maanantai 11. lokakuuta 2010

Päivää, kaunis tyttö!

Tämän blokahduksen alkuperäinen otsikko oli "Ylistys harmaille hapsille", mutta yllättäen se muuttui. Aamusella kävelin myhäillen töihin. Joskus niinkin tosiaan tapahtuu, kun elämässä on kaikkea mukavaa: on edellisenä päivänä käynyt hyvässä konsertissa, kohdannut sukulaissielun odottamattomalta suunnalta, aurinko paistaa, jne. jne. Olen siitä onnekas ihminen, että olen perushyvällä tuulella ja ei tarvita paljon, että hymyilen (jopa maanantaiaamuna töihin mennessä). Vastaani tuli kadulla noin 80-vuotias pappa, joka kohdalleni tullessa nosti hattua ja tervehti: "Päivää, kaunis tyttö!" Mitäs tästä enempää sanomaan: hymy ei ainakaan hyytynyt.

Tulin siihen tulokseen, että onnellinen ihminen on kaunis. Aina. Viljelkää ja vaalikaa siis onnea kaikki kauniit ja komeat lukijani! :)

Mutta nyt sitten harmaisiin hapsiin. Minä harmaannun varhain. Noin kolme vuotta sitten havaitsin ensimmäiset harmaat haivenet (tunkevat suoraan otsahiusten keskelle, eturiviin) päässäni ja panikoin. "Olen nuori", ajattelin, "En minä voi tästä nyt alkaa rupsahtaa". Nyt kuitenkin olen tullut siihen pisteeseen, että itse asiassa pidän siitä kauniista hopeasta, joka hiuksissani jatkaa lisääntymistään. Otsan harmaat haivenet ovat kovaa vauhtia muuntumassa upeaksi hopearaidaksi, joka saa minut ainakin näyttämään fiksulta. Säästän aika pitkän pennin, kun annan hiusteni kasvaa tästä lähtien luonnollisen värisinä. Ja lisäksi mistään purkista ei saa näin hienoa hopea. Hmm...nyt kun oikein asiaa ylistelen, haluaisin että harmaita hapsia olisi minulla ENEMMÄN.

Tämä kaikki on johdantoa sille, että ne henkilöt, jotka eivät ole nähneet minua vähään aikaan saattavat säikähtää: pitkät mustahkot kutrit jäivät kampaamon lattialle ja nyt minulla on näpsäkkä lyhyt hiuspehko. Ja pian on väri kasvanut hiuksistani, niin olen myös harmaahapsinen vanha kääkkä. Jee!

Ei kommentteja: