Tekstit

Spefilukuhaaste jatkuu: 5. Suomalainen spefikirja

-
Follow my blog with Bloglovin Katri Alatalo: Käärmeiden kaupunki Minä muuten linkitän tuohon kirjan otsikkoon aina mielestäni relevantin arvostelun toisaalta Internetseistä, joten myös otsikoiden takaa avautuvat sivut saattavat jotakuta kiinnostaa. :) Nyt mentiin sitten minun kirjamakuni reunoille, ystäväni, fantasiakirjailija Liliana Lento  kuitenkin vinkkasi minulle tämän kirjan. Luettavahan se on kun kerran kirjailija suosittelee (eikä ole edes oma kirja). Ninette on Kharras-dimin aavikkokaupungin valtiaan nuorin tytär. Sulwaen on velhon oppipoika ja Arry omituisen kalpea ruukuntekijä, jonka syntyperästä kenelläkään ei ole minkäänlaista tietoa. Nämä kolme ovat lapsuudenystäviä ja heidän tarinaansa seurataan kun he ovat aikuistuneet ja maailma on heittänyt heidän tielleen uusia elinolosuhteita ja kriisejä. Kirjoihin liittyy oleellisena käärmeiden käsittelyn taito ja käärmeiden kielen taidon osaaminen. Matelijoita kirjassa kuvataan hartaasti ja rakkaudella, joten jos näitä eli
Lähetä kommentti
Lue lisää

Spefilukuhaaste 2018

-
I'm back! Pari viime vuotta olen keskittynyt armottomaan sometukseen, mutta eihän sosiaalisesta mediasta ole mihinkään kun pitäisi vähän pidempiä tekstejä kirjoittaa. Varsinaisesti paluuni laukaisi Lonkeropiirakan Spefi-lukuhaaste  Blogista olen ehkä pitänyt välivuosia, mutta lukenut olen niin paljon etten itsekään muista. Haluan muistaa. Eli aloitetaan läpäisemällä siis vuonna 2018 tämä haaste. Ohessa kaksi ensimmäistä kirjaa.  1. Lue scifikirja Jack Campbell: Peloton   (The Lost Fleet trilogian toinen osa) Varsin kaukaisessa tulevaisuudessa ihmiskunta on levit täytynyt ympäri galaksia ja (ullatuus) sotivat keskenään. Kaksi faktiota, Allianssi ja Syndik, ovat olleet tukkanuottasilla niin pitkään, että jopa sodan alkusyy ei ihan avaudu enää sotiville osapuolille. Tähän tilanteeseen herätetään pelastuskapselista löytynyt komentaja John Geary, joka on ollut viimeiset sata vuotta kirjaimellisesti jäissä. Gearylla ei jää aikaa pohtia maailman muuttumista, kun sotastrategisten
Lähetä kommentti
Lue lisää

Kuka on Alitsa? / Who is Alitsa?

-
Kuva
Miksi tämän blogin nimi on "Alitsa avaruudessa"? Minun oikea nimeni ei nimittäin ole sinnepäinkään. En ole myöskään ollut avaruudessa (jos se ei ole lukijoilleni jo selvinnytkin). Tässä blogissa seikkaillaan ennenkaikkea omassa sisäavaruudessani, jota yritän parhaani mukaan avata teille sikäli kuin se ikinä on mahdollista. Olen harrastanut keskiaikaa Suomen Keskiaikaseurassa , joka osaltaan kuuluu kansainväliseen historianelävöittäjien seuraan nimeltä Society of Creative Anachronism (SCA) . Elävöittäessämme emme esiinny omalla nimellämme, emme ainakaan jos nimi ei olisi ollut mahdollinen historiassa aikavälillä 1000-1600. Jokainen kehittää itselleen keskiaikapersoonan ja valitsee tälle sopivan nimen. Tutkin suomalaisia nimiä seuran hyviksi havaituista lähteistä ja löysin hauskan sukunimen "Ainovainen". Joku tämän niminen henkilö oli asunut kotipaikkakunnallani Rantasalmella vuonna 1571. Sukunimi oli löytynyt ja siihen sopiva etunimi "Alitsa"löytyi tois
Lähetä kommentti
Lue lisää

Olen kaksikielinen / I am bilingual

-
Päätin, että minulla on riittävästi minusta kiinnostuneita ihmisiä, jotka eivät osaa suomea. Ei se mitään, minä osaan englantia. Tänne tulee juttua tästä lähtien kahdella kielellä. En osaa pilkuttaa kummallakaan kielellä, joten lukija antanee sen minulle anteeksi. *** I decited that I have enough friends and acquaintances that do not speak Finnish. But luckily I can write also in English. English is not my native language so please try to understand my musings and forgive my mistakes.
Lähetä kommentti
Lue lisää

Kun aamu sarastaa taas

-
Olen palannut! Elämä on onneksi aaltoliikettä: välillä sataa kuraa niskaan kunnolla. Tasapainon vuoksi välillä tapahtuu paljon positiivisia asioita, jotka sitten nostavat ihmisen takaisin pelikentälle. Minulle tapahtuneet positiiviset asiat: 1. Veljenpoikani "Sulevi" Hänen syntymänsä pelasti suurinpiirtein koko sukumme (ei mitään paineita, veljenpoika!). Hänen kasvuaan aivan normaalina pienenä poikana on ollut tervehdyttävää seurata. Syksyn tullen hän täyttää 1,5 vuotta ja alkaa tapailla ensimmäisiä sanojaan, kovasti kävelee jo. Perheemme ja sukumme ovat onnellisia tällä hetkellä, kokonaisia ja tyynen tyytyväisiä. Olavia tulee olemaan ikävä koko loppuelämän ajan, mutta olemme sen pienelle enkelille velkaa että elämme omaa elämäämme täysillä. 2. Kuorolaulu Aloitin syksyllä laulamisen oratoriokuorossa. Se on tervehdyttävää hommaa: kolmen tunnin kuorotreenien aikana oma ääni sulautuu toisten äänteen joukkoon. Oikein tunnen kuinka verenpaineeni laskee ja pulssini tasautuu
Lähetä kommentti
Lue lisää

Kun saapuu yö

-
En ole päivittänyt tätä blogia pitkään aikaan. Eräs varsin terävillä hoksottimilla ja kielellä varustettu kaverini tokaisisi varmaan, että puhtaasti laiskuuttani olen antanut tämän  blogin rehottaa vapaana. Koko kesän ja alkusyksyn olin samalla mielialalla: reipastua pitäisi minulla on kuitenkin velvollisuuksia lukijoitani kohtaan. Nyt se on myöhäistä, blogi tulee jatkossa elämään entistä enemmän pellossa, sillä lopulta tipahdin siihen kuoppaan, jonka olen koko vuoden jo kahdesti välttänyt. Ensimmäinen kuoppa Rakas veljenpoikani menehtyy vajaan kolmen vuoden herkässä iässä 29.3.2014. Sukumme ylle putoaa tumma suruharso, jonka läpi kuljemme päivät pääksytysten ja yritämme pärjätä jokapäiväisissä, yht'äkkiä niin kovin triviaaleissa askareissamme. Tähän kuoppaan voisin minäkin jäädä lepäävään, ei enää koskaan tällaista kipua. Mutta se ei onnistu. 29.4. varhain aamulla puhelin soi ja veljeni soittaa: "Me pojat tässä odotamme äidin luokse heräämöön pääsyä!". Veljenpoi
2 kommenttia
Lue lisää

Vauvakirjojen aatelia...

-
Kuva
Täti ja Olavi Sain kälyltäni kunniatehtävän: Sulevi saa minulta kummilahjaksi vauvakirjan. Sellaisen, jota lapset ja aikuiset selaavat vuosikymmeniä eteenpäin. Ystäväni totesi, että hän edelleen katselee pikkuveljensä hiustöyhtöä tämän vauvakirjasta. Ja jokaisesta on mukava tietää millainen oli pienenä, minä oli ensimmäinen sana, jne. Minun kohtalokseni tuli syntyä toiseksi lapseksi varsin ADHD:n isoveljen jälkeen, jonka vakaana tarkoituksena oli murhata minut, koska vein aivan liikaa äidin huomiota ja hoivaa. Murha ei onnistunut, mutta tietty unohdus kylläkin. Veljeni ensimmäinen sana oli "kukka", minun ensimmäistä sanaani ei kukaan muista. Yhtenä päivänä vain osasin puhua ja sen jälkeen puheesta ei tullutkaan loppua. Sen verran tiedän, että puhuin ennenkuin kävelin, naapurin samanikäisellä pojalla homma meni toisinpäin. Tarina kertoo, että minä puhua pälpätin ja Lauri tuijotti mykkänä, kyllästyttyään sitten nousi ja käveli pois. Tämä mies juoksee muuten tänä päivän
Lähetä kommentti
Lue lisää