sunnuntai 9. elokuuta 2009

Oma maa mustikka!

Olen rakastunut lähimetsään, joka avautuu lähiökerrostalomme ulko-ovelta. Olen löytänyt metsästä kahmalokaupalla mustikoita, vadelmia ja metsämansikoita. Lisäksi ainakin nokkosta ja värjäyskasveja olisi ottaa vaikka millä mitalla. Keväällä metsä tervehti minulla sinivuokoilla, kesäkuussa kieloilla. Odotankin jo tuoko syksy tullessaan lukuisasti sieniä.

Olen metsäteknikon tytär ja metsänhoitajan sisar (äitini on kirjastovirkailija, mutta se ei kuulu tähän), joten metsän tenho on luultavasti minulla geeneissä. Samalla ehkä se, että olen tottunut saamaan metsästä jotain hyödyllistä ulos. Minut on käytännössä kasvatettu ja koulutettu metsällä.

Isäni totesi lähimetsästämme, että "onpa kumma, kun kaikkein villein (lue: hoitamattomin) luonto löytyy kaupungeista." Metsää pitäisi kuulemma harvennushakata ja kyniä. Itse en ole samaa mieltä. Minähän saan metsästä irti vaikka mitä hyödyllistä, kuten jo äsken luettelinkin. Ehkä tämä on uusi trendi: kaupunki on uusi aarniometsä.

Ihmisistä, jotka asuvat lähelläni kylläkin suututtavat minua! Metsä on täynnä roskaa: tänään sieltä löytyi mm. tyhjä leikkelepaketti! En tajua. Eikö ihmisille ole mikään pyhää, edes metsä?

Täten päätän tehdä jälleen yhden (tällä kertaa toivottavasti pitävän) hyvän päätöksen: pidän marjastaessani mukanani roskapussia, johon voin haalia näkemäni roskat pois luonnosta kuljeksimasta. Tehkää tekin samoin: Roska päivässä!

1 kommentti:

Birgitta kirjoitti...

Metsä on ihana, siellä on suoja ja siellä on rauha! Itse vietin lomalla viisi ihanaa päivää mökillä syvällä metsän keskellä, ja se oli kyllä loman parasta antia. Mustikoita oli sielläkin varvikko sinisenään ja mansikoita pientareet punaisenaan - mahtava marjavuosi! Ja nyt odotellaan sieniä.

Miten sattuikaan, lainasin eilen äidiltä kesäkuun lopun Kotilieden, ja siinä oli hyvä juttu metsien merkityksestä ja suojelusta, kannattaa lukea!