maanantai 7. marraskuuta 2011

Vapinaa ja sikiöseulontoja

Siis en ole raskaana enkä juuri vapisekaan. Olen vain taas lukenut muutaman kirjan, tällä kertaa sattumoisin lääketiedeteemalla.

Siri Hustvedt: Vapiseva nainen - hermojeni tarina


Amerikannorjalainen kirjailija törmää ongelmaan puhuessaan isävainaansa muistotilaisuudessa: yhtäkkiä hän saa käsittämättömän vapinakohtauksen. Häntä ei jännitä, sureta, ahdista, mutta jostain syystä hänen kehonsa reagoi täysin päästä erillään voimakkaalla vapinalla. Tästä alkaa selvitystyö, jonka Hustvedt tekee hyvin perusteellisesti. 


Kirja käy läpi aivojen rakenteen ja erilaiset teoriat ihmisen syvimmästä olemuksesta, tietoisuudesta ja suurin piirtein kaikesta. Paikoin kirja on erittäin kiehtovaa luettavaa ja ainakin yleistietoa voimakkaasti lisäävää. Mutta siis oikeesti: jos vapisuttaa, niin sitten vapisuttaa! Jos johonkin ei löydy vastausta, niin ei sitten. 


Kirja on luetteloitu neurologian hyllyluokkaan, se on siis tieteellisen tekstin sekaista omaelämäkertaa. Kotimainen vastine tämäntyyppiselle kirjallisuudelle olisi Anna-Leena Härkösen Heikosti positiivinen, joka kertoo hänen lapsitoiveistaan ja odotusajastaan. On myös olemassa kaunokirjallinen asiasana, joka kuvaa asiaa hyvin: itsetilitys. Hustvedt on rohkea kirjoittaessaan näinkin paljon itseään esille.


En ole lukenut kirjailijan kaunokirjallista tuotantoa, enkä ihan äkkiä luekaan. Kirjasta piirtyy pakkomielteisen, näsäviisaan ja pedantin naisen muotokuva, johon minun on mahdoton samaistua, vaikka itseanalyysi ja -tilitys ovat lempiasioitani tässä maailmassa. Kirjailija pyrkii älyllistämään kaiken ja hänen maailmansa liikkuu kovin syvästi hänen oman napansa (tai tässä tapauksessa hänen päänsä) ympärillä. Tykkäsin ja samalla en tykännyt yhtään.

Kouluarvosana 4-10: 8

Janne Ora: Tähtien suojatti

Vähän vanhempi pariskunta toivoo lasta ja sattumoisin raskautuminen kestää todella pitkään. Kun sitten saadaan positiivinen raskaustulos, saadaan myös negatiivinen tulos sikiön terveydentilasta: tulevalla lapsella on varmuudella geneettinen häiriö. Mikä siis neuvoksi?


Oran kirjan päähenkilö on ihmisoikeusasioihin erikoistuneen miestoimittajan, jonka mieli myllertyy voimakkaasti kun asiat tulevat vähän liian lähelle omaa elämää. Onko hän lopulta valmis uhrautumaan viattoman (mutta vammaisen) elämän edestä vaiko olisiko abortti parempi vaihtoehto. Odottava pariskunta ei löydä yhteistä säveltä koko odotusaikana ja sattumoisin lähipiiri vilisee henkilöitä, jotka ovat perehtyneet sikiöseulontoihin ja suoranaiseen rodunjalostukseen.


Teos on tärkeä, jälleen kerran koin oppivani asiasta paljon uutta. Ehdotonta plussaa on myös se, että "oikeaa" vastausta ei ole annettu, sikiöseulonnat kun harvoin herättävät puolueetonta keskustelua. Mutta muuten kirja on uskomattoman epäuskottava sepustus henkilögalleriaansa myöten. Samaten kirjasta puuttui tietynlainen rytmi, joka olisi vienyt sitä eteenpäin. Kirjan loppuun saatuani tajusin, että siinähän oli ihan juonikin, mutta se ei vain kantanut oikein minnekään. 


Kouluarvosana 4-10: 7

Ei kommentteja: