyllä kysyä miksi olen jättänyt tämän klassikkotrilogian lukemisen tähän päivään saakka? Noh, tartuin "Aamunkoittoon" 13-kesäisenä kotipaikkakunnan kirjastossa ja silloin ajatus alien-rotuun yhdistymisestä ei vaan napannut. Sen jälkeen ajattelin, että se ei ollut oikein edes hyvä kirja. Mutta olihan se. Nyt, "muutamia" kesiä myöhemmin, tekstin sujuvuus ja post-apokalyptisen maailman loistava ja tarkka kuvaus tekevä...

Minäpä näin ja tykkäsin kovasti. Myönnetään, se oli vähän teineille tehty toimintapläjäys, mutta silti! Ehkä minä olen niin nuorekas yksilö...:) Eniten tykkäsin tohtori Leonard McCoysta, pessimismi kunniaan! Muutenkin elokuva oli todella uskottava sen suhteen, että kaikki näyttelijät vaikuttivat nuoremmilta versioilta 60-luvun sarjan näyttelijöistä, Spock kaikkein eniten. Jostain kuulin juorua, että uusi tv-sarja olisi leffan tiimoilta tulossa. Mahtaakohan kenelläkään asiasta tarkemmin tietoa? Ainakin ohessa oleva kuva antaa pienen vihjeen siitä, että eräs elokuvan näyttelijöistä on jo varsin nimekäs myös telkkarissa! Noh, sarjaa odotellessa voisin tutustua vaikkapa kirjallisuuteen, jota on kertynyt hyllyn (ja muuttolaatikoiden, grr!) täytteeksi. Filosofiasta kiinnostuneena the Ethics of Star Trek on ehkä lukulistan kärjessä. Toisaalta myös Star Trek Star Charts kiinnostaa. Mitä tulisikaan tähtitieteestä, jos kaikki astronominen tieto korvattaisiin Trekin vastaavalla?

Uudenvuodenlupauksiini kuului pitkän novellin kirjoittaminen. Aloitin eilen Viita-akatemian spefi-kirjoittajakurssin, jonka osanottajilla on kaikilla samainen tavoite. Ja jo yksi kerta kirjoittajaryhmässä oli todella tajunnan räjäyttävä kokemus. Opin muun muassa että: a) En ole välttämättä sen huonompi kirjoittaja kuin muutkaan kurssilaiset. b) 15 vuoden tauko fiktion kirjoittamisessa ei haittaa, tarinoita on päässä ja ne muotoutuvat edelleen paperille. c) Novellia ei tarvitse kirjoittaa lineaarisesti alusta loppuun vaan moduuleina, jotka liitetään jossakin vaiheessa yhdeksi kokonaisuudeksi, kun niistä kaikessa rauhassa alkaa hahmottua se kuuluisa punainen lanka. d) Olen kurssin kummajainen sikäli, että edustan luonnontieteellisesti suuntautunutta scifiä. Kurssikavereinani on aikamoinen lauma perinteisiä "miekka ja magia" -koulukunnan fantasiakirjoittajia. Sen verran tiedän jo kevään toivotusta lopputuotoksesta, että se sijoittuu maailmankaikkeuden lempipaikkaani Marsiin. Ja ...