Taidokas ja kehuttu!

Nyt menee hyvin! Minulla on onneksi paljon kummallisia ja taitavia kavereita, jotka opettavat minulle uusia asioita. Viikonloppuna opin pelaamaan Bang!-korttipeliä ja tekemään Euran muinaispuvun alusmekon. Tunnen olevani taitojeni huipulla ja kovin kukkea muutenkin, sillä...

...Hehku lahjoitti minulle (joulu-pääsiäis-lisää_tähän_lempipyhäsi)kaktuksen ja mustanmerenruusun pikkuisia taimia. Nyt minulla on siis jo varsin vankka kokoelma vanhoja perinteikkäitä huonekasveja. Omistan (edellisten lisäksi): posliinikukan, huonekuusen, kiinanruusun, värinokkosen, nukkatyräkin, enkelinsiiven, viuhkapalmun, kultaköynnöksen, nukkumatin, liuska-aralian, peikonlehden, paavalinkukan sekä muutamia omituisuuksia, joiden nimeä en joko tiedä tai osaa kirjoittaa. Lisäksi ikkunallani kasvaa kasa taimia: tomaattia, paprikaa, maissia, mansikkaa, pikkuinen sitruunanpoikanen ja orvokkia. Palsamia vielä jännään mahtaako alkaa kasvamaan ja basilikaa yritän vuosi toisensa jälkeen ja onnistun aina tappamaan taimet muutamassa viikossa. Ongelmana on akuutti tilanpuute: minulla on vain neljä ikkunaa, joista kaksi osoittaa metsäiseen itään (=moni kasvi ei niillä ikkunoilla viihdy). Lisäksi käynnissä oleva parveke- ja julkisivuremontti peittänee pian ainakin muutamat ikkunat alleen. Ystävä! Pyydä minulta siis taimia ja pistokkaita, nyt niitä on jaossa.

Akvaarioni monniskanta monipuolistui eilen kun ostin kolme täplämonnista (corydoras paleatus) kuparimonnisten (corydoras aeneus) kavereiksi. Ihan hyvin tuntuivat kotiutuvan, elossa olivat kun viimeksi tarkastin. Yritän vastaisuudessa hoitaa levätankkiani hieman aktiivisemmin. Ja joo, myös akvaariokasvien pistokkaissa löytyy!

Juu, ja sitten niitä kehuja! Paitsi että olen monitaitoinen, olen myös huippumuodikas! Olen saanut kehuja pukeutumisestani kummallisen paljon viime aikoina. Jos siis haluatte kehuja vaatteistanne aina ja kaikkialla, tilatkaa vaatteenne täältä: Gudrun Sjöden. Viimeksi kehuja antoi kotilähiön Valintatalossa tuulinpuvun housuihin ja tuulitakkiin (housut ja takki eivät matsanneet keskenään) pukeutunut ehta Lähiöläinen kulahtaneesta talvitakistani, joka kirjaimellisesti hajoaa päälleni. Eilen ohitin kotipysäkillä toisen Lähiöläisen, joka huudahti: "Olettepa te upean värikäs!" Noh, minulla oli kyllä päällä fuksianpunainen hame, viininpunaiset sukkahousut ja turkoosit kumpparit, joihin huomio kuulemma kiinnittyi. Saan hurjan paljon vastaavia kehuja juurikin vaatetuksestani tai yleisestä olemuksestani (samaisessa lähikaupassa Juoppo kerran tokaisi: "Olette reipas!").

Sen sijaan kukaan ei kehu ulkomuotoani muuten tyyliin: "kylläpä on kauniit sääret!" tai "oletpas nätti pimu!". Se varmaan johtuu pulskasta ulkomuodostani, en minä mikään Kuuma Kissa olekaan. Monesti myös kehujat tuntuvat kovin hämmästyneiltä: kas, kun punkerokin voi olla värikäs ja pirteä! :D

Kommentit

Hehkuvainen sanoi…
Kaktus kaktuksesta! :D Enkelinsiipi minua kiinnostaisi, mutta se ei taida sinulla vielä olla ihan pistokkaanottokunnossa. Vaan eipä niillä kiire ole, kiva jos joskus vaikka sitten :). Ja tsekkaa uusi kirjoitukseni muratistani <3.

Niin ja kiitos viimeisestä!
Alitsa sanoi…
"Kukka kukasta", hippiversio Hammurabin laista! :)

Juu, otan pistokkaita tässä ihan pian. Ja enkelinsiipi kun vähän kasvaa ja kehittyy, niin nappaan siitäkin sinulle pistarin. Se on siis Begonia-suvun kasvi ja kukkii myös nätisti. Ilmeisesti tämä lajike on köynnöstävää sorttia.
Omppu sanoi…
Raholasta varmaankin, Hehku, liikenisi sinullekin enkelinsiipi. Itsekin sellaista jonotan (saanen heti kun muistan pyytää).

Minua kiinnostaisivat nuo Alitsan vanhat huonekasvit, itsellä on jo tuo tyräkki ja vehka. Tarjolla olisi kohtalonköynnös!
Omppu sanoi…
Aijoo ja kiinanruusukin mulla on jo.

Ja sinä, Alitsa, pukeudut ihanasti! Gudrun Sjödenin vaateet ovat ihania.
Alitsa sanoi…
Omppu, viuhkapalmuvauva odottelee jo ruukussa juurtumistaan ja se on nyt sinulle varattu.

Posliinikukasta saa helpohkosti pistokkaita, sekin on näitä vanhempia huonekasveja.

Ja kiitos pukeutumiskehuista! :)
Anonyymi sanoi…
Mie oon aina ollut sitä mieltä, että pukeudut iloisesti, tyylikkäästi ja ujostelemattoman värikkäästi! Hauska kuulla, että jotkut tästä ujosta kansasta ovat uskaltautuneet kehumaan.

Itselläni on ruskea nahkatakki, jota ihan vieraat ihmiset kadulla kehuvat tyylikkääksi (jopa selvin päin). Siitä tulee kyllä tosi hyvä mieli.:)

Minusta tuntuu, että ihmiset kehuvat toisiaan liian vähän, ja myönnän kyllä syyllistyväni siihen itsekin. Usein kiinnitän huomioni toisen ihmisen kivaan vaatteeseen, mutten tule sanoneeksi mitään. Lupaan parantaa tapojani! Heh, jos juoppoudesta ei muuta hyvää sanottavaa olekaan, niin ainakin se tuntuu karsivan liian ujouden, niin että uskalletaan lausua kohteliaisuuksia!:)

Ulkonäön kommentoimisesta sinänsä luulen, että sitä ei uskalleta tehdä, koska pelätään toisen käsittävän sen väärin, vaikkapa iskuyrityksenä tai esineellistämisenä. Vaatteita on helpompi ja turvallisempi kehua. Eli en usko, että pyöreytesi vaikuttaa asiaan millään lailla!

Kasveista tuli mieleen, että peikonlehti, jonka sain sinulta muistaakseni neljä vuotta sitten, on edelleen hengissä, vaikka onkin kokenut kovia muutoissa. Tänä keväänä se on jo kasvattanut 2 uutta lehteä mullanvaihdon jälkeen. Se on huonekasveistani pitkäikäisin!:) Ei minulla tällä hetkellä lisäksi olekaan kuin 2 rönsyliljaa ja traakkipuu. Otin toisesta rönsyliljasta kolme rönsyä ja istutin ne suoraan kosteaan multaan, mutta kastelin kai liikaa, sillä kahdesta mätäni juuret. Kolmas on vielä hengissä, nyt jännään se kohtaloa ja kastelen vähän maltillisemmin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Spefilukuhaaste jatkuu: 5. Suomalainen spefikirja

Kun saapuu yö

Vauvakirjojen aatelia...