Alitsa avaruudessa

Miksi tämän blogin nimi on "Alitsa avaruudessa"? Minun oikea nimeni ei nimittäin ole sinnepäinkään. En ole myöskään ollut avaruudessa (jos se ei ole lukijoilleni jo selvinnytkin). Tässä blogissa seikkaillaan ennenkaikkea omassa sisäavaruudessani, jota yritän parhaani mukaan avata teille sikäli kuin se ikinä on mahdollista. Olen harrastanut keskiaikaa Suomen Keskiaikaseurassa , joka osaltaan kuuluu kansainväliseen historianelävöittäjien seuraan nimeltä Society of Creative Anachronism (SCA) . Elävöittäessämme emme esiinny omalla nimellämme, emme ainakaan jos nimi ei olisi ollut mahdollinen historiassa aikavälillä 1000-1600. Jokainen kehittää itselleen keskiaikapersoonan ja valitsee tälle sopivan nimen. Tutkin suomalaisia nimiä seuran hyviksi havaituista lähteistä ja löysin hauskan sukunimen "Ainovainen". Joku tämän niminen henkilö oli asunut kotipaikkakunnallani Rantasalmella vuonna 1571. Sukunimi oli löytynyt ja siihen sopiva etunimi "Alitsa"löytyi tois...

Päätin, että minulla on riittävästi minusta kiinnostuneita ihmisiä, jotka eivät osaa suomea. Ei se mitään, minä osaan englantia. Tänne tulee juttua tästä lähtien kahdella kielellä. En osaa pilkuttaa kummallakaan kielellä, joten lukija antanee sen minulle anteeksi. *** I decited that I have enough friends and acquaintances that do not speak Finnish. But luckily I can write also in English. English is not my native language so please try to understand my musings and forgive my mistakes.

Olen palannut! Elämä on onneksi aaltoliikettä: välillä sataa kuraa niskaan kunnolla. Tasapainon vuoksi välillä tapahtuu paljon positiivisia asioita, jotka sitten nostavat ihmisen takaisin pelikentälle. Minulle tapahtuneet positiiviset asiat: 1. Veljenpoikani "Sulevi" Hänen syntymänsä pelasti suurinpiirtein koko sukumme (ei mitään paineita, veljenpoika!). Hänen kasvuaan aivan normaalina pienenä poikana on ollut tervehdyttävää seurata. Syksyn tullen hän täyttää 1,5 vuotta ja alkaa tapailla ensimmäisiä sanojaan, kovasti kävelee jo. Perheemme ja sukumme ovat onnellisia tällä hetkellä, kokonaisia ja tyynen tyytyväisiä. Olavia tulee olemaan ikävä koko loppuelämän ajan, mutta olemme sen pienelle enkelille velkaa että elämme omaa elämäämme täysillä. 2. Kuorolaulu Aloitin syksyllä laulamisen oratoriokuorossa. Se on tervehdyttävää hommaa: kolmen tunnin kuorotreenien aikana oma ääni sulautuu toisten äänteen joukkoon. Oikein tunnen kuinka verenpaineeni laskee ja pulssini tasautuu...