torstai 9. syyskuuta 2010

Kiitokset tunnustuksesta!


Siinä se nyt on: ensimmäinen blogitunnustukseni, jonka minulle myönsi Hehku. Kiitoksia kovasti, kivalta tuntuu! :) Pitäisi valkata 7 blogia tämän palkinnon jatkosaajiksi ja ne tulevat tässä:

Metta
Omenapuutarha
Kisun kirjablogi
Kikkarahylje
Nörtin pakosuunnitelma
Toninmars
Yrttimaan aikakirja

Joukossa on myös vähän vähemmän päivitettyjä blogeja, joiden kirjoittajille voin vain todeta: pidän teidän kirjoituksistanne ja haluan lukea niitä lisää - PIAN! Kiireen vilkkaa siis kaikki kuhnustelijat blogienne kimppuun. Ja hyvähän minä olen sanomaan, kun vasta palasin muutaman kuukauden kirjoitustauoltani...

Blogipalkinnon saajan siis kuuluu laittaa se eteenpäin seitsemälle blogille ja samalla kertoa seitsemän faktaa itsestään. Omat faktani tulevat tässä:
1. Olen vasenkätinen, mutta en omista yhtään vasenkätisten saksiparia. Ihan Fiskarsin oransseilla vetelen menemään (vasurisakset ovat punaiset) ja eihän se hyvältä tunnu!
2. Olen myös vasenjalkainen ja tämä jalka on minulta kerran murtunut.
3. Luen iltaisin kirjaa vain vasemmalla silmälläni (vaikka olen oikeasilmäinen). Tämä johtuu siitä, että luen iltaisin ilman hajataittoa korjaavia silmälasejani mikä tekisi molemmilla silmillä lukemisesta varsin jännittävän pomppivaa. Tämä tapani on monesti johtanut siihen, että minulta kiskotaan kirjaa käsistä kesken lukemisen kun minun luullaan nukahtaneen.
4. Monesti nukahdankin kirja kädessä, silloin yleensä isken sen päähäni. Ilman kirjaa nukkumaan meno ei oikein onnistu. Matkoilla kuljetan mukanani kätevää (ja koomisen näköistä) otsalamppua.
5. Näen monesti unta lukioaikaisesta ihastuksestani. Hän joko haukkuu tai kehuu minua unissani, riippuen itsetuntoni tilasta.
6. Ihastun ihmisissä erityisesti heidän ääneensä. Vastaavasti minun voi olla vaikea pitää ihmisistä, joilla on jostain syystä "huono" ääni.
7. Inhoan kuulla omaa ääntäni nauhalta, kuulostan ihan kummalliselta! Se ei kuitenkaan estä minua laulamasta ja puhumasta paljon.

maanantai 6. syyskuuta 2010

Lisbethin ja Mikaelin metkut

Hei taasen kaikki, olen palannut! Kesä todella vei minusta mehut, mitään en töiden ohessa jaksanut tehdä, enkä oikein ketään nähdä. Mutta ei hätää: kesän jälkeen koittaa aina syksy - lempivuodenaikani! Syksyisin uudistun, aloitan uusia projekteja, jatkan vanhoja uudella tarmolla. Huomisen jälkeen saatan myös näyttää hieman erilaiselta, sillä tiedossa on kampaamoreissu.

Omppu lainasi minulle omat kopionsa Stieg Larssonin Millenium-trilogiasta ja nekin tuli tuossa elokuun ajankuluksi luettua. Arvostelen ja arvioin ne nyt ohessa yhtenä könttänä, sillä yhdessä ne muodostavat melko jouhevan kokonaisuuden. Sanon melko, sillä ihan selkeitä puutteita on.

Ensimmäinen kirja, Miehet jotka vihaavat naisia, on tasapainoinen - joskin ennalta-arvattava, dekkari. Tarina on vauhdikas ja laadukas pohjoismaalainen dekkari, joka sattuu olemaan yksi lempigenreistäni kirjallisuudessa. Ruotsalaiset dekkarit kuvaavat monesti paitsi itse rikoksen ja ratkaisun, myös ympäröivät sosiaalisen, fyysisen ja henkisen ympäristön tarkasti. Tämän tekee Larssonkin.

Heti ensimmäisessä kirjassa esitellään kirjasarjan tähtipari, kävelevä ongelmakimppu Lisbeth Salander (hänestä ei oikein voi paljoa kertoa spoilaamatta) ja tutkiva journalisti Mikael Blomqvist. Lisbeth on aivan ihastuttava luomus, todellinen neronleimaus Larssonilta. Mikael Blomqvistilla taasen on ihan tolkuton kahvifetissi: koko ajan vedetään kahvia etu- ja takaperin. Ihan sydän syrjällään saa lukea ihan mielettömistä kahviorgioista, joita esiintyy kirjassa miltei joka sivuilla.

Toinen kirja, Tyttö joka leikki tulella, ja kolmas, Pilvilinna joka romahti, ovat ongelmallisia. Ne lähtevät hitaasti käyntiin ja lyhentämisen tarvetta olisi ollut runsaasti. Koska Stieg Larsson menehtyi yllättäen ennen trilogiansa julkaisua, sarjan kaksi jälkimmäistä osaa ovat mitä ilmeisimmin kärsineet aika vakavastakin kustannustoimituksen puutteesta. Itse olisin tehnyt kirjoista yhden kirjan, niin paljon ne toisiinsa liittyvät. Ensimmäinen kirja on eheämpi, ilmeisesti se oli Larssonin kuollessa valmiimpi. Näitä kirjoja en oikein kaunokirjallisesti suosittele, mutta silti ne on pakko lukea: tarve saada tietää miten Lisbeth Salanderille lopulta käy on aivan liian pakottava.

Jatkoakin olisi varmasti tullut: joitakin asioita Lisbethin elämästä jätettiin auki (varmastikin jatkoa varten). Ja hänestä olisi todella halunnut lukea lisääkin (kuitenkin paremmin kustannustoimitettuna).

Tällaista tänään. Jatkoa seurannee pian. Kertomatta tässä blogissa ovat mm. suuri kahvivarkaus Pietarissa ja törmääminen japanilaiseen kulttuuriin omassa kotona. Lisäksi Hehku on antanut minulle tunnustuspalkinnon blogistani, josta varmasti kiitän myös pian!