Itsensähöynäyttäjä

Minut tunnetaan legendaarisen helposti höynäytettävänä henkilönä. Uskon ihan kaiken pajunköyden mikä minulle syötetään ja en ilmeisesti kyynisty koskaan: ainoastaan Siippa on toisinaan epäonnistunut höynäytyksissään, mutta se johtuu ihan vain siitä, että hän yrittää höynäytellä liian taajaan. Nykyään Siippa on myös ainoa ihminen, jota itse osaan edes vähän höynäyttää. Olen muutoin ihan surkea valehtelija, en kerta kaikkiaan pysty huijaamaan missään. Tässä taannoin voitin sukulaiset pokerissa ilman ainuttakaan valhetta. Valehtelematta jättäminen oli ilmeisesti kyseisessä pelissä niin outo ominaisuus, että se taktiikka yllättävyydessään kannatti.

Olen kuitenkin mitä taitavin itsensähöynäyttäjä. Minun on helppo saada itseni uskomaan ihan mitä tahansa. Esimerkkejä voivat olla vaikkapa kaupungilla kävely vähän huonompana päivänä. Silloin minuun iskee "kaikki tuijottavat minua ja nauravat minulle"-kompleksi. Hyvin yleinen on myös "minun on tehtävä enemmän kuin muut"-valhe, josta sain itseni kiinni viimeksi eilen. Aina kun joku tuttavapiirissäni esittää jonkinmoisen toiveen (ihan vaikkapa yleisellä tasolla siis), sisäinen itsensähöynäyttäjäni tulkitsee asian niin, että: "Herää! Sinulle esitettiin juuri toive. Toteuta se, pahvi!". Kaikkein tylsin olen silloin kuin uskottelen itselleni: "Kukaan ei pidä sinusta, olet kuolettavan tylsää seuraa.".

Miksi itsensähöynäyttäjä puhuu minulle aina negatiivisia asioita? Miksi en koskaan esimerkiksi hae Miss Suomi-kilpailuun kun itsensähöynättäjä olisi saanut minut unohtamaan: 1) ulkonäköni 2) ikäni 3) siviilisäätyni? Onko muilla vastaavaa sisäistä huijaria kaverinaan? Miten sille voisi puhua järkeä? Ja ennen kaikkea: miten sitä oppisi olemaan uskomatta?

Kommentit

Hehkuvainen sanoi…
Idols-karsinnoissa on aina paljon itsensähöynäyttäjiä, jotka ihan tosissaan uskovat osaavansa laulaa. Mutta sinä osaat laulaa ihan oikeasti, joten siinä asiassa ei tarttis edes höynäyttää. Onko missikisoihin joitain siviilisäätyrajoituksia O_o?
Alitsa sanoi…
Jaa, että Idolsiin sitten? :D Ja joo, missikisat ovat siviilisäätyrajoitteiset, pitäisi osallistua "missis"-kisoihin.

Toisaalta on ihan lutuisaa, että toisilla ihmisillä itsensähöynättäjä juttelee heille mukavia asioita, minulla on päässäni vain tekemisiäni kritisoiva mörkö!
Anonyymi sanoi…
Missis-kisat kyllä voittaisitkin! Mörkö nurkkaan häpeämään vaan.

Blogisi uusi ulkoasu on ihana! Mulla oli syksyllä sellainen ongelma, etten pystynyt jättämään blogiisi kommentteja, mutta vaihdoin selainta ja johan auttoi. Eli ihanaa kun kirjoitat taas, täällä ollaan valmiina!

On pitänyt kirjoittaa sulle meiliä jo jonkin aikaa, koetan saada itsestäni irti! Oot aatoksissain kyllä.:)

Haa, sanavahvistuksena "deringl", sehän melkein kuin darling, kuinka sopivaa!:)

T. Tekniikan ihmelapsi
Alitsa sanoi…
Kiitoksia, Birgitta, kaikista ulkoisista kehuista! Ja mukavaa kuulla sinusta jälleen! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Spefilukuhaaste jatkuu: 5. Suomalainen spefikirja

Kun saapuu yö

Vauvakirjojen aatelia...