maanantai 30. marraskuuta 2009

Kuinka kiukkupussi kehitetään? (varoitus: sisältää itsesääliä ja nalkutusta)


Pysytään muumiteemassa. Viimeksi vallalla oli Mörkö, nyt Pikku-Myy. Minusta on tullut kovin kovin kiukkuinen viime aikoina. Se on tavallaan hyvä asia, sillä olen vihdoin viimein saanut kunnolla ja painokkaasti sanottua EI. Ja luulen, että olen hankkinut muutamia vihollisia.

Ainakin itse olen itseeni vähemmän tykästynyt juuri nyt. Kun sanon "ei", minut täyttää kamala syyllisyydentunne, joka huutaa sisälläni täyttä kurkkua: "Ei! Miten niin ei?!? Tuhma tyttö! Ei noin saa sanoa, olet huono!". Tämä aiheuttaa lisää väsymystä (jota pimeys tekee jo ennestäänkin) ja sitten pitää sanoa taas lisää eitä ihmisille, kun ei jaksa. Saatan olla joutumassa Ei-noidankehään, mikä ei myöskään ole mukavaa.

Sisäinen ääneni on antanut minun ymmärtää seuraavia asioita:

1. Minun TÄYTYY tehdä enemmän kuin kukaan muu.
2. Minusta ei pidetä, vain minun teoistani pidetään.
3. Jos sanon ei, jotain kamalaa tapahtuu.

Maalaisjärjellä ymmärrän, että nämä väittämät ovat aika lailla sisäisen natsini hallusinaatioita vailla totuuspohjaa, mutta luultavasti ne ovat osaksi muuttuneet osaksi myös ympäröivää todellisuutta, sillä olen sosiaalisessa lähiympäristössäni havainnut seuraavaa:

1. Kun sanon ei, sitä ei helposti uskota. Jos sanon, että "ei käy", sitäkään ei uskota. Minun oletetaan olevan se kaikkein joustavin ja suostuvaisin.
2. Asiat ja ihmiset tuntuvat seisovan paikoillaan ja odottavan, että tekisin niille jotain. Kuulen usein, että "voi kun joku järjestäisi sitä tätä ja tuota" ja sitten muistelen, että minähän nämä kyseiset asiat olen aiemmin järjestänyt, ihmiset eivät enää kykenee tarttumaan niihin itse.
3. Puhelimeni soi vain kun ihmiset haluavat minulta jotain. Kukaan ei tunnu ottavan yhteyttä kuin palvelusta pyytääkseen tai muistuttaakseen jostain asiasta, jonka olen luvannut hoitaa (kaiken reiluuden nimissä minäkään en ole jaksanut ottaa keneenkään yhteyttä, yhtään missään asiassa).

Ja kyllä, olen edelleen erittäin väsynyt ja Epäonninen Järjestö aiheuttaa paljon työtä. Kuitenkin olen saattanut jollain lailla sössiä sosiaaliset suhteeni siihen tilanteeseen, että minä väsähdän niihin. Siispä, tätä lukeva tuttuni, ällös syyllistä itseäsi. Ihan itse minä olen teidät kaikki koulinut uskomaan omaa sisäistä sekopäistä natsiani. Ja siitäkös olen kiukkuinen, mutta positiivisen Pikku-Myy-kiukkuinen. Semmoinen, joka sanoo, että "En tahdo mennä töihin, se on tyhmää. Syön mieluummin jäätelöä!" Tämä kiukku tuntuu todella hyvältä ja auttaa minua pitämään kiinni omista rajoistani ja omasta tahdostani.

Joten, jos minua ei edelleenkään näy tai kuulu se tarkoittaa, että olen kiukuttelemassa kotona. Eli: Minulla menee hyvin, olen Pikku-Myy, en enää Mörkö! :)

5 kommenttia:

Hehkuvainen kirjoitti...

Kuulostaa hyvältä :).

Alitsa kirjoitti...

Joo, niin kuulostaakin! Ja sitten kun vaikka vähän tulee kotoa ulos, nin huomaa, että juuri mikään ei ole niinkuin sisäinen natsini antaa ymmärtää!

Esimerkiksi, ihmiset taitavat (kummallista kyllä) ihan haluta nähdä minuakin, vaikka en tekisi mitään! Se on sitten kivaa se! :)

Omppu kirjoitti...

"Sisäinen ääneni on antanut minun ymmärtää seuraavia asioita:

1. Minun TÄYTYY tehdä enemmän kuin kukaan muu.
2. Minusta ei pidetä, vain minun teoistani pidetään.
3. Jos sanon ei, jotain kamalaa tapahtuu."

Juuri näistä olen itse onnistunut toipumaan. Nuorempana kuvittelin olevani niin arvoton ihminen, että ainoastaan kaikenlaisiin maailmanpelastusjärjestöihin kuuluminen antoi minulle oikeuden elää. Kuulostaa varmaan aika järkyttävältä, mutta se oli minulle ihan todellisuutta.

Yritän löytää kätköistäni sellaisen kirjan kuin "Kiukku on voimaa" ja antaa sen sinulle luettavaksi. Kirjan idea on suunnilleen se, että kun olet opettanut ihmiset odottamaan sinulta tietynlaista käytöstä, aiheutat muutosvastarintaa kun yroítät muuttaa itseäsi. Oikea ratkaisu ei tietenkään ole se, että alistuisit entiseen asemaasi vaan että muutut sellaiseksi kuin sinulla on potentiaalia. Samalla suhteesi toisiinkin muuttuu paremmaksi. Tai jotain. Mä lainaan sen sulle.

Minä ainakin tykkään susta ihan sun itsesi takia!

Alitsa kirjoitti...

Joo, kiukku todella on voimaa! Kirja otetaan kernaasti vastaan.

Ja kiitos minusta pitämisestä!(kuulostipa TOSI kummalliselta...)

Birgitta kirjoitti...

Alítsa,

Minäkin tykkään sinusta ihan kokonaan itsesi vuoksi, oot ihana!

Älä usko sitä pikkunatsia, spänkkää sitä EI:llä kunnes se hiljenee. Mun tanssinope sanoi, että tanssi vaatii sujuakseen kilometrejä alleen, ja niin vaatii myös EI:n sanominen.

Mulla on ollut samantapainen ongelma, oon aatellut että kaikista ihmisistä täytyisi pitää ja kaikkia miellyttää, mutta hei - EI TARVITSE!:) Ja samoin jos ihmiset haluaa jotain niin järkätköön itse, niillehän voi vaikka sanoa että "Hei, järkkääpä, se on ihan toteutettavissa, mäkin oon järkännyt, mutta en jaksa enää", sehän voi olla ihan kannustavaa toiselle.