torstai 25. maaliskuuta 2010

Alitsan aamu

Olen kaavoihin kangistuvaa sorttia: tykkään rutiineista ja niiden tuomasta turvallisuuden tunteesta. Kun asiat tekee tietyssä järjestyksessä ja tiettyyn aikaan, ne tulevat tehdyksi ihan automaatiolla. Aamutoimet ovat yksi tämmöinen rutiini, jonka kaavamaisuuteen havahduin tänä aamuna. Minun arkiaamuni menevät miltei poikkeuksetta näin:

***

1. Herätyskello soi, olen hetkessä hereillä ja pirteä, Siippa ei. Siispä herätellään hänetkin.

2. Aamupesun jälkeen seuraa aamupalan valmistusta ja Siipan mahdollista jatkoherättelyä. Aamupalaksi syön kaksi viipaletta leipää, päällä juustoa, kipollisen jukurttia ja kupillisen pikakahvia maidolla. Miltei poikkeuksetta saan alas vain puoli kuppia kahvia, se kun on oikeasti pahaa, en ymmärrä miksi juon sitä. Rutiini mikä rutiini. Aamupala nautitaan aamutelkkarin ääressä.

3. Vaatteet päälle. En minä kotona nakuna kirmaa tätä ennenkään vaan sinisessä samettisessa aamutakissani. Vaatteiden valintaan ei mene pitkään, sillä tippaleipäaivoisena olen illalla nukkumaan mennessäni automaattisesti miettinyt mitä vaatteita laitan päälleni. Joskus erittäin harvoin iskee "minulla_ei_ole_mitään_päällepantavaa"-syndrooma.

4. Hiusten kampaus (pikainen kietaisu poninhännälle) ja meikki naamaan. Tänään päätin totaalisesti rikkoa rutiinit ja vedin peruspohjustuksen lisäksi silmiin ripsiväriä ja huuliin punaa.

5. Lopputoimenpiteet. Ennen töihin lähtöä seuraa vielä kalojen laskenta/ruokinta. Laskenta siksi, että joskus harvoin joku kaloista on saattanut kuolla kupsahtaa tai totaalisesti kadota akvaariosta (eli kuolla huomaamatta niin että kalakamut ovat luullet häntä lopulta ruoaksi). Lisäksi albiinomonnisemme Tao, mitä ilmeisimmin monien sukulaisliittojen pöhkö lopputulos, aiheuttaa usein harmia. Tao tykkää nukkua aina ja kaikkialla, viimeksi kyljellään. Olin jo haavilla häntä pois ottamassa, mutta koskapa hän siitä tokeni ja ruokakin maistui, päättelin ettei se ihan vielä kuollut ollutkaan...

Kalojen lisäksi ihailen hetken ikkunapuutarhaani ja muistutan, että kukat pitää illalla muistaa kastella. Nyt ei ehdi, sillä...

6. ... on kiire. Aina. Ja täysin oman pääni sisällä. Minulla on liukuva työaika, voin tehdä työni milloin vain, kunhan työtunnit tulee tehtyä sisään. Mutta aina kun vedän takkia niskaan ja etsin avaimiani, kiireen tunne ottaa minussa vallan. Tästä aamurutiinista en yhtään tykkää, siitä toivon oppivani pois.

***

Tuossa siis aamuni. Muutenkin tykkään kun asiat hoituvat suunnitelmallisesti ja ajallaan. Olen kuulemma ihan synnynnäisesti semmoinen. Valittelin joskus opiskeluaikoina lääkärille unettomuuttani ja hän sitten kysyi nukkumistottumuksiani. Ja minä valitin, että unta on vaikea saada milloin vain missä vain, vaan tarvitsen rutiineja enemmän kuin muut. Tämän totesi lääkäri perinnölliseksi, yksilöiden sisäinen kello on toisilla enemmän joustava, toisilla taas tikittää aina ajallaan. Perimää on vaikea muuttaa, vaikka myöhemmin opin olemaan hieman aiempaa joustavampi.

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Pää-ähky

Liityin Hyötykasviyhdistykseen ja viime viikolla postiluukusta tipahti ihana starttipaketti: siemenluettelo, jäsenmaksulasku(noh, ei niin ihana) ja muutama kappale yhdistyksen Pähkylä-lehteä. Viimeksimainittu on kerrassaan lutuinen paketti kirjoittajien tarinoita omista viljelykokemuksistaan (nyt tiedän esim. miten kessusta saadaan tupakkia aikaiseksi, en tosin tee tuolla tiedolla mitään..) ja yleisiä neuvoja ekologisen hyötykasviviljelyn saralta. Valitettavasti lehdestä löytyy myös listaa yhdistyksen myymistä tuotteista. Oli pakko heti tilata tomaattilannoitetta, vermikuliittia ja juurrutushormonia.

Lehdessä on myös ristikko, nimeltään Pää-ähky. Siitäpä nimi tähänkin postaukseen: niin paljon uutta ja ihmeellistä tulee vastaan lähinnä töissä, että pää ei oikein pysy perässä. Pää on kovin raskas ja väsynyt. Ideat tuntuvat hävinneen ja olen kovin aloitekyvytön. Kavereita en ole nähnyt naismuistiin oikein kunnolla. Perinteistä kaamosväsyilyä tämä ei ole, sillä se on menneen talven lumia (jos se lumikin olisi mennyt, niin olisi ihan jees): herään aikaisin eikä mieli tee enää marras-tammikuiseen tapaan päiväunille joka käänteessä.

Olenko siirtynyt suoraan kaamosmasennuksesta kevätväsymykseen? Mikä on, kun tuntuu ettei ole pääkopassa ihan kaikki muumit laaksossa (kiitos, Hehku, hienosta kielikuvasta!)? Kukkaikkunalla sentään on säpinää: pienet maissintaimet tunkevat terhakkaina mullasta ja ensimmäiset paprikantaimet ovat ennättäneet 4-senttisiksi. Huonekasvit ovat heränneet kasvuun ja tuntuvat vaativan koko ajan vettä.

Vinkkejä, toverit! Mikä piristäisi?