Mummoja, pappoja ja mielensäpahoitusta
Viime aikoina olo on ollut keveämpi kuin vuosikausiin. Ei, en ole laihtunut ja en ole päässyt tavarastani juuri sen vertaa enemmän eroon kuin aiemminkaan. Mutta mieliala on toiveikas: ei minun elämässäni ole mitään hätää. Kunhan vain elelen päivän kerrallaan, niin kaikki hoituu. En enää hötkyile turhasta.
Löysin Mummon ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Ja piirtäjänä tänä vuonna 30 vuotta täyttävä Lappeenrannasta kotoisin oleva Nykäsen Anni. Mummoa eivät vaivaa ulkonäköpaineet ja yhteiskunnan odotukset: Mummo on toiminnan hahmo, joka tekee mitä lystää (enimmäkseen leipoo ja kutoo) ja saa kärpäsen kiinni sukkapuikoilla. Tällainen minäkin haluan olla, enkä "sitten joskus vanhana" vaan nyt. :)
Seuraavaksi halusin lukea vähän pappaenergiaa ja tartuin Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajaan. Tälläkin kertaa kirjoittaja on minun näkökulmastani nuori, vuonna 1974 syntynyt, ja silti jotenkin löytänyt sodankäyneiden miesten sielunmaiseman (tai ainakin sen mitä haluaisin sen olevan). Mieli pahoittuu kun kotimaisen perunan sijaan tarjotaan riisiä tai kun kotoa yritetään viedä hoitokotiin. Mietin, että aika paljon yhteiskunta nauraa näille ikääntyneille hahmoille, joiden sanoissa kuitenkin paistaa vissi totuus, kuten vaikkapa tässä pätkässä:
"Kaupunkilaiset ja nuoriso elävät toista aikaa, kaikki alle seitsemänkymmentävuotiaat. Sen ajan nimi on kiire. Joka on oman pään keksintö. Kärsimättömyydeksi sellaista pitäisi sanoa. Joka taas on sitä että ihmiset eivät malta kärsiä vaikka kyllä kannattaisi. Kärsimyksen jälkeen pienikin helpotus tuntuu hyvältä. Mutta kun kun kaikki on koko ajan helppoa, niin mikään ei oikeastaan tunnu helpolta.
Poika nyökkäili, minä tiedän sen ilmeen, se menee kauas koska häpeää.
Mutta meidänpä luokse tuli yhden tolpan takaa sellainen oranssiin kaapuun pukeutunut poika, jolla oli muuten kalju pää, mutta joku letti siellä takana roikkui. Hän sanoi kuulleensa mitä minä puhuin ja kysyi olinko minä jonkinlainen opettaja tai kuru. Hänen mielestään minä puhuin vielä viisaammin kuin Krishnan Haare opettaa.
Kyllä en opeta mitään. Nämä olen elänyt, siksi niistä tiedän."
Lukukokemuksista hullaantuneena ilahduin törmätessäni bussissa herttaiseen mummoparivaljakkoon, joka istui takanani olevalla penkillä. Hymy hyytyi pian kun aloin kuunnella keskustelunpätkiä:
"Ei tarvitse mennä kuin Koskikeskukseen tai Ideaparkiin istumaan, niin siellä niitä on, HIRVEÄN LIHAVIA NUORIA! Kamalaa se on kun päästävät itsensä semmoiseen kuntoon, kauheata porukkaa."
Tämä oli mielestäni ensimmäinen FAIL: muistaako kukaan miltä tuntui olla teini ja muutenkin jo ulkonäköongelmainen? Tarvitseeko siihen tulla vielä arvostelemaan, varsinkin kuin näillä "kamalilla teineillä" on tuskin ollut aikaa lihottaa itseään "kamalaan kuntoon", sen on tehnyt kodin ruokailutottumukset (mutta jostain kumman syystä sekin on teinien itsensä vika). Ja sitten:
"Ja siellä sitten keekoillaan napapaidoissa ja lyhyissä hameissa. Ja sitten älähdetään kun joku käy päälle!"
MEGAFAIL! Ihminen saa laittaa mitä tahansa vaatteita päälle ja saada silti oikeuden koskemattomuuteen. On päällekarkaajan syy kun käydään päälle - ei koskaan uhrin!
Täytynee siis sanoa, että kyllä minä niin mieleni pahoitin näistä nykyajan vanhuksista! Tykkään enemmän fiktiivisistä vanhusesikuvistani ja aion itse pyrkiä enemmän heidän kaltaisekseen!
Löysin Mummon ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Ja piirtäjänä tänä vuonna 30 vuotta täyttävä Lappeenrannasta kotoisin oleva Nykäsen Anni. Mummoa eivät vaivaa ulkonäköpaineet ja yhteiskunnan odotukset: Mummo on toiminnan hahmo, joka tekee mitä lystää (enimmäkseen leipoo ja kutoo) ja saa kärpäsen kiinni sukkapuikoilla. Tällainen minäkin haluan olla, enkä "sitten joskus vanhana" vaan nyt. :)
Seuraavaksi halusin lukea vähän pappaenergiaa ja tartuin Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajaan. Tälläkin kertaa kirjoittaja on minun näkökulmastani nuori, vuonna 1974 syntynyt, ja silti jotenkin löytänyt sodankäyneiden miesten sielunmaiseman (tai ainakin sen mitä haluaisin sen olevan). Mieli pahoittuu kun kotimaisen perunan sijaan tarjotaan riisiä tai kun kotoa yritetään viedä hoitokotiin. Mietin, että aika paljon yhteiskunta nauraa näille ikääntyneille hahmoille, joiden sanoissa kuitenkin paistaa vissi totuus, kuten vaikkapa tässä pätkässä:
"Kaupunkilaiset ja nuoriso elävät toista aikaa, kaikki alle seitsemänkymmentävuotiaat. Sen ajan nimi on kiire. Joka on oman pään keksintö. Kärsimättömyydeksi sellaista pitäisi sanoa. Joka taas on sitä että ihmiset eivät malta kärsiä vaikka kyllä kannattaisi. Kärsimyksen jälkeen pienikin helpotus tuntuu hyvältä. Mutta kun kun kaikki on koko ajan helppoa, niin mikään ei oikeastaan tunnu helpolta.
Poika nyökkäili, minä tiedän sen ilmeen, se menee kauas koska häpeää.
Mutta meidänpä luokse tuli yhden tolpan takaa sellainen oranssiin kaapuun pukeutunut poika, jolla oli muuten kalju pää, mutta joku letti siellä takana roikkui. Hän sanoi kuulleensa mitä minä puhuin ja kysyi olinko minä jonkinlainen opettaja tai kuru. Hänen mielestään minä puhuin vielä viisaammin kuin Krishnan Haare opettaa.
Kyllä en opeta mitään. Nämä olen elänyt, siksi niistä tiedän."
Lukukokemuksista hullaantuneena ilahduin törmätessäni bussissa herttaiseen mummoparivaljakkoon, joka istui takanani olevalla penkillä. Hymy hyytyi pian kun aloin kuunnella keskustelunpätkiä:
"Ei tarvitse mennä kuin Koskikeskukseen tai Ideaparkiin istumaan, niin siellä niitä on, HIRVEÄN LIHAVIA NUORIA! Kamalaa se on kun päästävät itsensä semmoiseen kuntoon, kauheata porukkaa."
Tämä oli mielestäni ensimmäinen FAIL: muistaako kukaan miltä tuntui olla teini ja muutenkin jo ulkonäköongelmainen? Tarvitseeko siihen tulla vielä arvostelemaan, varsinkin kuin näillä "kamalilla teineillä" on tuskin ollut aikaa lihottaa itseään "kamalaan kuntoon", sen on tehnyt kodin ruokailutottumukset (mutta jostain kumman syystä sekin on teinien itsensä vika). Ja sitten:
"Ja siellä sitten keekoillaan napapaidoissa ja lyhyissä hameissa. Ja sitten älähdetään kun joku käy päälle!"
MEGAFAIL! Ihminen saa laittaa mitä tahansa vaatteita päälle ja saada silti oikeuden koskemattomuuteen. On päällekarkaajan syy kun käydään päälle - ei koskaan uhrin!
Täytynee siis sanoa, että kyllä minä niin mieleni pahoitin näistä nykyajan vanhuksista! Tykkään enemmän fiktiivisistä vanhusesikuvistani ja aion itse pyrkiä enemmän heidän kaltaisekseen!
Kommentit