Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2011.

Lukuvuosi 2011, osa 1.

Vuosi vaihtui uuteen ja samalla loppuu pitkäksi venähtänyt blogipaastoni. Aloitan sen tuhdisti kirja-arvosteluilla, joita on kertynyt iso kasa. Siippa sai minut viimein kirjaamaan kaikki lukemani kirjat ylös pikkuruiseen lukupäiväkirjaani ja tässä tulee vuodenvaihteen lukulistaa:

Robson, Justina: Keeping it Real (2007)

Ensimmäinen osa "Quantum Gravity"-sarjaa: salaperäinen aikapommi avaa Maan lisäksi muita ulottuvuuksi (keijujen, haltioiden, demonien maailmat muutamia mainitakseni). Uusi idea, jotain scifin ja fantasian välimaastosta. Näissä maailmoissa seikkailee kirjan (ja koko kirjasarjan) päähenkilö Lila Black, entinen ihminen, nykyinen kyborgi.

Pisteet 1-10: 9,5.

Clarke, Arthur C.: Jumalan moukari (2010, alkukielellä ilmestyi 1993)

Suuri asteroidi uhkaa Maata vuonna 2110. Kirja kertoo tämän asteroidin torjuntayrityksistä. Tekniset yksityiskohdat ovat mielenkiintoisia, mutta vanhentuneita ja kerronta on puisevaa. Ei ollut Clarke vanhoilla päivillään ihan entisensä.

Pisteet 1-…