torstai 29. tammikuuta 2009

Toipuvan kahviaddiktin tunnustukset

Minäpä lopetin kahvin juonnin samaan aikaan kun sairastin vatsaflunssan! Pari päivää oli pientä päänsärkyä, mutta se saattoi toisaalta johtua siitä, että en voinut kolmeen päivään syödä mitään kiinteätä ruokaa. Töissä ollessani tuli juotua kaksi mukillista kahvia päivässä ja viikonloppuisinkaan ennen aamukahvikupillista ei minulle juuri kannattanut puhua.

Ajattelin jo, että pääsin addiktiostani aika helpolla, kun ei särkenyt eikä kolottanut mihinkään eikä erityisesti tehnyt kahvia mielikään. Toisaalta, viimeiseen pariin viikkoon en ole ollut päivääkään kunnolla hereillä: luultavasti elimistöni ei oikein ole tottunut pitämään minua hereillä luonnostaan ja edelleen toivoo sitä jokapäiväistä kahviherätystään turhaan.

Eilen minä ratkesin, täytyy tunnustaa. Kaverini mies tarjosi mukin kahvia termoksesta ja äkkiä se tuoksui taivaalliselta, maistui niin hyvältä. Ja ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon olin kunnolla hereillä, piiiitkälle yöhön saakka...

Nyt tarvitsen henkistä tukea. Olen menossa viikonlopuksi kotipaikkakunnalleni vanhempiani tapaamaan missä jokaisen päivän tähtihetket juhlistetaan kupillisella kahvia. Korjaus edelliseen: jokainen kahvikupillinen ON päivän tähtihetki, ei siellä kauheasti mitään tapahdu...Miten ihmeessä minä selviän ilman kahvia siellä!?! Varsinkin kun vanhempani ovat samanaikaisesti kauhean pirteitä, kahvin voimalla. Voi siis hyvinkin olla, että maanantaina tänne ilmaantuu lisää ripittäytymistä, mutta haluan vain todella sanoa: minä lähdin sinne hyvissä kahvittomissa tarkoituksissa!

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Alitsa kirjailijattarena

Uudenvuodenlupauksiini kuului pitkän novellin kirjoittaminen. Aloitin eilen Viita-akatemian spefi-kirjoittajakurssin, jonka osanottajilla on kaikilla samainen tavoite. Ja jo yksi kerta kirjoittajaryhmässä oli todella tajunnan räjäyttävä kokemus. Opin muun muassa että:

a) En ole välttämättä sen huonompi kirjoittaja kuin muutkaan kurssilaiset.
b) 15 vuoden tauko fiktion kirjoittamisessa ei haittaa, tarinoita on päässä ja ne muotoutuvat edelleen paperille.
c) Novellia ei tarvitse kirjoittaa lineaarisesti alusta loppuun vaan moduuleina, jotka liitetään jossakin vaiheessa yhdeksi kokonaisuudeksi, kun niistä kaikessa rauhassa alkaa hahmottua se kuuluisa punainen lanka.
d) Olen kurssin kummajainen sikäli, että edustan luonnontieteellisesti suuntautunutta scifiä. Kurssikavereinani on aikamoinen lauma perinteisiä "miekka ja magia" -koulukunnan fantasiakirjoittajia.

Sen verran tiedän jo kevään toivotusta lopputuotoksesta, että se sijoittuu maailmankaikkeuden lempipaikkaani Marsiin. Ja että siinä on mummo. Hämmentääkö? No niin minuakin!

Samalla kävi mielessä semmoinenkin, että eipä sitä toistakaan uudenvuodenlupaustani, gradua, tarvitse yhdeltä istumalta kirjoittaa, vaan senkin voi kasata kokoon vähän sieltä sun täältä. Todella vapauttava ajatus.

Mars on ollut lempilapseni varhaisteinistä lähtien. Valitettavasti ensimmäinen Marsfiktion yritelmäni, "Operaatio Mars 2031" (juu, olin juuri nähnyt 2001 avaruusseikkailun) karahti kiville muistaakseni neljännessä luvussa. Harmi, sillä olin tehnyt valtavan taustatyön. Olin muun muassa leikannut Elloksen kuvastosta Mars-aluksen miehistön kuvat (puolet tyttöjä, puolet poikia) ja keksinyt jokaiselle luonteet ja suunnitellut suuren määrän romanttisia juonenkäänteitä henkilöideni varalle. Nykyisellään olen jo tietoinen, että on olemassa avaruusooppera-niminen spefin genre. Tämä minun oma operaationi olisi ollut taattua avaruusSAIPPUAoopperaa!

maanantai 19. tammikuuta 2009

3

Olinpa tuossa viime viikolla kolme päivää kipeänä (onnistuin TAAS samaan vatsatautiversion muiden sairastamasta flunssasta) ja sinä aikana tahkosin läpi kolme kirjaa. Tässäpä niistä vähän kommenttia.

1. sairauspäivä, 1. kirja. Reynolds, Alastair: Jäänpuskijat

Ensimmäiseksi käteeni osui upouusi scifipläjäys "Jäänpuskijat", joka sijoittuu miellyttävän läheiseen tulevaisuuteen, vuoteen 2057. Pääosassa ovat komeettojen louhijat aluksella nimeltä Kivisirkka. Mitään kovin kummoista ja teknisesti täysin yli hilseen menevää asiaa ei kirjassa mainita kunnes aurinkokunnan vähäpätöinen kappale, Saturnuksen kuu Janus, osoittautuu joksikin muuksi kuin oli aiemmin luultu...

Tykkäsin aivan valtavasti Reynoldsin kirjasta. Koska tapahtumat sijoittuvat tavallaan lähitulevaisuuteen, ne ovat lukijalle helppoja käsittää ja henkilöihin on helppo samaistua. Tämän vuoksi tämä on mielestäni kirjailijan parasta tuotantoa tähän mennessä ja sitä voi suositella myös lukijoille, jotka eivät ole Reynoldsia aiemmin lukeneet. Ja tuli heti mielenkiintoa selvittää, että mikä ihme se Janus-kuu oikein on, mikä on aina mukavaa: fiktio houkuttelee lukemaan faktaa.

2. sairauspäivä, 2. kirja. Teräs, Mila: Pimeän taivaan kilta

Tämä kirja rinnastaa seikat, jotka ovat olleet asiaan vihkiytyneille selviä jo alusta pitäen: Teräs luo "kivan" linkin keskiaikaharrastuksen ja vaikean mielenterveydellisen ongelman välille! Ensimmäisen vuoden turkulaiset historian opiskelijat ryhtyvät leikkimään keskiaikaa toden teolla ja kuinkas sitten kävikään...

Miinusta kirja saa vähän takeltelevasta ja pikkuisen harrastelijamaisesta otteestaan ja taitto saa erittäin pitkän miinuksen: kirja on jostain syystä minimaalisella fontilla tiheään painettu. Sivuhenkilöhahmot eivät myöskään ole kovin syviä, kaikki huomio menee päähenkilöiden sielunmaailmaan, tuntuu kuin he todella olisivat olemassa ja kaikki muu on melko halpaa kulissia.

Suurta plussaa on ensimmäisen vuoden opiskelijoiden naivi, mutta ah niin nostalginen, sielunmaisema ja keskiaikaharrastelijoiden puuhailujen tarkka ja tietävä kuvaus. Kirjassa kudotaan lautanauhaa, leivotaan juurileipää ja perehdytään vanhan kansan uskomuksiin. Jos vain selviätte pienestä präntistä, voi tätäkin tarinaa suuresti suositella. Nälkä tulee: kirjasssa kokataan keskiaikamuonaa koko ajan!


3. sairauspäivä, 3. kirja. Harrison, M. John: Valo


Ilmeisesti kolmantena päivänä olin jo sen verran heikko ja huonovointinen, että tämä kolmas kirja ei vain napannut. Valo on poikkeuksena kahteen edelliseen jo vanha ja klassikon asemaan kohoamassa, teos voitti vuonna 2004 arvostetun Tähtivaeltaja-palkinnon, joka annetaan vuosittain parhaalle uudelle (joko kirjoitetulle ja tai tuoreesti suomeksi käännetylle) scifi-kirjalle. Tarina (tai pikemminkin tarinat: kirjailija pallottelee usealle juonella rinnakkain) on kieltämättä nerokas ja maailma kiehtova ja varmasti oman sisäisen logiikkansa mukaan eheä. Mutta kaikki sijoittuu joko liian kaukaiseen tulevaisuuteen tai niin sairaan mielen sisään, ettei samaistumiskohtaa oikein meikäläiselle löydy.

Valo ei oikein tuonut valoa meikäläiselle: pikemminkin sen lukemisesta tuli vähän likainen ja aika paljonkin masentunut olo. En oikein suosittele, varsinkaan kolmantena sairauspäivänä.

lauantai 10. tammikuuta 2009

Enne kasutamist loksutada

Minä en ymmärrä ihoani. Olen samanaikaisesti omanikäiseni varhaiskeski-ikäinen täti ja samalla ikiteini, jonka iho on kuiva ja rasvainen yhtä aikaa. Huvittavinta tämä on oikeastaan joka ilta kosmetiikkakaapilla, kun minulla on tästä ristiriitaisuudesta oikein vironkielistä todistusaineistoa.

Minä käytän luomukosmetiikkaa nimeltänsä Ingli Pai. Se on tehty täysin luonnonaineista ja pakattukin kierrätyslasisiin pulloihin. Tällä hetkellä minulla on vain kasvovettä ja yö-öljyä, mutta hiljalleen tulee varmaan kerättyä koko sarja (on edullista).

Kasvovedessäni lukee seuraavasti: "Näövesi tundlikule või aknega nahale (ka rasusele nahale)".

Yö-öljyssä taasen on teksti: "Looduslik õlisegu näöle ja kaelale (Kuivale ja vananevale nahale)"

Ota tästä nyt sitten selvää! Ainoa mikä on molemmille yhteistä on tämän blogientryn otsikko: "Ennen kasutamist loksutada" elikkäs "Ravistettava ennen käyttöä". Tätä voinee soveltaa myös tämän blogin pitäjään toisinaan.

tiistai 6. tammikuuta 2009

Akvaariomme onkin Love Hotel

Minulla on pieni akvaario ja siellä on kovin harvalukuinen asutus. Melkein kaikki (muista käytöstä poistetuista akvaarioista pelastetut) asukit ovat jo kuolla kupsahtaneet joko vanhuuttaan tai kauhistuttuaan meidän akvaariomme olosuhteita. Mutta perhe Monninen elää ja voin hyvin.

Minulla on kolme kalaa akvaariossani, mutta voi hyvänen aika...siellä vietetään vilkasta elämää. Aluksi niitä oli vain kaksi, albiino kuparimonnisnaaras Tao ja uros kuparimonninen Nano (Corydoras Aeneus). Noh, joulun pyhinä meillä oli oikein kiva vedenalainen pyhä perhe-asetelma, kun jälkimmäisten pieni poikanen Mini päätti liittyä joukkoon. Minulla ei ole harmainta aavistusta koska siellä oli kudettu. Sen sijaan nyt siellä kudetaan...paljon. Tao on muninut muutaman viikon aikana kolme kertaa (munat ilmestyvät akvaarion lasiin): kahdella ensimmäisellä kerralla munia oli parisenkymmentä, viimeisin muninta tuotti yli 40 munaa. Ilmeisesti minä teen jotakin oikein, kun siellä on noin vinha vauhti päällä. Mini taitaa muuten olla naaras, joten jahka hän kasvaa, hänestä tulee varmaan monnisklaanin suurin kala...

Ennen joulua sain myös kaverilta kierteissarvikotiloita (tämmöisiä). Tänä aamuna huomasimme Siipan kanssa semmoisen ihan minikokoisen kotilon, jonka vanhempi oli kovaa vauhtia pötkimässä karkuun todennäköistä jälkikasvuaan (se siitä nilviäisten hoivavietistä). Eli kyllä on kuhinaa. Kierteissarvikotiloita halusin akvaarioon, koska ne pöyhivät ja puhdistavat pohjaa, joka ei oikein ilman niitä toimisikaan. Onnellinen perhetapahtuma silläkin suunnalla siis.

Mutta rakkaat nilviäis- ja kalaystäväni Amazonin suunnalta: tässä teille vähän kutumusaa: Orinoco Flow. Pitäkää hauskaa!

maanantai 5. tammikuuta 2009

Isona minusta tulee...

...ainakin maisteri. Mutta voisin olla myös kirjailija. Se tosin tarkoittaa, että alkaisin kirjoittaa, mutta minäpä aloitankin vakavasti otettavan (päiväkirjan ja blogin ulkopuolisen) kirjoittamisen oikein kurssilla tänä vuonna.

Tämmöinen olisi myös mukavaa: kampaaja-terapeutti. Minusta tosin tulisi kosmetologi-terapeutti. Miksi? Noh, minä niin rakastan kaikenmoisia hoitoja: kasvohoito on puristeluosuuden jälkeen taivaallista, jalkahoidolla selätin juuri työnloppumistressini. Minulla on kotona aivan liikaa purkkeja ja purnukoita, mutta minä rakastan niitä kaikkia, yhtä paljon ja tasapuolisesti. :) Psykologia ja erityisesti kanssaihmisten hyvinvointi on aina kiinnostanut minua. Minä haluan tietää miten ihmiset ympärilläni voivat (minulla on oikeastaan semmoiset mielialanmittaamissensorit aina automaattisesti päällä, halusin tai en). Ja olen ollut havaitsevinani, että mitä fiksumpi ihminen, sitä pahemmin hän nyky-yhteiskunnassa voi. Se ei ole mikään lohdullinen uutinen...

Ja vaikkapa yhdistetyn kasvohoito-terapiakäsittelyn voisi kokea TODELLA puhdistavana kokemuksena: "Nyt puristetaan kaikki kuonat pois vaan!" Ja siinä samalla sitten itkettäisiin kurja lapsuuskin pois samalla tuskalla. Minun mielestäni hirmuisen kätevää.

Ja lopuksi jotain aivan erilaista. Tämä osui ja upposi:White & Nerdy.

lauantai 3. tammikuuta 2009

Löysin karstat!

Hip hei!

Meninpä läheiselle kirppikselle etsimään halpoja juomalaseja ja tulin takaisin karstojen, turkoosin villapaidan ja scifipokkarin kera. Lisätietoja karstoista voi löytää vaikka täältä.

Nyt pitäisi saada vaan jostain kiinni lammas, löytää kirppikseltä keritsimet ja villankehräysbisnes olisi käynnissä. Minulla on nimittäin jo värttinä, joka on
tämmöinen.

Tämä kaikkihan liittyy keskiaikaharrastukseeni (aika laajasti aikajanalla 1000-1600 + viikingit): kaksi vuotta sitten olisin nauranut olemattomaan partaani jos joku olisi väittänyt minun innostuvan väsäämään vaatetustani alusta asti itse. Noh, olen aina ollut täysi (vasen) Käsi, joten ehkä käsityöt sopivat minulle enemmän kuin hyvin, tiedä häntä.

Mutta siis kyllä kannattaa ekoilla, elikkäs mennä kirppiksille! Sieltä löytyy lähes aina kaikkein parhaat tavarat. Hassuinta asiassa on, että minähän odotan Karstaa kuin kuuta nousevaa. Pitäisi varmaan olla varovainen, kun maailmankaikkeus pyöräytti kohdalleni karstat. Pitää siis vähän tarkentaa: J. Pekka Mäkelän seuraava kirja on työnimeltään "Karsta" ja seuraan kirjan vaiheita tiiviisti täältä.

Ohhoh, tulipas linkitettyä oikein kunnolla tähän kirjoitukseen. Noh, se kai tässä blogittamisessa onkin kivaa: päiväkirjassa olisi tosi rasittavaa, jos koko ajan pitäisi juosta toisille kirjoille hakemaan viitteitä ja tekstissä viitattaisiin koko ajan takautuvasti johonkin jo tapahtuneeseen. Ehkäpä siksi päiväkirjat on yleensä hyvä pitää siellä pöytälaatikossa vaan, blogilla saattaa jopa olla jollekulle jotain viihdearvoakin. Ainakin minulle itselleni on! :)

perjantai 2. tammikuuta 2009

Hyvin alkaa!

Muovinvähennyskampanjani alkoi loistavasti! Tästä päivästä lähtien teen jogurttini itse. Löysin tämmöisen reseptin, jota noudatin tunnontarkasti:

***

Bulgarianjogurtti
(vajaa 1 litra)

7 dl maitoa
purkki bulgarianjogurttia (1,5 dl)
3/4 dl maitojauhetta

1. Sekoita maito, jogurtti ja maitojauhe. Kuumenna seos 40-asteiseksi.
2. Anna seoksen jäähtyä 20 asteeseen. Kaada seos termoskannuun.
3. Anna tekeytyä jogurtiksi. Tarjoa kylmänä.
* valmista jogurtti huolellisesti. Kun opit jogurtin valmistamisen, voit vähentää siemenjogurtin määrää 2 ruokalusikalliseen.

***

Ja näin tein eilen illalla. Ja aamusella minulla oli litra jogurttia! Hyvästi pikkuiset muovipurkit ja myös semmoiset pahviset tötsät, joihin jää aina liikaa jogurttia pohjalle eikä niitä jaksa riittävän huolellisesti huuhtoa, että ne voisi viedä pahvinkeräykseen. Nyt pistän vain pakastimesta marjoja sekaan ja vaikka vähän vaahterasiirappia (taikka vain pelkkää vaahterasiirappia), niin hyvä tulee.

Eli muovinvähennysuudenvuodenlupaukseni (mikä sana!) toteutus alkoi todella hyvin.

Toisella rintamalla ei mene niin hyvin. Nyt kun olen työtön, vietän arkipäiväni järjestöjyränä. Jos ensimmäinen päiväni kolmen eri yhdistyksen asioita pyörittäessä meni vähän poskelleen: kuulin itseni hokemassa "Mä voin hoitaa!" noin kymmenen kertaa. Kieltäytyminen ei minulta vielä onnistu, ei millään.

torstai 1. tammikuuta 2009

Uusi vuosi ja osittain uudet kujeet

Nyt on kuulkaas pitkä vuosi alkanut. Aamuyöllä kahden aikaan lisättiin Suureen Maailmankelloon (en tiedä missä se on...) karkaussekunti. Kyllä kelpaa! On se nyt kumma, kun maapallo ei suostu tottelemaan meikäläisten kalenteria, ei sitten millään. Marsissa asia on vieläpä niin kimurantti, että vuorokausi on puolisen tuntia Maan vuorokautta pidempi. Se on niin lähelle Maan vastaavaa, että se harmittaa jotenkin enemmän. Venus saa pyöriä eri suuntaan kuin kaikki muut (ja helkatin hitaasti), mutta Mars on käytännössä toinen Maa. Sekaannuksien välttämiseksi Marsin vuorokausi on nimeltään Sol.

Suuresti arvostamani amerikkalainen scifikirjailija Kim Stanley Robinson (josta tulee PALJON juttua tulevaisuudessa) on muun muassa kirjoittanut todella arvostetun Mars-trilogian, jossa Maan ja Marsin aikaeroa käytetään kivasti hyödyksi. Hänen Marsissaan käytetään Maan kelloja, jotka puoliltaöin pysähtyvät reiluksi puoleksi tunniksi. Tämä pysähdys on nimeltään "Martian time slip" ja silloin alkavat parhaat bileet! Se on ikäänkuin aika, jota ei ole olemassa, jos jotain tapahtui time slipin aikaan, sen voi aamulla painaa villaisella. Itse kyllä toivoisin HYVIN usein vastaavaa aikaa myös Maan kelloon. :D

Toinen kalenteritekninen juttu mikä olisi niin kiva, on kahdeksas viikonpäivä nimeltään Toivontai. Tämän keksi vuosituhanteen vaihteen teknobuumin aikaan joku mediafirma (en enää muista mikä, liekö enää pystyssäkään) ja se on jäänyt sieltä kummittelemaan mieleeni. Tässä blogissa minä otan sen käyttöön (sori vaan, jos joltakulta jää rojalteja saamatta, yritin googlata teitiä, mutta ette löytyneet) kuvatakseni asioita, joita haluaisin saada aikaiseksi "sitten kun"...

Ihan selvää Toivontaita ovat aina uudenvuodenlupaukset/tavoitteet. Ja tänä vuonnahan minä:
- kirjoitan pitkän novellin
- perustan akvaarion, jossa on mattosuodatin
- kirjoitan gradun (mutta en kyllä valmistu)
- yritän opetella sanomaan "ei" (mutta en kyllä onnistu)
- alan elää ekologisemmin ja vähennän radikaalisti muovin käyttöä (tämän olisi perhana vieköön syytä onnistua!)

Eiköhän tuossa jo ollut jotain. Mitäs muut lupasitte?