Oankalit on hankalia!
Pitkästä aikaa vähän kirjallisuusarvosteluja. Tällä kertaa tartuin Octavia E. Butlerin Xenogenesis-trilogiaan, elikkäs luin tuossa männä viikolla teokset "Aamunkoitto", "Puolipäivä riitit" ja "Imago". Viikon verran meni kolmessa kirjassa, mikä on tosi nopeasti, sillä ehdin oikeastaan lukea vain unenpöpperössä illalla (Se on itse asiassa ihan lempihetkeni päivässä, nukahtaminen kestää monesti parikin tuntia jos on oikein hyvä kirja. Pienenä sivuvaikutuksena mainittakoon se, etten enää osaa nukahtaa ilman kirjaa).
Voi hyvällä syyllä kysyä miksi olen jättänyt tämän klassikkotrilogian lukemisen tähän päivään saakka? Noh, tartuin "Aamunkoittoon" 13-kesäisenä kotipaikkakunnan kirjastossa ja silloin ajatus alien-rotuun yhdistymisestä ei vaan napannut. Sen jälkeen ajattelin, että se ei ollut oikein edes hyvä kirja. Mutta olihan se. Nyt, "muutamia" kesiä myöhemmin, tekstin sujuvuus ja post-apokalyptisen maailman loistava ja tarkka kuvaus tekevät väistämättä vaikutuksen. Ja herättävät armottomassa humanistissa joukon kiperiä kysymyksiä.
Mikä onkaan todellinen ihmisen arvo ja edes oikeus elää ja olla olemassa? Trilogian alien-rotu, oankalit, ovat sopuisia heppuja, joiden koko olemassaolon tarkoitus on etsiä uusia rotuja, joihin geneettisesti yhdistyä. He siis pyrkivät laajenemaan sulauttamalla asioita toisiinsa. Ihmiset taasen tuntuvat lähinnä toteuttavan vanhaa kunnon "hajoita ja hallitse"-menetelmää. Toisaalta oankalit eivät ole mitään puhtaita pulmusia: eivät he kauheasti ihmisiltä kysy, että "mitäs jos laitettaisiin hynttyyt yhteen?" vaan aika railakkaasti sekoittelevat erilaisia ihmis-oankali-sekoituksiaan paljoa keneltäkään kysymättä.
Osa trilogian ihmisistä liittyy oankaleihin, ja mikäs heillä on ollessa: oankalit ovat pasifisteja kasvissyöjiä, jotka osaavat elää tasapainossa luonnon kanssa. Osa ei liity, he ryhmittäytyvät omiksi hajanaisiksi vastarintaliikkeiksi ja alkavat valmistaa tuliaseita. Kumpaan joukkoon sinä kuuluisit? Minä olisin melko varmasti intergalaktisen romanssin kannalla, vaikka tulisihan sitä ehkä vähän kyllästyttyä lonkeroihin...
Joka tapauksessa, suosittelen lämpimästi, annan viidestä tähdestä 4 ja puoli Xenogenesis-trilogialle! Loppuun vielä akvaariouutinen: Monnisten perheen muuttokutu tuotti tulokseksi Nemo Monnisen (ikä 3 viikkoa, pituus 3 millimetriä). Lisää perhettä tulossa, juhannuksen Monniset viettiä kutemalla (kuten ilmeisesti moni suomalainen muutenkin).
Voi hyvällä syyllä kysyä miksi olen jättänyt tämän klassikkotrilogian lukemisen tähän päivään saakka? Noh, tartuin "Aamunkoittoon" 13-kesäisenä kotipaikkakunnan kirjastossa ja silloin ajatus alien-rotuun yhdistymisestä ei vaan napannut. Sen jälkeen ajattelin, että se ei ollut oikein edes hyvä kirja. Mutta olihan se. Nyt, "muutamia" kesiä myöhemmin, tekstin sujuvuus ja post-apokalyptisen maailman loistava ja tarkka kuvaus tekevät väistämättä vaikutuksen. Ja herättävät armottomassa humanistissa joukon kiperiä kysymyksiä.
Mikä onkaan todellinen ihmisen arvo ja edes oikeus elää ja olla olemassa? Trilogian alien-rotu, oankalit, ovat sopuisia heppuja, joiden koko olemassaolon tarkoitus on etsiä uusia rotuja, joihin geneettisesti yhdistyä. He siis pyrkivät laajenemaan sulauttamalla asioita toisiinsa. Ihmiset taasen tuntuvat lähinnä toteuttavan vanhaa kunnon "hajoita ja hallitse"-menetelmää. Toisaalta oankalit eivät ole mitään puhtaita pulmusia: eivät he kauheasti ihmisiltä kysy, että "mitäs jos laitettaisiin hynttyyt yhteen?" vaan aika railakkaasti sekoittelevat erilaisia ihmis-oankali-sekoituksiaan paljoa keneltäkään kysymättä.
Osa trilogian ihmisistä liittyy oankaleihin, ja mikäs heillä on ollessa: oankalit ovat pasifisteja kasvissyöjiä, jotka osaavat elää tasapainossa luonnon kanssa. Osa ei liity, he ryhmittäytyvät omiksi hajanaisiksi vastarintaliikkeiksi ja alkavat valmistaa tuliaseita. Kumpaan joukkoon sinä kuuluisit? Minä olisin melko varmasti intergalaktisen romanssin kannalla, vaikka tulisihan sitä ehkä vähän kyllästyttyä lonkeroihin...
Joka tapauksessa, suosittelen lämpimästi, annan viidestä tähdestä 4 ja puoli Xenogenesis-trilogialle! Loppuun vielä akvaariouutinen: Monnisten perheen muuttokutu tuotti tulokseksi Nemo Monnisen (ikä 3 viikkoa, pituus 3 millimetriä). Lisää perhettä tulossa, juhannuksen Monniset viettiä kutemalla (kuten ilmeisesti moni suomalainen muutenkin).
Kommentit
Rouva Butlerin oankalikuvauksessa on minusta paljon samaa kuin Cardin pequeninhoissa. Vieraus, se kun ei pysty tulkitsemaan toisen käytöstä, koska se ei noudata samoja lakeja. Outoja reaktioita ihan tavallisiin asioihin.
Seuraavaksi haluaisin suositella Robin Hobbin Ship-trilogiaa (Mad ship, Ship of magic ja Ship of destiny). Saat lainaan jos haluat :).
Pitää pistää Hobb lukujonoon. Lainaan ne siis...joskus...