Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2010.

Tanssii smurffien kanssa...

Kuva
Yllä arvoisa kriitikkoraati työssään: täten ilmoitettakoon, että Siippa ja Alitsa ovat nähneet Avatarin. Tuomio tulee tässä:

Se oli hämmästyttävän kliseisen sykähdyttävä. Olihan se 3D-kokemus tosi hieno, mutta ei niin hieno, että herkkävatsaisella allekirjoittaneella olisi ottanut liikaa vatsanpohjasta. 3D-lasit ovat (kuten kuvasta näkyy) erittäin pätevännäköiset ja hienot ja kaikkiaan elokuva oli oikein viihdyttävä kokemus.

Elokuva oli pitkä, mutta ei tuntunut niin pitkältä kuin yhtä pitkä Titanic: tässä suhteessa James Cameron on mennyt eteenpäin. Mutta: elokuva oli ihan järkyttävän kliseinen ja olisin odottanut edes kerran vähän yllättyväni juonenkäänteen johdosta.

Tänä aamuna herätessä en tuntenut, että maailma on jotenkin ruma ja väritön, toisin sanoen en kärsi Amerikoissakin raportoidusta Avatar-masennuksesta. Toisaalta, aika vaikeaa on olla ahdistunut kun ikkunasta avautuu upea talvinen metsä. Avatar-masennuksen oireisiin kuuluu toisaalta pettymys ihmiskuntaa (ja sen tyhmää valloi…

Enemmän rakastettavaa?

Olen pyöreä tyttö. Olen aina ollut aika isoluinen ja nyt kolmenkympin paremmalla puolella olen muotoutunut varsin muumimammamaiseksi. On minussa aimo annos Muumimammaa muutenkin: haluan pitää lähimmäisenikin hyvin tyytyväisinä ja täysimahaisina.

Tänä uutena vuotena tein poikkeuksen: en aloittanutkaan sitä jokavuotista dieettiä. Lupasin jotain muuta (lue edellinen blokahdus). Lisäksi lupasin, että EN aloita dieettiä/suurta elämäntaparemonttia/maailmanparannusta yms. yms. Ja olo on melkoisen helpottunut. Keskimääräisesti laskien uudenvuodenlupaukset on nyt jo rikottu ja elämä näyttäytyy näin tammikuussa joulukuun Visa-laskuineen kaikkein raadollisimman puolensa. Minulla ei ole uudenvuodenlupauksia rikottavana, joten olo on ihan ok.

Mutta joo, takaisin asiaan. Olen pyöreä, SO WHAT?!? En muista koskaan esimerkiksi saaneeni pakkeja a) ihmissuhteissa tai b) työelämässä pyöreyteni tähden. Minä olen terve, koska en minä niin pyöreä ole, että siitä olisi haittaa. Vaatekaupoissa on vähemmän valin…

Ahdistava uudenvuodenlupaus

Vuonna 2010 minä päätin, että ajattelen aina ensin itseäni ja sitten vasta muita. Se on pitkällä tähtäimellä ainoa tapa pysyä terveiden kirjoissa (noin niinkuin suunnilleen). Pyrin siis siihen, että ennenkuin sanon vaistonvaraisesti "kyllä" vähän joka pyyntöön, kysyn ensin itseltäni.

Helppoa, eikö totta? Tapahtui seuraavaa: mietin osallistumistani johonkin velvollisuuteen (en enää muista mihin) ja muistissani oli vielä kirkkaana vasta tekemäni lupaus. Istahdin siis kaikessa rauhassa sohvan nurkkaan, hengitin syvään ja kysyin itseltäni: "Alitsa, haluatko hoitaa tämän velvollisuuden X?" Ja sain vastaukseksi vain syvää hiljaisuutta. En ole tottunut siihen, että kysyn itseltäni asioita. En kerta kaikkiaan osannut vastata!

Aloin tarkkailemaan itseäni. Alkoi seuraavanlainen, vähemmän säkenöivä, dialogi:

Minä (Kysyjä): Mitä haluan syödä tänään?
Minä (Vastaaja): -
K: Lukisinko kirjaa vai katsoisinko telkkaria?
V: -
K: Pidänkö henkilöstä X vaiko enkö pidä?
V: -
K: No sano nyt s....n…