maanantai 6. syyskuuta 2010

Lisbethin ja Mikaelin metkut

Hei taasen kaikki, olen palannut! Kesä todella vei minusta mehut, mitään en töiden ohessa jaksanut tehdä, enkä oikein ketään nähdä. Mutta ei hätää: kesän jälkeen koittaa aina syksy - lempivuodenaikani! Syksyisin uudistun, aloitan uusia projekteja, jatkan vanhoja uudella tarmolla. Huomisen jälkeen saatan myös näyttää hieman erilaiselta, sillä tiedossa on kampaamoreissu.

Omppu lainasi minulle omat kopionsa Stieg Larssonin Millenium-trilogiasta ja nekin tuli tuossa elokuun ajankuluksi luettua. Arvostelen ja arvioin ne nyt ohessa yhtenä könttänä, sillä yhdessä ne muodostavat melko jouhevan kokonaisuuden. Sanon melko, sillä ihan selkeitä puutteita on.

Ensimmäinen kirja, Miehet jotka vihaavat naisia, on tasapainoinen - joskin ennalta-arvattava, dekkari. Tarina on vauhdikas ja laadukas pohjoismaalainen dekkari, joka sattuu olemaan yksi lempigenreistäni kirjallisuudessa. Ruotsalaiset dekkarit kuvaavat monesti paitsi itse rikoksen ja ratkaisun, myös ympäröivät sosiaalisen, fyysisen ja henkisen ympäristön tarkasti. Tämän tekee Larssonkin.

Heti ensimmäisessä kirjassa esitellään kirjasarjan tähtipari, kävelevä ongelmakimppu Lisbeth Salander (hänestä ei oikein voi paljoa kertoa spoilaamatta) ja tutkiva journalisti Mikael Blomqvist. Lisbeth on aivan ihastuttava luomus, todellinen neronleimaus Larssonilta. Mikael Blomqvistilla taasen on ihan tolkuton kahvifetissi: koko ajan vedetään kahvia etu- ja takaperin. Ihan sydän syrjällään saa lukea ihan mielettömistä kahviorgioista, joita esiintyy kirjassa miltei joka sivuilla.

Toinen kirja, Tyttö joka leikki tulella, ja kolmas, Pilvilinna joka romahti, ovat ongelmallisia. Ne lähtevät hitaasti käyntiin ja lyhentämisen tarvetta olisi ollut runsaasti. Koska Stieg Larsson menehtyi yllättäen ennen trilogiansa julkaisua, sarjan kaksi jälkimmäistä osaa ovat mitä ilmeisimmin kärsineet aika vakavastakin kustannustoimituksen puutteesta. Itse olisin tehnyt kirjoista yhden kirjan, niin paljon ne toisiinsa liittyvät. Ensimmäinen kirja on eheämpi, ilmeisesti se oli Larssonin kuollessa valmiimpi. Näitä kirjoja en oikein kaunokirjallisesti suosittele, mutta silti ne on pakko lukea: tarve saada tietää miten Lisbeth Salanderille lopulta käy on aivan liian pakottava.

Jatkoakin olisi varmasti tullut: joitakin asioita Lisbethin elämästä jätettiin auki (varmastikin jatkoa varten). Ja hänestä olisi todella halunnut lukea lisääkin (kuitenkin paremmin kustannustoimitettuna).

Tällaista tänään. Jatkoa seurannee pian. Kertomatta tässä blogissa ovat mm. suuri kahvivarkaus Pietarissa ja törmääminen japanilaiseen kulttuuriin omassa kotona. Lisäksi Hehku on antanut minulle tunnustuspalkinnon blogistani, josta varmasti kiitän myös pian!

4 kommenttia:

Hehkuvainen kirjoitti...

Error!?! Service unavailable!? Nooooooouuuuuuu...

(miksi ei onnistu kommentointi häneltä)

Hehkuvainen kirjoitti...

(onnistuu heti kun jättää ääliökommentin!)

Siis tervetuloa takaisin :). (sinä, en minä)

Kuutar kirjoitti...

Oletko nähnyt elokuvat? Minä en ole kirjoja lukenut, mutta vuokrasimme juuri Mikon kanssa trilogian kaksi ensimmäistä osaa. Kolmaskin pitää, kunhan ehtii. Hyviä kyllä olivat, vaikka tiettyjä inhorealistisia kohtia oli mielestäni tarpeettoman pitkästi kuvattu.

Kahvifetissi ei kyllä elokuvissa tullut ilmi. Hyvää näyttelyä ja elokuvat kyllä pitivät otteessaan ja jäivät mieleen vielä pitkäksi aikaa.

Alitsa kirjoitti...

Olen nähnyt ensimmäisen elokuvan ja se oli hyvä. Kahvinlitkintää ei tosiaan ylenpalttisesti esiintynyt.

Kirjassa keitellään kahvit ja tavataan kahvikupposen äärellä pahimmillaan joka sivulla. Sitäkin rupesin pohtimaan, että jos Mikael Blomqvist on Stieg Larssonin alter ego, niin mahtoiko Larsson saada äkillisen sydänkohtauksensa liiasta kahvin litkimisestä...?