Kirjastotädin paluu!

-
I'm back! Tästä päivästä alkaen minut löytää virkainnosta puhkuvana jälleen töistä...ainakin seuraavan neljän viikon ajan. Sain nimittäin sijaisuuden vanhasta tutusta kirjastosta ja ensimmäinen työpäivä on nyt takanapäin. Sitä huomaa itsestään monia melko huolestuttavia seikkoja, kuten:

- minä oikeasti pidän tästä työstä
- aamusella oikein odotin työpäivän alkua
- minulla on melko paha hyllyjen suoristus-neuroosi (huomaan tämän tästä kirjan huonosti hyllyssä ja nousen kohentamaan tilannetta)

Tästä kai voinee päätellä, että:

- olen patologinen kirjastotäti :D
- jaksan tehdä tätä työtä vaikka siihen korkeampaan eläkeikään saakka :)
- olen neuroottinen :|
- olen kasvanut aikuiseksi :(

Kommentit

Hehkuvainen sanoi…
Kiva, että työ maistuu ja sitä on :).

Mä huomasin nimeltämainitsemattomassa krääsäkaupassa työskennellessäni, että olen tosiaankin Järjestelijä. Oikein saa vieläkin purra sormiaan, ettei ala kaupassa järjestellä hyllyjä ja oikoa tavaroita. :D
9. maaliskuuta 2009 klo 20.50
Anonyymi sanoi…
Ihanaa, että pidät työstäsi! Olen tullut siihen tulokseen, että se on yksi siunauksellimpia asioita ihmiselämässä - töissä kun nyt täytyy olla aika suuri osa valveillaoloajasta.

Minäkin addiktoiduin hyllyjen järjestämiseen työskennellessäni ruokakaupassa. Lopetettuani siellä löysin itseni siistimässä hyllyjä ollessani itse asiakkaana... Pitäisiköhän vaihtaa alaa?
10. maaliskuuta 2009 klo 9.06
Omppu sanoi…
Kivaa, onneksi olkoon! :)
10. maaliskuuta 2009 klo 19.13
Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Spefilukuhaaste jatkuu: 5. Suomalainen spefikirja

-
Follow my blog with Bloglovin Katri Alatalo: Käärmeiden kaupunki Minä muuten linkitän tuohon kirjan otsikkoon aina mielestäni relevantin arvostelun toisaalta Internetseistä, joten myös otsikoiden takaa avautuvat sivut saattavat jotakuta kiinnostaa. :) Nyt mentiin sitten minun kirjamakuni reunoille, ystäväni, fantasiakirjailija Liliana Lento  kuitenkin vinkkasi minulle tämän kirjan. Luettavahan se on kun kerran kirjailija suosittelee (eikä ole edes oma kirja). Ninette on Kharras-dimin aavikkokaupungin valtiaan nuorin tytär. Sulwaen on velhon oppipoika ja Arry omituisen kalpea ruukuntekijä, jonka syntyperästä kenelläkään ei ole minkäänlaista tietoa. Nämä kolme ovat lapsuudenystäviä ja heidän tarinaansa seurataan kun he ovat aikuistuneet ja maailma on heittänyt heidän tielleen uusia elinolosuhteita ja kriisejä. Kirjoihin liittyy oleellisena käärmeiden käsittelyn taito ja käärmeiden kielen taidon osaaminen. Matelijoita kirjassa kuvataan hartaasti ja rakkaudella, joten jos näitä eli
Lue lisää

Kun saapuu yö

-
En ole päivittänyt tätä blogia pitkään aikaan. Eräs varsin terävillä hoksottimilla ja kielellä varustettu kaverini tokaisisi varmaan, että puhtaasti laiskuuttani olen antanut tämän  blogin rehottaa vapaana. Koko kesän ja alkusyksyn olin samalla mielialalla: reipastua pitäisi minulla on kuitenkin velvollisuuksia lukijoitani kohtaan. Nyt se on myöhäistä, blogi tulee jatkossa elämään entistä enemmän pellossa, sillä lopulta tipahdin siihen kuoppaan, jonka olen koko vuoden jo kahdesti välttänyt. Ensimmäinen kuoppa Rakas veljenpoikani menehtyy vajaan kolmen vuoden herkässä iässä 29.3.2014. Sukumme ylle putoaa tumma suruharso, jonka läpi kuljemme päivät pääksytysten ja yritämme pärjätä jokapäiväisissä, yht'äkkiä niin kovin triviaaleissa askareissamme. Tähän kuoppaan voisin minäkin jäädä lepäävään, ei enää koskaan tällaista kipua. Mutta se ei onnistu. 29.4. varhain aamulla puhelin soi ja veljeni soittaa: "Me pojat tässä odotamme äidin luokse heräämöön pääsyä!". Veljenpoi
Lue lisää

Vauvakirjojen aatelia...

-
Kuva
Täti ja Olavi Sain kälyltäni kunniatehtävän: Sulevi saa minulta kummilahjaksi vauvakirjan. Sellaisen, jota lapset ja aikuiset selaavat vuosikymmeniä eteenpäin. Ystäväni totesi, että hän edelleen katselee pikkuveljensä hiustöyhtöä tämän vauvakirjasta. Ja jokaisesta on mukava tietää millainen oli pienenä, minä oli ensimmäinen sana, jne. Minun kohtalokseni tuli syntyä toiseksi lapseksi varsin ADHD:n isoveljen jälkeen, jonka vakaana tarkoituksena oli murhata minut, koska vein aivan liikaa äidin huomiota ja hoivaa. Murha ei onnistunut, mutta tietty unohdus kylläkin. Veljeni ensimmäinen sana oli "kukka", minun ensimmäistä sanaani ei kukaan muista. Yhtenä päivänä vain osasin puhua ja sen jälkeen puheesta ei tullutkaan loppua. Sen verran tiedän, että puhuin ennenkuin kävelin, naapurin samanikäisellä pojalla homma meni toisinpäin. Tarina kertoo, että minä puhua pälpätin ja Lauri tuijotti mykkänä, kyllästyttyään sitten nousi ja käveli pois. Tämä mies juoksee muuten tänä päivän
Lue lisää