keskiviikko 17. elokuuta 2011

Huimaa!

Nyt ei kuulkaas mene kovin hyvin. Jo noin kaksi viikkoa olen saanut eriasteisia huimauskohtauksia. Kaikki alkoi, kun kaadoin Siipalle rauhallisena sunnuntaiaamuna kahvia enkä huomannut kallistuvani yhdessä kahvipannun kanssa. Koko päivän oli sitten pää ihan sekaisin ja tasapainoaisti ei oikein tuntunut pysyvän tekemisteni perässä.

Joitakin päiviä saattaa mennä, että ei huimaa ollenkaan tai huimaa ihan vähän. Joka tapauksessa olo on kovin epävarma ja etova, minä kun saan ihan vain oleskelemisesta matkapahoinvointia! Mikä minua vaivaa? Mitä voin tehdä itseni hyväksi?

Google auttaa ja olenkin tässä nopsaan itsediagnosoinut kaksi mahdollista syytä huimaukselleni. Voipi olla kyse hyvänlaatuisesta asentohuimauksesta tai uudesta ja jännittävästä migreenin oireesta.

Näistä vaihtoehdoista kallistun (huimausta tuntien, hehheh) ehkä enemmän migreenin puoleen: päätä on särkenyt rankasti koko kesän, stressiä on enemmän kuin laki sallii ja muitakin oireita on: olen muun muassa kova sekoittamaan sanoja (kärsin mm. asuntohuimauksesta) ja olen alkanut änkyttämään (lievästi mutta itseäni ärsyttävästi).

Tämä kuukausi tulee elämässäni menemään vähän miten sattuu, mutta pian se on ohi. Tästä eteenpäin minun on vihdoinkin tunnustettava itselleni se karu tosiasia, että minäkin olen vain tavallinen uupuva ihminen. Minun ei tule vaatia ja odottaa enempää itseltäni kuin muilta, koska en jaksa tehdä kaikkea - en jaksa vastata kaikkeen "kyllä". Pelkään jo etukäteen mitä seurauksia tästä tulee sosiaaliselle elämälleni: luultavasti kanssaihmisiäni tulee jonkin verran harmittamaan, että minusta tulee "hankala" ja "yhteistyökyvytön", sillä tulen (toivottavasti, terveyteni tähden) sanomaan aika lailla "Ei!!!" erilaisille nakeille.

Pahoittelen jo etukäteen, jos nämä "eit" tulevat vähän turhan ponnekkaasti ja paikoin jalkaa polkien. Mutta uskokaa minua, se käy niin kovasti luonnolleni, että muuhun en ehkä kykene. Hiljalleen kun uusi sana alkaa maistua suussani luontevammalta, saatan sanoa sitten tyynen rauhallisesti "Kiitos, mutta ei kiitos tällä kertaa!".

Mahtaako minulla olla kavereita vaikka en tee enää samalla lailla palveluksia? Tai jaksa uusia harrastuksia - tai vanhojakaan? Jos olen illan kotona yksin, moikkaako kukaan enää kadulla? Että olenko vähän rauhallisemman elämänvaiheen tarpeessa? NO OLEN!

6 kommenttia:

Hehkuvainen kirjoitti...

Täällä ollaan taas kolmatta päivää päänsäryn kourissa, joten etäisesti tutulta tuntuu. Otetaan iisisti, toivottavasti se siitä.

Enköhän mää pysy sun kaverina. Jos sua pelottaa, niin voidaan sopia etten määkään tee sulle palveluksia - ollaan sitten sujut ja ystäviä ^_^.

Alitsa kirjoitti...

Joo, sovitaan että ei vaan ikinä palvella toisiamme, niin auvo ystävyys on taattu! :D

Paitsi että toivottelen sinulle(kin) vahvoja särkylääkkeitä!

Birgitta kirjoitti...

No tätä aihettapa on ennenkin blogissasi puitu, ja sanonpa vaan taas sen minkä ennenkin: oot niin ihana immeinen, että voit vaikka rötköttää sohvalla koko talven ja me kaikki rakastetaan sinnuu silti! Eli kun syyskuu alkaa niin vaan LEPÄÄT ja harrastat korkeintaan pieniä teekutsuja joilla rötkötetään sohvalla ja syödään kaupasta ostettuja rinkeleitä.

Ystävyys ei noin vain katoa, eihän mekään välillä nähdä vuoteen eiä siis voida toisillemme juuri palveluksia tehdä, ja eikö me silti olla aina yhtä riemuissamme kun nähdään?

Ja jos huimaus levosta huolimatta jatkuu, niin pitää mennä lääkäriin! Pidän pukut pystyssä, että se kuitenkin ois vain stressioire.

Oli tosi kivaa markkinoilla ja kivaa on varmasti tulevana viikonloppunakin, elä stressaa!:-)

Rhia kirjoitti...

Oireet kuulostaa aika samalta kuin täällä :)
Itsehän en tietenkään ole mennyt lisääntyneen huimauksen vuoksi lääkäriin koska olen diagnosoinut itse itseni (lääkärit tykkää ;) ja tullut tulokseen että satunnaiset huimaukset (jotka pilaavat yleensä siis koko päivän) ovat vain migreenin yksi oire. Asentohuimauksesta lääkäri joskus puhui kun vuosia sitten kävin huimauksen takia lääkärissä. Ilmeisesti asentohuimaus liittyy olennaisesti myös migreeniin. Ohjeeksi annettiin huimaukseentotuttelua, mutta hittovie mites totuttelet kun aina alkaa oksettaa. Ei kiva.

Olen tullut huomaamaan että migreeni on usein perfektionistien "ammattitauti". Kun aina haluaisi tehdä kaiken ja osallistua kaikkeen ja suoriutua kaikesta täydellisesti niin migreeni puskee päälle. Mulle se putkahti siinä 15 vuotta sitten ja nykyään syön estolääkkeitä että pystyn elämään suht normielämää.

Terveisin satunnainen surffailija joka eksyi tänne Hibernaatiopesäkkeen kautta.

Alitsa kirjoitti...

Rhia, tervetuloa myös kommentoimaan! Juu-u, kyllä tämä tosiaan migreeniä enimmäkseen on. Ja eipä ole ollenkaan hatusta vedetty sekään ajatus, että voisi olla aika "vähän" vetää jarrusta. Elokuussa oli tasan 0 vapaapäivää, nyt odotan huomista lauantaita kuin kuuta nousevaa: ajatelkaa, kello ei herätä, minnekään ei tarvitse mennä. :)

Perfektionistiksi en itseäni koe, mutta ylisuorittajaksi kylläkin: en millään tajua, että ihan kaikkeen ei vaan VOI sanoa "kyllä". Kun ei pysty eikä jaksa. Pitääpä opetella sanomaan "ei", niin voisi huimauskin vähentyä!

Omppu kirjoitti...

Alitsa, voi ei! Tosi pitkästä aikaa taas satuin blogiisi ja nyt tällaista. Minunkin päätä huimaa joskus migreeniin liittyen joten toivotaan että se on vain sitä.

Ja tästä on tosiaan aikaisemminkin puhuttu. Me kaikki rakastetaan sua! Oikeesti! Saanko mä joskus kutsua itseni teille keittämään sulle tetä tai tekemään sulle jotain kivaa? Jos susta tuntuisi paremmalta?