Rakkaat asiat, osa 1: parvekkeella

Tavaraa mennyt 518

Näköjään olen innostunut aloittamaan erilaisia reportaasisarjoja (osa 1 sitäjatätä). Nähtäväksi jää tuleeko näitä osia koskaan lisää. Tämänkertainen sarja on vastaisku kaikelle sille tavaran dissaamiselle, jota tässä blogissa on harjoitettu tämän vuoden aikana. Se, että tuhat tavaraa saa mennä ei tarkoita sitä, että minä en rakastaisi tai arvostaisi niitä jäljelle jääviä tavaroita. Päinvastoin olen melkoinen materialisti: kerään ja hamstraan, jos en nyt niin paljon valmista materiaalia, niin paljon kaikenmoisia projekteja ja harrasteita. Siksi en oikein voi aina puhua rakkaista esineistä, puhun siis rakkaista asioistani.

Tämänkertaisen blokahduksen aihe on kasvit. Ne eivät ole tavaroita vaan eläviä olentoja, joten tässäkin suhteessa asiat-termi on oikeutettu. Minä harrastan parveke- ja ikkunaviljelyä. Noin, se on sanottu, harrastan. Minulla on näet kummallinen ja kieroutunut käsitys harrastamisesta. Olen aina assosioinut sen suorittamiseen: näkyvää tulosta pitää tulla ja siitä on oltava selkeää etua jollekin toiselle henkilölle. Tämän logiikan mukaan harrastan ainoastaan vanhan musiikin soittamista Muskotissa, sillä siitä saavat ihmiset jonkinmoista viihdykettä. On sanomattakin selvää, että olen ollut itselleni huonoa seuraa menneisyydessä: näin ulkokohtainen oman arvon määrittely on ollut ahdistavaa ja hyvin sokeaa.

Totuus on kuitenkin, että kasvit menevät todennäköisesti harrastuslistan kärkeen. Minulla on iso kasa tosi mielenkiintoisia kasvikirjoja (niistä lisää lähitulevaisuuden kirjoituksessani) ja minä kuulun jopa Hyötykasviyhdistykseen. Mutta eihän tämä mikään valtavan dynaaminen ja tuottelias harrastus ole. Harrastukseni ydintä näin kesäisin on istua parvekkeella ja katsella kuinka kasvit kasvavat. Pölyttelen pensselillä kukkia, katselen tarvitseeko joku kasvi lisää tukea, mietin mikä siemen onkaan löytänyt kasvupaikan kahvipuuni juurelta. Erityisesti minua kiinnostavat siemenet, niitä minä kerään. Kun saan satoa (vaikkapa chilistä), otan siemenet talteen: istutan niistä seuraavana vuonna kasveja lisää. Kovin pitkään siementen keruuseen en ole vielä päässyt, pisin omien siementen ketju on orvokeilla, joiden kolmas sukupolvi näkee päivänvalon tänä kesänä.


Alkuperäiset ostosiemenet olivat sekoitus violetteja, keltaisia ja valkoisia yksivärisiä orvokkeja. En yhtään muista miltä viime kesän orvokit näyttivät, mutta nämä tämänkesäiset ovat kyllä hauskoja. Kaikki ovat kaksi-tai kolmevärisiä ja keskenään erilaisia. Olen nähnyt mitä mielikuvituksellisempia variaatioita annetuista perusaineksista, lisäksi violetin sävy on alkanut elämään: kuvassa vaaleampi versio violetista. Orvokit ovat huomattavan pieniä, kasvi on keto-orvokin kokoinen ja kukka isompi kuin villiorvokissa mutta huomattavasti pienempi kuin jalostetuissa lajitovereissaan. Olen orvokeistani valtavan ylpeä: ne ovat kauniita, yllätyksellisiä ja ihanan vihannan tuoksuisia, rinnastuvat lähinnä apilaan tuoksurintamalla. Onnellisena odotan siemensatoa (kukan tilalle kasvaa pieni siemeniä sisältävä siemenkota), että pääsen istuttelemaan ensi kesänä neljännen sukupolven omatuotanto-orvokkeja.


Kehäkukassa on menossa toinen sukupolvi. Tämäkin kukka on pienempi kuin ostosiemenestä viljelty, mutta muuten samanlainen. Alkuperäisessä sekoituksessa oli oransseja ja keltaisia kukkia, toistaiseksi olen nähnyt vain keltaisia kehäkukkia. Suurin osa kehäkukista kuitenkin kuhnustelee ja odotankin että oranssit kukat ilmaantuvat vielä elokuun aikana. Chilit ovat myös toista sukupolvea ja ihan kohta syötävissä. Minulla on niille täydellinen pastaresepti odottamassa, senkin raportoin tänne hyvin pian (punastukaapas nyt chilit, että täti pääsee syömään!).


Ylläolevassa kuvassa kukkii härkäpapu. Minulla on iso ruukku parvekkeella, jossa aikaisempina vuosina on kasvanut mm. tomaattia. Ajattelin, että nyt voisi olla palkokasvien aika: ne osaavat ottaa typpeä suoraan ilmakehästä ja varastoivat sitä juuriinsa. Typen ylijäämä sitten siirtyy juurista maaperään ja seuraavina kesinä tämä multa on taas ravittua käytettäväksi vaativampien kasvien kasvatukseen. Härkäpavut ovat ostosiemenestä, kuten ovat myös tomaatit, lakritsa (toivottavasti tämä hento pieni taimi selviää talven yli ikkunalaudalla), mansikka ja palsami. Lisäksi kaivelin vihannespaprikasta siemeniä ja tungin multaan: nyt minulla on kolme paprikanraakiletta pullistumassa.

Että kyllä tämä ihan harrastuksesta käy. Vaikka tämä on introverttiä kasvien kasvun kyttäämistä. Ja vaikka sato-odotukset tällä hetkellä ovat: 7 chilipalkoa, 6 tomaattia, 6 palkoa härkäpapuja, kolme paprikaa ynnä mausteeksi basilikaa, sitruunamelissaa ja oreganoa.

Kommentit

Hehkuvainen sanoi…
"Olen aina assosioinut sen suorittamiseen: näkyvää tulosta pitää tulla ja siitä on oltava selkeää etua jollekin toiselle henkilölle."

Hyvin surullinen ja vahingollinen katsantokanta :(. Toivottavasti nyt ja tulevaisuudessa harrastaminen on vähemmän suorittamista ja enemmän iloa itselle. Viherkasvien, kukkien ja yritten kasvattaminen ja katselu on mitä parhain harrastus!

Mikähän mahtaisi olla oma määritelmäni harrastukselle? Harrastus on se, mitä tehdään omasta ilosta ja hiukan useammin kuin satunnaisesti. Toisin sanoen en harrasta kartingia, koska olen käynyt ajamassa vain kerran, mutta harrastan kyllä valokuvaamista.
Alitsa sanoi…
Juu-u, näin meillä opetettiin harrastamisesta kotona. Ja nyt opettelen siitä pois! :) Se on jännää miten sitä lähtee maailmalle siitä ainoasta perheestä, jonka toimintatavat ovat tuttuja - vain tajutakseen, että onpas ne outoja.

Sitäpaitsi minulla kukat kasvaa hyvin. Luultavasti se johtuu siitä, että kärsivällisesti seuraan niiden kasvua ja muistan aina kehua ja rohkaista jokaisesta oksasta (ja samalla höngin hiilidioksidia kasveilleni, jotka kiittävät yhteyttämällä tehokkaammin). :D

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Spefilukuhaaste jatkuu: 5. Suomalainen spefikirja

Kun saapuu yö

Vauvakirjojen aatelia...