Alitsa avaruudessa

...Mitä se on? Aivot eivät ehkä huomanneet, mutta loma meni jo. Olo on kuin tällä kissalla: Kitty is a very BAD mystic Mistähän sitä saisi edes vähän lisää energiaa? Ideoita?

Tämä sai aikaan Siipassa valtavan röhötyskohtauksen. Keskustelimme siitä kuinka lääkäreitä joskus kuulutetaan vaikkapa lentokoneissa tai teatteriesityksissä. Ja siitäpä keksimme miettiä, että missä vaiheessa itse tulisi kutsutuksi. On kyllä vähän vaikeaa kuvitella seuraavanlaista kuulutusta vaikkapa mannertenväliselle lennolle: "Huomio! Onko matkustajien joukossa kirjastonhoitajaa?". Ja mikä mahtaisikaan olla se hätätilanne, jossa tuommoisen kuulutuksen kuulisi? Lentäjillä konseptit aakkostamatta? Lainat unohtuivat uusimatta? Alun hilpeyden jälkeen tuli pieni apeus, onpas minulla tosiaankin "tärkeä" duuni. Mutta toisaalta, harvapa meistä tekee töitä hätätilanteita varten, vaan ihan tavallisen arjen sujumisen hyväksi. Mutta silti!

Juu, aloitinpa tässä männä viikolla psykologian perusopinnot avoimessa yliopistossa. Senhän nyt saattaakin jo arvata mitä siitä seuraa: loputonta itsereflektiota ja kohkaamista muutaman kysymyksen kanssa (Kuka minä olen? Miksi olen tällainen? Mahtaakohan tämä olla jo sairaus?). Kehityspsykologialla aloitettiin ja olen jo löytänyt muutamia aika mielenkiintoisia näkökantoja omaan elämääni. Eli näin sitä kaadetaan psykologiaa myös kaikkien viattomienkin blogilukijoideni niskaan! 1. havainto. Temperamentti on perinnöllinen ja säilynee (ainakin jossain muodossa) aikuisuuteen saakka. Erityisesti kiinnitin huomiota erääseen temperamentin piirteeseen itsessäni: olen huomattavan helposti uusista asioista innostuva ja ulospäinsuuntautunut. Tämä piirre on näemmä synnynnäinen ja sitä minun ei ole vaikea uskoa: jään usein miettimään itsekin, että "mistäs tässä nyt pitikään olla niin kamalan innostunut ja tohkeissaan?". Tunnun tosiaan usein olevani melko pienestäkin asiasta todella iloissa...

Omituinen sormen kolotus on vaivannut minua pitkin päivää: oikean käteni keskisormi tuntuu pikkuisen kipeältä, ikäänkuin se olisi vähän nyrjähtänyt. Kesti aikansa ennenkuin tajusin mistä se johtuu: sehän on juuri se sormi, jonka isken reippaasti Enter- näppäimelle noin 100 kertaa tunnissa. Olen pari päivää tehnyt töitä kuin transsissa, tietokantatyö on kerrassaan kiehtovaa kun siihen pääsee kärryille. Mutta nyt alkaa ilmeisesti fysiikka pettää, keskisormi vaatii lepoa. Ryhdyinpä siis kuvittelemaan mielessäni reissua työterveyslääkärille, jossa vanha lääkärisetä sanelee nauhalle: "Potilas rasittanut keskisormensa liiallisen käytön vuoksi." Ja sitten syntyy heti assosiaatio Fingerporiin . Keskisormiongelmia lukuunottamatta olo on kerrankin oikein pirteä, tehokas ja aikaansaava. Helteiden hellitettyä pääkin toimii taas jotenkuten entiseen malliin. Lukenutkin olen paljon, pian tulee lisää kirja-arvosteluja.

Lauantaina meillä juhlittiin tupaantuliaisia. Kauniilla kaunolla olin kirjoittanut alakertaan lappusen, että voipi tulla vähän melua, mutta kukaan ei valittanut (vieraita varoitin myös kaunolappusella, että lauseet "onpas teillä paljon tavaraa!" ja "ettekö ole vieläkään saaneet kaikkea paikoilleen?!?" on syytä jättää lausumatta). Hurjan kiltisti ja rauhallisesti olivat meidän vieraat. Itsestäni en mene vannomaan: eräs saapunut vieras totesi että "oletteko varoittaneet naapureita, naurusi kuuluu pihalle asti!". Hirmuisen leppoisat ja mukavat tuparit. Ja astianpesukone huolehtii loppusiivouksesta! Sunnuntaina vähän väsytti ja olisi väsyttänyt vielä tänä aamunakin. Mutta töissä piristyin, sillä työpöytäni muutti keskustassa kadun toiselle puolelle ja lisäksi maan alta neljänteen kerrokseen. Etukäteen ajattelin sarkastisesti, että "näin meitä projektityöläisiä heitellään paikasta toiseen, perhana!", mutta nyt on kyllä toinen ääni kellossa. Minulla ...

I'm back! Tästä päivästä alkaen minut löytää virkainnosta puhkuvana jälleen töistä...ainakin seuraavan neljän viikon ajan. Sain nimittäin sijaisuuden vanhasta tutusta kirjastosta ja ensimmäinen työpäivä on nyt takanapäin. Sitä huomaa itsestään monia melko huolestuttavia seikkoja, kuten: - minä oikeasti pidän tästä työstä - aamusella oikein odotin työpäivän alkua - minulla on melko paha hyllyjen suoristus-neuroosi (huomaan tämän tästä kirjan huonosti hyllyssä ja nousen kohentamaan tilannetta) Tästä kai voinee päätellä, että: - olen patologinen kirjastotäti :D - jaksan tehdä tätä työtä vaikka siihen korkeampaan eläkeikään saakka :) - olen neuroottinen :| - olen kasvanut aikuiseksi :(

...ainakin maisteri. Mutta voisin olla myös kirjailija. Se tosin tarkoittaa, että alkaisin kirjoittaa, mutta minäpä aloitankin vakavasti otettavan (päiväkirjan ja blogin ulkopuolisen) kirjoittamisen oikein kurssilla tänä vuonna. Tämmöinen olisi myös mukavaa: kampaaja-terapeutti . Minusta tosin tulisi kosmetologi-terapeutti. Miksi? Noh, minä niin rakastan kaikenmoisia hoitoja: kasvohoito on puristeluosuuden jälkeen taivaallista, jalkahoidolla selätin juuri työnloppumistressini. Minulla on kotona aivan liikaa purkkeja ja purnukoita, mutta minä rakastan niitä kaikkia, yhtä paljon ja tasapuolisesti. :) Psykologia ja erityisesti kanssaihmisten hyvinvointi on aina kiinnostanut minua. Minä haluan tietää miten ihmiset ympärilläni voivat (minulla on oikeastaan semmoiset mielialanmittaamissensorit aina automaattisesti päällä, halusin tai en). Ja olen ollut havaitsevinani, että mitä fiksumpi ihminen, sitä pahemmin hän nyky-yhteiskunnassa voi. Se ei ole mikään lohdullinen uutinen... Ja vaikkapa yh...

Tuossa seison viime vuoden tammikuussa Tukholman vanhan kaupungin kolmikerroksisen (!) scifikirjakaupan edessä. Tällä hetkellä olo on aika lailla samanlainen. Paitsi että minä istun kotona ja katselen kirjahyllyjä kerrankin realistisella lukumielellä, sillä olen viimeisen työpäiväni tehnyt ja edessä on ainakin pari viikkoa epämääräistä työttömän arkea. MINULLA ON AIKAA LUKEA! Toisin sanoen olen kotonani kuin karkkikaupassa ja se on kyllä hieno tunne. Että kohta kuulkaa ropsahtaa kirja-arvioita kirjoista, joita moni ei välttämättä tiennyt olevan olemassakaan... Töiden loppuminen ja kaikki siihen liittyvä ahdistus oli yllättävän rankkaa. Ennen viimeistä työpäivää yöunet jäivät tyystin väliin ja askel oli koko työpäivän hyvin raskas, ahdistunutkin. Osa tuttavistani on välillä ilmaissut huolensa jaksamisestani, joten voin huojentaa kaikkien mieltä raportoimalla mitä loistavimmasta olotilasta. Tämän miltei nirvanan saavuttaminen vaatii tiettyjä kompleksisia toimenpiteitä seuraavassa järjes...

Tulipa tässä työpaikan (jota minulla ei huomisen jälkeen enää ole) kahvipöydässä puheeksi Sofi Oksanen ja hänen tyyni olemuksensa Finlandia-palkintoa vastaanottaessa. Minusta oli ylisöpöä, kun gootti niiata niksautti kauniisti. Se on jotenkin hauska tyylirikko muuten niin rauhallisen, sarkastisen ja hieman pelottavankin kirjailijattaren julkisuuskuvassa. Kollega oli eri mieltä. Hän oli tehnyt tutkimusta ihmisten käytöstavoista ja jossakin käytösoppaassa mainittiin, että: "Aikuinen nainen ei koskaan niiaa, paitsi kuninkaallisille.". Niin tai näin - minusta se oli kauhean söpöä. Mitä ylipäänsä ovat käytöstavat? Voiko niistä kirjoittaa kirjan? Minusta ne ovat täysin tilannekohtaisia. Jos niiatuttaa, niin sitten niiataan. Oksasen niiauksesta heijastui hämmästys ja ilo, minusta se oli hyvin kohteliasta ja ennenkaikkea spontaania. En ollut aiemmin lukenut Oksaselta kuin Baby Janen, josta tykkäsin kovasti. Sofi Oksasesta itsestään pidän myös valtavasti (tai hänen julkisuuskuvastaan,...

Aivan ensinnä kaupallisia tiedotteita: Pajalan Kenkä Jämsässä on Suomen paras kenkäkauppa! Vain sieltä voi löytää tämmöiset työsandaalit. (sen verran antoivat alennusta, että mainostaa ihan pitää :D) Minulla ei ole ollut 2,5 vuoden yhtäjaksoisen työurani aikana kunnollisia työkenkiä vaan olen raahustanut ympäri kirjastoa milloin minkäkinmoisissa lapikkaissa. Nyt on sitten kengät, mutta töitä riittää enää kahdeksi (2!!!) päiväksi. En selvästikään meinaa sisäistää tätä, sillä kuka hullu pian työtön maksaa maltaita turkooseista ( Mutta tässä olen, enkä muuta voi. Haluaisiko joku palkata itselleen vaikkapa käveleväksi tietosanakirjaksi ihan pikkuisen höyrähtäneen, pääasiassa turkoosiin pukeutuvan kirjastotädin? Mutta eipä siinä mitään, ansiosidonnainen on ihan kiva juttu. Ja oikeastaan, olen jo kauan sitten buukannut itseni niin täyteen vuodelle 2009, että ei minulla oikein olisikaan ollut aikaa käydä töissä. Ja tänään ilmoittauduin spefi-(spekulatiivinen fiktio)kirjoituskurssille! Minull...