Kiukun anatomiaa

-
Ihmeelliset kiukkukohtaukseni jatkuvat edelleen. Onneksi en ole mitenkään älyttömän sosiaalinen tätä nykyä, joten eipä tätä ole ollut todistamassa kukaan muu kuin Siippa. Sanon "onneksi" siksi, että ei siinä kiukussa ole minkäänmoista järkeä, se vain yllättäen alkaa ja on sitäpaitsi aika voimakas tunnetila. Se tuntuu tulevan tyhjästä ja kummallista kyllä se kestää aikasta pitkään (minulle on tähän mennessä ollut täysin luonnonvastaista olla kiukkuinen 20 sekuntia pidempään).

Asiantuntevalta taholta sain kuulla, että kiukku on suojamekanismi. Minulla on kuulemma taipumus ajatella asioita muiden kautta, miten voisin parhaiten olla avuksi, miltä muista tuntuu yms. yms. Leppoisan ihmisen maineessahan minä olenkin, mutta siinä on yksi ongelma: olen systemaattisesti unohtanut kysyä itseltäni miltä tuntuu ja mitä minä haluan. Noh, tässä astuu palvelukseen kiukku: kun koen, että olen taas liiaksi sumplinut muiden asioita, kiukustun ilman mitään sen kummempaa syytä. Tämä on merkki siitä, että alitajuntani huomauttaa "nyt kyllä kuuntelet välillä minuakin, perhana!".

Ja mikä parasta (tai pahinta), en saa suljettua tätä kiukkua pois! En pysty hallitsemaan sitä, että se todella pakottaa minut ottamaan aikalisän siitä mitä kulloinkin olinkaan tekemässä. Jos siis olen vähän tavallista rauhallisempi ja passiivisempi niin hyvä vain: voin vaihtoehtoisesti olla kiukkuinenkin.

Kiukkua kuitenkin lievittää yksi lääke: läheisen herkkukaupan riisimaitovalkosuklaa. Pitänee kerätä sitä varastoon...

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Hyvin analysoitu! Pistä puhisten, se on varmasti terveellistä! Tuonko nyrkkeilyhanskat tullessani?

Mistä saa riisimaitovalkosuklaata? Tykkäsin lapsena valkosuklaasta tosi paljon, mutta en ole sattuneesta syystä voinut syödä sitä ainakaan 15 vuoteen. Olisi hauska kokeilla, miltä se maistuu nyt, kun olen tottunut herkuttelemaan tummalla suklaalla. Ja lehdessä oli valkosuklaa-karpalokeksien ohje, jota haluaisin kokeilla.
11. joulukuuta 2009 klo 16.35
Alitsa sanoi…
Valkoista riisimaitosuklaata myyvät Tampereella ainakin Runsaudensarvi ja Punnitse & Säästä, Hesassa varmasti jälkimmäinen myös. :) On hyvää, tosin melko imelähköä (montaa palaa ei voi kerralla vetää).

Juu, kiukku on jännä juttu. Nyt kun sen taas tunnistaa ja tunnustaa, niin sitä ei näy mailla halmeilla. Toisaalta, kuka aurinkoisena pakkaspäivänä viitsisikään kiukutella! :)
15. joulukuuta 2009 klo 11.00
Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Spefilukuhaaste jatkuu: 5. Suomalainen spefikirja

-
Follow my blog with Bloglovin Katri Alatalo: Käärmeiden kaupunki Minä muuten linkitän tuohon kirjan otsikkoon aina mielestäni relevantin arvostelun toisaalta Internetseistä, joten myös otsikoiden takaa avautuvat sivut saattavat jotakuta kiinnostaa. :) Nyt mentiin sitten minun kirjamakuni reunoille, ystäväni, fantasiakirjailija Liliana Lento  kuitenkin vinkkasi minulle tämän kirjan. Luettavahan se on kun kerran kirjailija suosittelee (eikä ole edes oma kirja). Ninette on Kharras-dimin aavikkokaupungin valtiaan nuorin tytär. Sulwaen on velhon oppipoika ja Arry omituisen kalpea ruukuntekijä, jonka syntyperästä kenelläkään ei ole minkäänlaista tietoa. Nämä kolme ovat lapsuudenystäviä ja heidän tarinaansa seurataan kun he ovat aikuistuneet ja maailma on heittänyt heidän tielleen uusia elinolosuhteita ja kriisejä. Kirjoihin liittyy oleellisena käärmeiden käsittelyn taito ja käärmeiden kielen taidon osaaminen. Matelijoita kirjassa kuvataan hartaasti ja rakkaudella, joten jos näitä eli
Lue lisää

Kun saapuu yö

-
En ole päivittänyt tätä blogia pitkään aikaan. Eräs varsin terävillä hoksottimilla ja kielellä varustettu kaverini tokaisisi varmaan, että puhtaasti laiskuuttani olen antanut tämän  blogin rehottaa vapaana. Koko kesän ja alkusyksyn olin samalla mielialalla: reipastua pitäisi minulla on kuitenkin velvollisuuksia lukijoitani kohtaan. Nyt se on myöhäistä, blogi tulee jatkossa elämään entistä enemmän pellossa, sillä lopulta tipahdin siihen kuoppaan, jonka olen koko vuoden jo kahdesti välttänyt. Ensimmäinen kuoppa Rakas veljenpoikani menehtyy vajaan kolmen vuoden herkässä iässä 29.3.2014. Sukumme ylle putoaa tumma suruharso, jonka läpi kuljemme päivät pääksytysten ja yritämme pärjätä jokapäiväisissä, yht'äkkiä niin kovin triviaaleissa askareissamme. Tähän kuoppaan voisin minäkin jäädä lepäävään, ei enää koskaan tällaista kipua. Mutta se ei onnistu. 29.4. varhain aamulla puhelin soi ja veljeni soittaa: "Me pojat tässä odotamme äidin luokse heräämöön pääsyä!". Veljenpoi
Lue lisää

Vauvakirjojen aatelia...

-
Kuva
Täti ja Olavi Sain kälyltäni kunniatehtävän: Sulevi saa minulta kummilahjaksi vauvakirjan. Sellaisen, jota lapset ja aikuiset selaavat vuosikymmeniä eteenpäin. Ystäväni totesi, että hän edelleen katselee pikkuveljensä hiustöyhtöä tämän vauvakirjasta. Ja jokaisesta on mukava tietää millainen oli pienenä, minä oli ensimmäinen sana, jne. Minun kohtalokseni tuli syntyä toiseksi lapseksi varsin ADHD:n isoveljen jälkeen, jonka vakaana tarkoituksena oli murhata minut, koska vein aivan liikaa äidin huomiota ja hoivaa. Murha ei onnistunut, mutta tietty unohdus kylläkin. Veljeni ensimmäinen sana oli "kukka", minun ensimmäistä sanaani ei kukaan muista. Yhtenä päivänä vain osasin puhua ja sen jälkeen puheesta ei tullutkaan loppua. Sen verran tiedän, että puhuin ennenkuin kävelin, naapurin samanikäisellä pojalla homma meni toisinpäin. Tarina kertoo, että minä puhua pälpätin ja Lauri tuijotti mykkänä, kyllästyttyään sitten nousi ja käveli pois. Tämä mies juoksee muuten tänä päivän
Lue lisää