Uusi vuosi, Tuhat Tavaraa!
Olen palannut ja entistä ehompana! Nyt nimittäin pääni on täynnä jaloja uudenvuodenlupauksia ja suunnitelmia: "tänä vuonna kaikki on paremmin", "tänä vuonna teen asiat oikein", "tänä vuonna parannan kaikki pahat tapani"...jne. jne. Kummasti sitä lähtee hypetykseen mukaan, vaikka vuosi toisensa jälkeen saa pettyä itseensä. Tänä vuonna pistän itseni enemmän likoon, minulla on projekti, josta kirjoitan täällä (ja siinä sivussa puolittain lupaan kirjoittaa tänne enemmän muutakin asiaa, kuten kuulumisia ja kirja-arvosteluita).
Kyse on tavarasta. Ja siitä että minulla on niitä hyvin paljon. Aivan liikaa, itse asiassa. Minulla on lukemattomia kirjoja, joita en rehellisyyden nimissä näe itseni koskaan lukemassa ja luettuja kirjoja, jotka olivat niin huonoja, etten haluaisi niitä säilyttää. Keittiössä on jos jonkinmoista hilavitkutinta, joista kaikkia en käytä koskaan ja vilkaisu vaatekaappiin on joka kerta lähes arkeologisen kaivauksen veroinen löytöretki: teen uusia löytöjä ikivanhojen ja kittanoiden vaatteiden seasta. Omistan tällä hetkellä tavaroita, joiden olemassaolosta minulla ei ole tietoa: olen luultavasti niistä jopa tyytyväinen, mutta ne kaikki hukkuvat turhan tauhkan alle.
Tänä vuonna aion olla Materialisti isolla alkukirjaimella. Esseisti Antti Nylén on viisaasti todennut, että nykyihmisen ongelma ei ole se, että hän rakastaa materiaa vaan se, että hän ei rakasta sitä ollenkaan tarpeeksi. Jos ihminen todella kunnioittaisi vaikkapa rakkaimpia kirjojaan, hän ei täyttäisi hyllyjä kaikella turhanpäiväisellä ja triviaalilla vaan nostaisi arvoesineensä keskelle kaikkien nautittavaksi. Jos rakastaisin vaatteitani, en pitäisi niiden seurana kauhtuneita ja liian pieniä vaatteita, jotka vain masentavat. Itse asiassa: rakastanko edes itseäni jos suhtaudun omistuksiini niin yliolkaisesti?
Tänä vuonna luovun tuhannesta tavarasta. Pidän laskua, että joka päivä tavaramäärä vähenisi keskimäärin 3-4 esineellä. Tottakai pitää sitä tänä vuonna tavaraa ostaakin, mm. uusi hammasharja jossain välissä olisi kiva. Mutta silloin se on yksi miinuspiste minulle ja jotakin on mentävä (esim. se vanha hammasharja), että tavaraa TODELLA vähenee. Ja ettei luopumisen tuska kävisi liian kevyesti, kirjoitan lupauksestani täällä. Ja huomautettakoon, että elintarvikkeita en laske tavaraksi, en hitto vieköön ala laskemaan kulutettuja tomaatteja ja maitopurkkeja.
Mitä toivon tällä tempauksella? Haluan tietää mitä tavaroita omistan. Haluan luopua kaikesta turhasta ja arvostaa niitä aarteita, joita tällä hetkellä tuskin tiedostan. Haluan arvostaa sitä mitä minulla on. Haluan olla kulutuskriittisempi. Ylipäänsä haluan olla enemmän kiinni maailmassa: minulla on paha tapa jäädä pilvilinnoihin leijumaan niin että konkreettinen fyysinen todellisuuteni tuntuu minusta jotenkin abstraktilta ja epätodelliselta.
Mitä pelkään? Pelkään, että tuhat tavaraa häviää hetkessä enkä edes huomaa eroa entiseen. Pelkään että luovutan, vaikka minun todella pitäisi karsia turhaa materiaa. Pelkään kirjoittaa tästä kaikesta: miten ihmiset kauhistelevatkin sitä miten kauhea hamstraaja olen (ihan puolihuolimattomasti) ollut.
Toiveet voittavat pelot, joten toimeen! Siis heti huomenna, tänään ei jaksa! :D
Kyse on tavarasta. Ja siitä että minulla on niitä hyvin paljon. Aivan liikaa, itse asiassa. Minulla on lukemattomia kirjoja, joita en rehellisyyden nimissä näe itseni koskaan lukemassa ja luettuja kirjoja, jotka olivat niin huonoja, etten haluaisi niitä säilyttää. Keittiössä on jos jonkinmoista hilavitkutinta, joista kaikkia en käytä koskaan ja vilkaisu vaatekaappiin on joka kerta lähes arkeologisen kaivauksen veroinen löytöretki: teen uusia löytöjä ikivanhojen ja kittanoiden vaatteiden seasta. Omistan tällä hetkellä tavaroita, joiden olemassaolosta minulla ei ole tietoa: olen luultavasti niistä jopa tyytyväinen, mutta ne kaikki hukkuvat turhan tauhkan alle.
Tänä vuonna aion olla Materialisti isolla alkukirjaimella. Esseisti Antti Nylén on viisaasti todennut, että nykyihmisen ongelma ei ole se, että hän rakastaa materiaa vaan se, että hän ei rakasta sitä ollenkaan tarpeeksi. Jos ihminen todella kunnioittaisi vaikkapa rakkaimpia kirjojaan, hän ei täyttäisi hyllyjä kaikella turhanpäiväisellä ja triviaalilla vaan nostaisi arvoesineensä keskelle kaikkien nautittavaksi. Jos rakastaisin vaatteitani, en pitäisi niiden seurana kauhtuneita ja liian pieniä vaatteita, jotka vain masentavat. Itse asiassa: rakastanko edes itseäni jos suhtaudun omistuksiini niin yliolkaisesti?
Tänä vuonna luovun tuhannesta tavarasta. Pidän laskua, että joka päivä tavaramäärä vähenisi keskimäärin 3-4 esineellä. Tottakai pitää sitä tänä vuonna tavaraa ostaakin, mm. uusi hammasharja jossain välissä olisi kiva. Mutta silloin se on yksi miinuspiste minulle ja jotakin on mentävä (esim. se vanha hammasharja), että tavaraa TODELLA vähenee. Ja ettei luopumisen tuska kävisi liian kevyesti, kirjoitan lupauksestani täällä. Ja huomautettakoon, että elintarvikkeita en laske tavaraksi, en hitto vieköön ala laskemaan kulutettuja tomaatteja ja maitopurkkeja.
Mitä toivon tällä tempauksella? Haluan tietää mitä tavaroita omistan. Haluan luopua kaikesta turhasta ja arvostaa niitä aarteita, joita tällä hetkellä tuskin tiedostan. Haluan arvostaa sitä mitä minulla on. Haluan olla kulutuskriittisempi. Ylipäänsä haluan olla enemmän kiinni maailmassa: minulla on paha tapa jäädä pilvilinnoihin leijumaan niin että konkreettinen fyysinen todellisuuteni tuntuu minusta jotenkin abstraktilta ja epätodelliselta.
Mitä pelkään? Pelkään, että tuhat tavaraa häviää hetkessä enkä edes huomaa eroa entiseen. Pelkään että luovutan, vaikka minun todella pitäisi karsia turhaa materiaa. Pelkään kirjoittaa tästä kaikesta: miten ihmiset kauhistelevatkin sitä miten kauhea hamstraaja olen (ihan puolihuolimattomasti) ollut.
Toiveet voittavat pelot, joten toimeen! Siis heti huomenna, tänään ei jaksa! :D
Kommentit
Luopuminen tuntuu hyvältä, huomaat sen kyllä.
Kirjoja, jotka olen lukenut ja joita en aio lukea enää toiste, olen myös epäsäännöllisin väliajoin laittanut kierrätykseen. Pääasia on päästä turhasta tavarasta eroon, kirjaa en tosin ole pitänyt.
Viime syksyn Eurokankaan lopetusmyynti sai aikaan kammottavan takapakin tähän tavaroiden vähennykseen, on meinaan nyt kankaita aika iso läjä lisää. :-)
Olen keventänyt omassa kodissani nyt kahden vuoden ajan. Aluksi kymmenkunta autolastillista hyväntekeväisyyteen, nyt rauhallisemmalla, mutta pysyvällä tahdilla. Ostamisen olen myös aikalailla lopetellut.
Luopumisesta saamani hyvä fiilis on ollut sitä luokkaa, että haluan auttaa myös muita kokemaan saman. Kokeiles tätä: Jos se on välttämätön tai rakas, pidä. Muut ovat vapaita lähtemään.
Onnea matkaan!
Katriina
ammattijärjestäjä Oulussa
Jään mielenkiinnolla seuraamaan.
Kannustavin terveisin,
Sandy
Katriinan kollega, ammattijärjestäjä Tampereella
Ja joo, tosiaan vaatii jonkin sortin rohkeutta myöntää, että tavara on minulle sikäli ongelma, että tavaran MÄÄRÄ estää minua nauttimasta tavaroiden LAADUSTA.
Sekin on pelottavaa kuinka tavaraa on jo nyt lentänyt pihalle. En ole edes päässyt vielä kirjoihin saakka, enkä ole heittänyt pitämättömiä (mutta ehjiä) vaatteita kierrätykseen. Mutta: jos Tuhat Tavaraa tulee hetkessä täyteen, sitten vain jatkan eteenpäin kohti uusia tuhansia. :)