keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Alvtegenia tuutin täydeltä

Joskus iskee ihan armoton dekkarinhimo. Oma suosikkini ovat pohjoismaiset dekkaristit, ruotsalaiset varsinkin. Karin Alvtegenia en ollut aiemmin lukenut, joten nappasin kirjaston hyllystä hänen romaaninsa  "Häpeä". Kirja muistutti varsin vähän perinteistä dekkaria, oli pikemminkin ns. psykologinen romaani. No sehän sopii meikäläiselle enemmän kuin hyvin, joten seuraavalla kirjastoreissulla lähti vielä kaksi kirjaa lisää mukaan. Luin ne putkeen ja arvostelen lukujärjestyksessä.

Karin Alvtegen: Häpeä


Tarina kahdesta näennäisen erilaisesta naisesta, sairaalloisen ylipainoisesta Maj-Brittistä ja lääkäri Monikasta. Kirjassa heidän tarinansa lomittuvat omituisella ja hieman keinotekoisellakin tavalla toisiinsa, mutta tärkeintä onkin huomata miten samanlaisia nämä naiset ovat. Kumpaakin ajaa elämässä yksi motiivi, tunne riittämättömyydestä ja syvä häpeä. Kirja käsittelee nerokkaasti kahta vastakkaista tapaa käsitellä asiaa: totaalista luovuttamista ja masennusta ja ylisuorittamista ja ylivastuullisuutta. Tykkäsin kuin hullu puurosta, kirja oli suorastaan terapeuttinen!

Kouluarvosana 4-10: 9,5

Karin Alvtegen: Varjo


Tässä tarinassa päähenkilönä on nobelin voittanut kirjailija Axel Ragnerfeldt ja hänen perheensä. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää, menestyneen julkisivun taakse kätkeytyy salaisuuksia ja kun tuntuu, että on jo päässyt kaiken pohjalle, löytyy vain uusia entistä karmaisevampia salaisuuksia. 


Perheen tarina on kuin sipuli, uusia itkettävän kamalia kerroksia löytyy koko ajan lisää. Tämä kirja menee jo selkeämmin dekkarin puolelle, mutta mikään salapoliisitarina ei sekään ole, vaan psykologista jännitystä. Tykkäsin melkein yhtä paljon kuin Häpeästä.

Kouluarvosana 4-10: 9

Karin Alvtegen: Petos


Tarina seuraa Evan ja Henrikin avioliiton romahtamista. Henrik on uskoton ja Eva päättää antaa samalla mitalla takaisin. Kirja on masentavaa luettavaa siitä kuinka pahasti asiat voivatkaan mennä solmuun kun ei puhuta suoraan vaan pyritään salaamaan liikaa jopa omalta puolisolta. Lisäksi kirjassa on mielestäni voimakas feministinen sanoma: nainen on edelleen hirmuisen usein miehen mielivallan uhri. Masentavaa luettavaa, tykkäsin, vaikkakin vastahakoisesti. Ahdistava olo jäi kirjan luettua, en suosittele pimeän syksyn ajanvietteeksi.

Kouluarvosana 4-10: 9

Ei kommentteja: