maanantai 21. tammikuuta 2013

Uskon asia

Tavaralaskuri (tullut/mennyt): 15/116

Tamperelaiset varmasti tietävät tyypin, joka jakelee flaijereita ainakin Keskustorin ja rautatieaseman liepeillä. Kesät talvet melkein aina päällään pilkkihaalari, jonka selässä lukee: "Valitse Jeesus - hän rakastaa sinua". Tavallaan aika ihailtavaa panna itsensä sillä lailla likoon. Ja tavallaan ei.

Kun minulla on nyt tämä tavaraprojektini eräs toinen ryhmittymä on tehnyt minuun suuremman vaikutuksen kuin mitä tämä tyyppi koskaan voisi. Ne ovat ne kaksi heppua, jotka hakivat runkopatjasänkyni hyväntekeväisyyteen. Se on se nainen, joka vastasi puhelimeen ja organisoi koko noudon. Minulla ei ollut mitään käyttöä näille patjoille, enkä osannut nähdä että kenelläkään muulla olisi. Nämä ihmiset olivat eri mieltä, kiittivät lahjoituksesta. Nyt on tavaroita poistunut vain kaksi, mutta ne ovat sitäkin suurempia. Ja mieli hyvä.

Tämä poppoo oli tietenkin Pelastusarmeija. Uskonnoista voi olla mitä mieltä tahansa, mutta on pakko sanoa, että heidän "Soppaa, Saippuaa ja Sielunhoitoa" -lähestymistapansa on humaani. Että ei lyödä Raamatulla päähän ennenkuin on saatu sitä ruokaa, saatu peseytyä, ehkä jopa paikka johon kallistaa päänsä yöllä. Että ollaan niiden heikompien puolella. Ehkä sitten sen jälkeen voidaan ajatella sitä Jeesuksen valitsemista, ehkä ei.

Tämmöisiä ajatuksia minulla tästä. Ja tähän päättyy myös blokahdukseni uskonnollis-filosofis-poliittinen osuus ja alkaa artikkelini sisustusosio. Katsokaapas mikä ero tulikaan ennen ja jälkeen niiden Pelastusarmeijan heppujen käyntiä allaolevista kuvista:

Huoneeni runkopatjojen varastona.

Huoneeni uusi mukava sohva.

Nythän on niin, että meillä on Siipan kanssa tilaa. Minulla on tällä hetkellä oma huone, joka on ollut erilaisten kamojen varastona. Eipä ole enää pitkään. Täten julistan tämän huoneen Alitsan Kamariksi ja sen tarkoituksena on talon emännän valitsemien vieraiden viihdytys ja rouvan omien askareiden (kuten vaikkapa gradu, huonekasvien hoito ja pasuunansoitto) oma paikka. Ihanaa! Ja näettekö tuon telkkarin tuossa nurkassa? Se on meillä kotiteatterin takia tarpeeton, mutta siinä on DVD-soitin (joka on tarpeeton blu ray-soittimen takia). Ja käyttötarkoitus tarpeettomalle on löytynyt! Rouvavieraita viihdytettäessä siitä tulee nonstoppina Jane Austenia. Tai muuta pukudraamaa. Nih! Se on minun telkkari, minun!

Tervetuloa siis Alitsan Kamariin, löytöretki tavaroiden maailmassa jatkuu erityisesti sen uumenissa!

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

No huh huh!

Ja minä kun luulin olevani radikaali. Voi sen tavaran vähennyksen tehdä näinkin.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Kiva roolipeli!

Tavaralaskuri (tullut/mennyt): 10/114

Korppisusi linkkasi minulle tämä kivan roolipelin:

Roolipeli arkisten askareiden parissa.

Challenge Accepted pyrkii saamaan vauhtia meihin kaikkiin, jotka mielellämme välttelisimme arkiaskareitamme vaikkapa nyt pelaamalla. Loin profiilinkin: olen Alitsa-niminen parantaja, rodultani keiju. Ja sain valita kivoja askareita, joita yleisimmin teen (mukana hauskoja sanoja mm. gardeneering). Sitten vain luon erilaisia Questeja eli Seikkailuja. Minulle tämä Tuhat Tavaraa on ilmiselvä "Quest" samaten Iso G eli gradu mikä pitäisi tänä vuonna vääntää.

Ei pidä kuitenkaan ajatella liian isoja. Kun vien roskat, voin ilman muuta merkata sen hahmoni kokemuspisteiksi. Kunhan tosiaan teen ne askareet mitä väitän tekeväni, peliin liittyy Honor Code, jonka olen allekirjoittanut. Eli olen luvannut (ennenkaikkea itselleni) olla huijaamatta.

Ei muuta kuin suorittamaan askareita! Elämä voi olla yhtä suurta roolipeliä.

maanantai 7. tammikuuta 2013

Houkutukset saapuivat

Tavaralaskuri (tullut/mennyt): 5/112

Jokakeväinen vitsaus, kirja-ja siemenluettelot.
Nyt ne ovat taas täällä. Pahimmat itsekurini koettelijat, Akateemisen alelista ja parinkin eri tahon siemenluettelot. Ja kun kaikki alkoi niin hyvin, kuten tavaralaskurista voi lukea! Mihin vuodenaikaan tahansa minä olen järkyttävän kiinnostunut kirjoista: ostan itselleni niin faktaa kuin fiktiota ehkäpä sillä periaatteella että kun ne ovat hyllyssäni niiden sisältämä informaatio jotenkin salaperäisesti siirtyy aivoihini vaikkapa nukkuessani. Kaikkien kirjojeni lukemiseen aikani ei millään riitä. Lisäksi huomaan, etten edes halua lukea niitä kaikkia, minä vain koen että minun "kuuluu" omistaa ne. Miksi ihmeessä? En ole kirjojen keräilijä, niillä on minulle pääasiassa vain välineellistä arvoa. Toisaalta selkeästi kiinnyn kirjoihini, joista pidän: hyvät romaanit kestävät käsissäni useammankin lukukokemukset. Toiset taas eivät: vaikkapa dekkarin uudelleen lukemisessa ei oikein ole järkeä, ne ovat luonteeltaan kertaelämyksiä, kun arvoitus on ratkennut, se on ratkennut. Dekkareitakin minulla kuitenkin on hyllyssäni.

Entäs siemenet sitten? Aina joulun seutuun alkaa sormenpäissä kauhea syyhy, joka helmikuun lopulla on aivan pitelemätöntä maniaa: on kerta kaikkiaan saatava istuttaa jotain. Olen hulluna eksoottisiin kasveihin ja ajatus oman ruokansa kasvattamisesta on myös kiehtova. Mutta parvekkeellako minä kasvattaisin? Entäpä kaikki lukuisat huonekasvini, jotka jo tällä hetkellä taistelevat elintilasta? Mutta tälle istutusinnolle ei voi mitään, ihan kohta on pakko saada jotain kasvamaan.

Ja nämä luettelot eivät auta. Vaikka välttäisin kirjakuvaston houkutukset (mikä on onneksi epäilyttävän helppoa tänä vuonna), minun on lisäksi aleaikaan vältettävä Akateemista Kirjakauppaa (no okei, minun on AINA vältettävä Akateemista). Ja vaikka en katsoisi siemenluetteloita, minun on joka kevät saatava kasvattaa jotain.

Mikä neuvoksi? Ensinnäkin aion piakkoin käydä kirjani läpi ja surutta laitan kiertoon kaiken mikä on seisonut hyllyssä lukematta liian pitkään. Hyvin todennäköisesti löydän kirjoja, joista todella ilahdun, ne vain olivat hukkuneena kaiken turhuuden alle. Nämä löytöni sitten järjestän hyllyssäni uudelleen. Ja kirjojeni joukossa on myös vino pino mielenkiintoisia puutarhakirjoja (joista varmaan kirjoitan kevään mittaan), mikä on omiaan hieman helpottamaan vihertävää peukaloa. Ja siemenet sitten? Joka kevät olen tilannut siemeniä enemmän kuin mahtuu kerralla kasvattamaan. Minun tarvitsee vain kaivaa vanhat siemenet esiin ja kylvää niitä. Lisäksi miltei jokainen hedelmä sisältää mielenkiintoista kasvatettavaa. Tällä hetkellä saatavilla on mm. taatelin, papaijan ja sitruunan siemeniä.

Nyt nämä luettelot menevät keräyspaperiin. Minä en tarvitse niistä mitään, koska kaikki mitä minä tarvitsen on jo minulla kotona. En vain ole löytänyt kaikkea vielä. :)

tiistai 1. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, Tuhat Tavaraa!

Olen palannut ja entistä ehompana! Nyt nimittäin pääni on täynnä jaloja uudenvuodenlupauksia ja suunnitelmia: "tänä vuonna kaikki on paremmin", "tänä vuonna teen asiat oikein", "tänä vuonna parannan kaikki pahat tapani"...jne. jne. Kummasti sitä lähtee hypetykseen mukaan, vaikka vuosi toisensa jälkeen saa pettyä itseensä. Tänä vuonna pistän itseni enemmän likoon, minulla on projekti, josta kirjoitan täällä (ja siinä sivussa puolittain lupaan kirjoittaa tänne enemmän muutakin asiaa, kuten kuulumisia ja kirja-arvosteluita).

Kyse on tavarasta. Ja siitä että minulla on niitä hyvin paljon. Aivan liikaa, itse asiassa. Minulla on lukemattomia kirjoja, joita en rehellisyyden nimissä näe itseni koskaan lukemassa ja luettuja kirjoja, jotka olivat niin huonoja, etten haluaisi niitä säilyttää. Keittiössä on jos jonkinmoista hilavitkutinta, joista kaikkia en käytä koskaan ja vilkaisu vaatekaappiin on joka kerta lähes arkeologisen kaivauksen veroinen löytöretki: teen uusia löytöjä ikivanhojen ja kittanoiden vaatteiden seasta. Omistan tällä hetkellä tavaroita, joiden olemassaolosta minulla ei ole tietoa: olen luultavasti niistä jopa tyytyväinen, mutta ne kaikki hukkuvat turhan tauhkan alle.

Tänä vuonna aion olla Materialisti isolla alkukirjaimella. Esseisti Antti Nylén on viisaasti todennut, että nykyihmisen ongelma ei ole se, että hän rakastaa materiaa vaan se, että hän ei rakasta sitä ollenkaan tarpeeksi. Jos ihminen todella kunnioittaisi vaikkapa rakkaimpia kirjojaan, hän ei täyttäisi hyllyjä kaikella turhanpäiväisellä ja triviaalilla vaan nostaisi arvoesineensä keskelle kaikkien nautittavaksi. Jos rakastaisin vaatteitani, en pitäisi niiden seurana kauhtuneita ja liian pieniä vaatteita, jotka vain masentavat. Itse asiassa: rakastanko edes itseäni jos suhtaudun omistuksiini niin yliolkaisesti?

Tänä vuonna luovun tuhannesta tavarasta. Pidän laskua, että joka päivä tavaramäärä vähenisi keskimäärin 3-4 esineellä. Tottakai pitää sitä tänä vuonna tavaraa ostaakin, mm. uusi hammasharja jossain välissä olisi kiva. Mutta silloin se on yksi miinuspiste minulle ja jotakin on mentävä (esim. se vanha hammasharja), että tavaraa TODELLA vähenee. Ja ettei luopumisen tuska kävisi liian kevyesti, kirjoitan lupauksestani täällä. Ja huomautettakoon, että elintarvikkeita en laske tavaraksi, en hitto vieköön ala laskemaan kulutettuja tomaatteja ja maitopurkkeja.

Mitä toivon tällä tempauksella? Haluan tietää mitä tavaroita omistan. Haluan luopua kaikesta turhasta ja arvostaa niitä aarteita, joita tällä hetkellä tuskin tiedostan. Haluan arvostaa sitä mitä minulla on. Haluan olla kulutuskriittisempi. Ylipäänsä haluan olla enemmän kiinni maailmassa: minulla on paha tapa jäädä pilvilinnoihin leijumaan niin että konkreettinen fyysinen todellisuuteni tuntuu minusta jotenkin abstraktilta ja epätodelliselta.

Mitä pelkään? Pelkään, että tuhat tavaraa häviää hetkessä enkä edes huomaa eroa entiseen. Pelkään että luovutan, vaikka minun todella pitäisi karsia turhaa materiaa. Pelkään kirjoittaa tästä kaikesta: miten ihmiset kauhistelevatkin sitä miten kauhea hamstraaja olen (ihan puolihuolimattomasti) ollut.

Toiveet voittavat pelot, joten toimeen! Siis heti huomenna, tänään ei jaksa! :D