keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Ihan mahtava fiilis!




Tuossa seison viime vuoden tammikuussa Tukholman vanhan kaupungin kolmikerroksisen (!) scifikirjakaupan edessä. Tällä hetkellä olo on aika lailla samanlainen. Paitsi että minä istun kotona ja katselen kirjahyllyjä kerrankin realistisella lukumielellä, sillä olen viimeisen työpäiväni tehnyt ja edessä on ainakin pari viikkoa epämääräistä työttömän arkea. MINULLA ON AIKAA LUKEA! Toisin sanoen olen kotonani kuin karkkikaupassa ja se on kyllä hieno tunne. Että kohta kuulkaa ropsahtaa kirja-arvioita kirjoista, joita moni ei välttämättä tiennyt olevan olemassakaan...

Töiden loppuminen ja kaikki siihen liittyvä ahdistus oli yllättävän rankkaa. Ennen viimeistä työpäivää yöunet jäivät tyystin väliin ja askel oli koko työpäivän hyvin raskas, ahdistunutkin. Osa tuttavistani on välillä ilmaissut huolensa jaksamisestani, joten voin huojentaa kaikkien mieltä raportoimalla mitä loistavimmasta olotilasta. Tämän miltei nirvanan saavuttaminen vaatii tiettyjä kompleksisia toimenpiteitä seuraavassa järjestyksessä: 1. Käydään jalkahoidossa täällä (ja ostetaan kolme pulloa alennuskynsilakkaa), 2. Nukutaan pitkät nokoset, 3. Tutkitaan kirjoja, joita on tullut tilanneeksi täältä. Toimii!

Työkavereille haluan sanoa, että kiitos yhteisestä ajasta! Töissä on ollut mielekästä, kun on hyvää seuraa! Ja kirjastolainenhan minä olen, työtön tahi en. Hyss, hiljaa siellä hyllyn takana!

tiistai 30. joulukuuta 2008

Sofi Oksasen niiaus


Tulipa tässä työpaikan (jota minulla ei huomisen jälkeen enää ole) kahvipöydässä puheeksi Sofi Oksanen ja hänen tyyni olemuksensa Finlandia-palkintoa vastaanottaessa. Minusta oli ylisöpöä, kun gootti niiata niksautti kauniisti. Se on jotenkin hauska tyylirikko muuten niin rauhallisen, sarkastisen ja hieman pelottavankin kirjailijattaren julkisuuskuvassa.

Kollega oli eri mieltä. Hän oli tehnyt tutkimusta ihmisten käytöstavoista ja jossakin käytösoppaassa mainittiin, että: "Aikuinen nainen ei koskaan niiaa, paitsi kuninkaallisille.". Niin tai näin - minusta se oli kauhean söpöä. Mitä ylipäänsä ovat käytöstavat? Voiko niistä kirjoittaa kirjan? Minusta ne ovat täysin tilannekohtaisia. Jos niiatuttaa, niin sitten niiataan. Oksasen niiauksesta heijastui hämmästys ja ilo, minusta se oli hyvin kohteliasta ja ennenkaikkea spontaania.

En ollut aiemmin lukenut Oksaselta kuin Baby Janen, josta tykkäsin kovasti. Sofi Oksasesta itsestään pidän myös valtavasti (tai hänen julkisuuskuvastaan, en minä häntä tunne). Sitten aloimme työkavereiden kesken kierrättää kuvassa näkyvää vippilainaa (
mainospala: vippien joukosta löytyy niitä kaikkein uusimpia ja halutuimpia opuksia. Kokeile siis onneasi ja käy kirjastossa - jo tänään!) ja yksi toisensa jälkeen kehui kirjan pilviin - sitä ei kuulemma voinut käsistään laskea.

En oikein millään kehtaa sanoa julkisesti kirjoittaa, mutta yritetään
(ihan hiljaa vaan): minusta se ei ollut mitenkään erikoinen...

Kröhöm! Eihän kukaan nähnyt? :D Mutta vakavasti puhuen, aihe on tärkeä ja Oksanen kirjoittaa hyvin. Mutta missä ovat Baby Janen paniikkihäiriöiset lesbot? Missä on kaikki hätkähdyttävyys? Onko tosiaan niin, ettei kukaan Suomessa tiennyt mitä Stalinin vainot tekevät pienelle ihmiselle ennen Oksasen kirjan julkistamista? Minua kirjan aihe ei hätkähdytä ja tarina on ennalta-arvattava. Kaikki kortit isketään ennen kirjan puolta väliä pöytään ja se ei ole hyvä asia.

Mutta oikeasti Oksasen Sofi on tosi jees ja rock, minusta tämä vain ei ole hänen paras teoksensa. Edelleenkin mielestäni paras Finlandia-voittaja on Johanna Sinisalon "Ennen päivänlaskua ei voi". Sen luettuaan pitää ihan terveenä sitä, että joku raportoi löytäneensä roskakatoksestaan peikon tai pari. Siis niitä oikeita peikkoja, ei fregaaneita.

maanantai 29. joulukuuta 2008

Lähtö lähellä, mutta ainakin on leuhkat monot!



Aivan ensinnä kaupallisia tiedotteita: Pajalan Kenkä Jämsässä on Suomen paras kenkäkauppa! Vain sieltä voi löytää tämmöiset työsandaalit. (sen verran antoivat alennusta, että mainostaa ihan pitää :D)

Minulla ei ole ollut 2,5 vuoden yhtäjaksoisen työurani aikana kunnollisia työkenkiä vaan olen raahustanut ympäri kirjastoa milloin minkäkinmoisissa lapikkaissa. Nyt on sitten kengät, mutta töitä riittää enää kahdeksi (2!!!) päiväksi. En selvästikään meinaa sisäistää tätä, sillä kuka hullu pian työtön maksaa maltaita turkooseista (<3) tohveleista?

Mutta tässä olen, enkä muuta voi. Haluaisiko joku palkata itselleen vaikkapa käveleväksi tietosanakirjaksi ihan pikkuisen höyrähtäneen, pääasiassa turkoosiin pukeutuvan kirjastotädin?

Mutta eipä siinä mitään, ansiosidonnainen on ihan kiva juttu. Ja oikeastaan, olen jo kauan sitten buukannut itseni niin täyteen vuodelle 2009, että ei minulla oikein olisikaan ollut aikaa käydä töissä. Ja tänään ilmoittauduin spefi-(spekulatiivinen fiktio)kirjoituskurssille! Minulla on ollut parisen vuotta päässäni aivan loistava novellinpoikanen, joka saa nyt kurssilla luvan ilmiintyä päästäni paperille. Minä pidän näet kirjoittamisesta. Teininä aloitin kymmeniä kertoja romaanin. Näitä ensimmäisiä (joskus jopa toisia) lukuja oli minulla pitkään pöytälaatikko pullollaan, kunnes ne hukkaantuivat yksi kerrallaan jonnekin. Yleensä saunan uuniin. Nyt haluan viimein taas aktivoida tämän haaveeni kirjoittamisesta, vaikka vain pöytälaatikkoon. Tai, kyllähän minä siis päiväkirjaa rustaan, mutta se on ehkä enemmän semmoista itsepsykoterapiaa. Se on sitten eri asia auttaako se yhtään...

perjantai 26. joulukuuta 2008

Naiset EIVÄT aina rakastu renttuihin...


... vaan nörtteihin! Juuri niin, suurin piirtein tämmöisiin kuin mitä tuossa oheisessa kuvassa! Minullakin on kotona oma nörtti, kutsuttakoon häntä tässä blogissa vaikkapa Siipaksi. Siippaa ei saa päin naamaa sanoa nörtiksi, se on kuulemma ihan eri juttu. Hän on kuulemma geek, semmoinen tietokonevelho, tai jotain...

Mutta oikeasti tytöt, eikö tuo teksti tuon hepun kädessä olekin ihan hervottoman hauska ja oivaltava? Tai sitten minä olen vähän omituinen (ja olenhan minä, enemmän kuin vähän)...

Tässä olisi taas keskustelun paikka. Haluan kaikilta kommentoijilta kommentteja nörteistä! Minä aloitan. Nörtit ovat älykkäitä ja toisinaan huumorintajuisia. Heillä on usein aika lailla taattu työpaikka, jossa he koodaavat ja juovat paljon kolajuomaa. Tampereen Hervannassa ja Espoon Otaniemessä heitä on melkoinen keskittymä. Noniin, lisää kommentteja! Nörtit maailmankartalle. Tätä toivoo yksi tyttönörtintapainen...:D

maanantai 22. joulukuuta 2008

Minä


Tämmöiseltä olisi mukava näyttää. Kiva turkoosi iho, näpsäkät tuntosarvet ja mieluummin kylmässä kuin kuumassa viihtyvä fysiikka. Kuvassa on tietenkin (no daa, kaikkihan tämän tietää) andorialainen, originaali Star Trekissä ja uusimmassa sarjassa "Enterprisessa" esiintynyt eliömuoto. Kauniita kummajaisia. Ufomiehet eivät olet vihreitä, ne ovat turkooseja!

Minä sitten rakastan turkoosia väriä. Kaikille tutuille onkin jo selvää, että jos minut näkee, olen enimmäkseen turkoosi. Kaupassa huomaan ensimmäiseksi turkoosit vaatteet ja minulle tulee hyvä mieli. Onko teillä muilla samansuuntaisia pakkomielteitä väreihin (toivottavasti tätä siis lukee joku)? Minusta väriytymiseni on kummallista, sillä minä en koe olevani mitenkään voimakkaasti visuaalinen tyyppi.

Ja ei mun (ihan) joka tekstissä tule olemaan näin kauheesti Star Trekkiä. Kyllä minä oikeasti kirjotan tänne kirja-arvosteluja sun muita. Mutta kun en tähän hätään keksinyt mitään muuta kauniin turkoosia olentoa kuin nuo andorialaiset. Tulevaisuudessa tänne ilmaantuu aika paljon juttua myös tähtitieteestä ja varsinkin avaruuslennoista (olen lentopelkoinen enkä oikein millään uskalla lentää), jokainen avaruussukkulan laukaisu tulee seurattua mikäli mahdollista. Kuten yleisesittelyssä totesinkin, olen aika ristiriitainen tyyppi...

sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Majel Barrett-Roddenberry 23.2.1932 - 18.12.2008


Suru-uutinen kiiri perjantaina Suomeenkin: Star Trek-sarjojen ja -leffojen iki-ihana tietokoneääni menehtyi leukemiaan. Kepeät mullat, Majel! Olet nyt matkannut sinne, mistä kukaan ei ole tullut mitään kertomaan.

Olen siis pahimman luokan Star Trek-friikki. Minulle "se ainoa oikea" Star Trek-sarja oli sen kaljupää-Picardin johtama Star Trek: the Next Generation, jossa Majel esitti paitsi tietokoneääntä, myös iki-ihanan Deanna Troin ei_aina_niin_ihanaa äitiä Lwaxanaa.

Mutta eipä pidä unohtaa, että "vanhan" Star Trekin ihan ekassa pilotissa Majel oli kapteeni Kirkin försti. Yleisölle naispuolinen pomo oli kuitenkin liikaa, joten sitten se pirun suippokorva yleni yhdessä hetkessä tiedeupseerista förstiksi ja Majelin tukka blondattiin ja hänestä tehtiin sairaanhoitaja. MUR!

perjantai 19. joulukuuta 2008

Aloitin blogin...

...eli jälleen kerran tulen myöhässä kaikkiin muotijuttuihin...

Pistän tänne piakkoin esittelyn itsestäni, nyt käväisin vain tekaisemassa tämän äkkiä. En oikeestaan olis saanut tehdä sitäkään, kun olen töissä...;)