I'm back! Pari viime vuotta olen keskittynyt armottomaan sometukseen, mutta eihän sosiaalisesta mediasta ole mihinkään kun pitäisi vähän pidempiä tekstejä kirjoittaa. Varsinaisesti paluuni laukaisi Lonkeropiirakan Spefi-lukuhaaste Blogista olen ehkä pitänyt välivuosia, mutta lukenut olen niin paljon etten itsekään muista. Haluan muistaa. Eli aloitetaan läpäisemällä siis vuonna 2018 tämä haaste. Ohessa kaksi ensimmäistä kirjaa. 1. Lue scifikirja Jack Campbell: Peloton (The Lost Fleet trilogian toinen osa) Varsin kaukaisessa tulevaisuudessa ihmiskunta on levit täytynyt ympäri galaksia ja (ullatuus) sotivat keskenään. Kaksi faktiota, Allianssi ja Syndik, ovat olleet tukkanuottasilla niin pitkään, että jopa sodan alkusyy ei ihan avaudu enää sotiville osapuolille. Tähän tilanteeseen herätetään pelastuskapselista löytynyt komentaja John Geary, joka on ollut viimeiset sata vuotta kirjaimellisesti jäissä. Gearylla ei jää aikaa pohtia maailman muuttumista, k...
Follow my blog with Bloglovin Katri Alatalo: Käärmeiden kaupunki Minä muuten linkitän tuohon kirjan otsikkoon aina mielestäni relevantin arvostelun toisaalta Internetseistä, joten myös otsikoiden takaa avautuvat sivut saattavat jotakuta kiinnostaa. :) Nyt mentiin sitten minun kirjamakuni reunoille, ystäväni, fantasiakirjailija Liliana Lento kuitenkin vinkkasi minulle tämän kirjan. Luettavahan se on kun kerran kirjailija suosittelee (eikä ole edes oma kirja). Ninette on Kharras-dimin aavikkokaupungin valtiaan nuorin tytär. Sulwaen on velhon oppipoika ja Arry omituisen kalpea ruukuntekijä, jonka syntyperästä kenelläkään ei ole minkäänlaista tietoa. Nämä kolme ovat lapsuudenystäviä ja heidän tarinaansa seurataan kun he ovat aikuistuneet ja maailma on heittänyt heidän tielleen uusia elinolosuhteita ja kriisejä. Kirjoihin liittyy oleellisena käärmeiden käsittelyn taito ja käärmeiden kielen taidon osaaminen. Matelijoita kirjassa kuvataan hartaasti ja rakkaudella, joten jos näitä...
En ole päivittänyt tätä blogia pitkään aikaan. Eräs varsin terävillä hoksottimilla ja kielellä varustettu kaverini tokaisisi varmaan, että puhtaasti laiskuuttani olen antanut tämän blogin rehottaa vapaana. Koko kesän ja alkusyksyn olin samalla mielialalla: reipastua pitäisi minulla on kuitenkin velvollisuuksia lukijoitani kohtaan. Nyt se on myöhäistä, blogi tulee jatkossa elämään entistä enemmän pellossa, sillä lopulta tipahdin siihen kuoppaan, jonka olen koko vuoden jo kahdesti välttänyt. Ensimmäinen kuoppa Rakas veljenpoikani menehtyy vajaan kolmen vuoden herkässä iässä 29.3.2014. Sukumme ylle putoaa tumma suruharso, jonka läpi kuljemme päivät pääksytysten ja yritämme pärjätä jokapäiväisissä, yht'äkkiä niin kovin triviaaleissa askareissamme. Tähän kuoppaan voisin minäkin jäädä lepäävään, ei enää koskaan tällaista kipua. Mutta se ei onnistu. 29.4. varhain aamulla puhelin soi ja veljeni soittaa: "Me pojat tässä odotamme äidin luokse heräämöön pääsyä!". Veljenpoi...
Kommentit