torstai 28. tammikuuta 2010

Tanssii smurffien kanssa...



Yllä arvoisa kriitikkoraati työssään: täten ilmoitettakoon, että Siippa ja Alitsa ovat nähneet Avatarin. Tuomio tulee tässä:

Se oli hämmästyttävän kliseisen sykähdyttävä. Olihan se 3D-kokemus tosi hieno, mutta ei niin hieno, että herkkävatsaisella allekirjoittaneella olisi ottanut liikaa vatsanpohjasta. 3D-lasit ovat (kuten kuvasta näkyy) erittäin pätevännäköiset ja hienot ja kaikkiaan elokuva oli oikein viihdyttävä kokemus.

Elokuva oli pitkä, mutta ei tuntunut niin pitkältä kuin yhtä pitkä Titanic: tässä suhteessa James Cameron on mennyt eteenpäin. Mutta: elokuva oli ihan järkyttävän kliseinen ja olisin odottanut edes kerran vähän yllättyväni juonenkäänteen johdosta.

Tänä aamuna herätessä en tuntenut, että maailma on jotenkin ruma ja väritön, toisin sanoen en kärsi Amerikoissakin raportoidusta Avatar-masennuksesta. Toisaalta, aika vaikeaa on olla ahdistunut kun ikkunasta avautuu upea talvinen metsä. Avatar-masennuksen oireisiin kuuluu toisaalta pettymys ihmiskuntaa (ja sen tyhmää valloitusasennetta) kohtaan. Tästä vinkkelistä katsottuna olen ilmeisesti ollut Avatar-masentunut pienen ikäni. Tiedä häntää.

Summa summarum. Kyllä minä Avatarista voittopuolisesti tykkäsin ja olihan se nähtävä. Ja onhan se niin, että ne kolmemetriset Na'vit ovat kovin kauniin värisiä... :D

Ei kommentteja: