Alitsa avaruudessa

Kävinpä toissaviikolla Ekokampaajalla, nimittäin täällä . Otin energialeikkauksen mikä tarkoittaa intialaista päähierontaa ja hiusten "hieman hippiä" leikkaustapaa. Oli tosi vänkää, kun kampaaja työnsä lopetettuaan tarkasti vielä (liikuttelemalla käsiään pääni ympärillä), että onko leikkaus energeettisesti varmasti oikein. Mutta päänahan ja niskan rasitukset kaikkosivat ja tuli hyvä mieli. Tänään kuulin, että kampaaja (ja samalla kampaamo) muuttaa Turkuun! Täytyy löytää äkkiä uusi kampaamo, ehkäpä tämä . Tosin usein en haiveniani leikkauta, sillä kasvatan (taas) pitkää tukkaa, kun (taas) menin sen lyhyeksi leikkauttamaan. Mutta ehkä ekokampaamojen opeilla saan pitkät kauniit ja PAKSUT hiukset enkä enää semmoista huonokuntoista hiirenhäntää kuin yleensä. Kampaaja tenttasi minulta hiustenhoidostani. Pesen hiukseni joka toinen päivä, mutta kerran viikossa olisi kuitenkin hyvä pesuväli. Lisäksi olen kantanut huonoa omaatuntoa hoitoaineettomuudestani, mutta tätä laiskuuttani k...

Olen ollut aikamoinen mökkihöperö-Mörkö viime aikoina, joten ei minulla ole mitään sen kummempaa kerrottavaa kuin että olen mietiskellut omaa elämääni ja elämää yleensä. Lisäksi olen syönyt, nukkunut ja käynyt töissä ja LUKENUT. Ihan hurjasti. En viitsi tänne blogiinkaan arvostella kuin vain ne kirjat, jotka edes jonkin verran hetkauttavat, suuri osa jää arvostelematta, kun luen niitä vain paremman puutteessa. Tässä kuitenkin pari teosta, jotka ylittävät arvostelukynnyksen: Alastair Reynolds: Aurinkojen huone Reynolds tunnetaan parhaiten Ilmestysten Avaruus-saagastaan, mutta jostain syystä pidän enemmän hänen yksittäisistä teoksistaan. Aurinkojen huoneen tapauksessa en tosin ole ihan varma, mahtaako tämä kirja sijoittua kuitenkin samaan universumiin saagan kanssa, mutta se on joka tapauksessa täysin itsenäinen yksittäinen osansa. Avaruusympäristöstään huolimatta kyseessä on oikeastaan melko klassinen "Suljetun huoneen" dekkari tyyliä "murhaaja löytyy tästä jouko...

Laitoinpa tänne blogiin tämmöisen päheän Maapallon. Mutta nyt särkee päätä ja valkoinen näyttää kovin kirkkaalta. Johtuukohan se tästä uudesta ulkoasusta? Ei hätää, kilautetaan kavereille! Sanokaas kaikki migreeniset lukijani, särkeekö teitä päähän tää blogi vaiko onko mulla muuten vaan pää kipee?

Tänä vuonna olen lukenut Rebecca Stottilta jo yhden teoksen, Korallivarkaan , ja tykkäsin siitä jonkin verran. Nyt arvostelussa on hänen käännös hänen uudemmasta teoksestaan. Rebecca Stott: Veden muisti Kirjailija liikkuu vuosituhannen alun ja 1660-luvun Cambridgessa. Päähenkilönä on kirjailijatar Lydia, jonka työtehtävänä on hämäpäperäisissä olosuhteissa kuolleen historiantutkijan Isaac Newtonia käsittelevän kesken jääneen teoksen haamukirjoittaminen. Yllättäen sekä Newtonin että Lydian ajan Cambridgessa tapahtuu salaperäisiä asioita samalla tavalla: ihmisiä kuolee samoilla tavoilla samoina päivämäärinä vuosisatojen päässä toisistaan. Teos alkaa upeasti: Stott onnistuu nopeasti kuvailemaan 1600-luvun maailman kiehtovalla tavalla ja herättää halun lukea asiasta lisää. Tämä oli myös Korallivarkaan suurin hyve, kyky herättää kiinnostus käsiteltävään aiheeseen. Jokin kuitenkin kirjan rytmityksessä mättää: kun outoja asioita alkaa tapahtua, kerrontaan pitäisi tulla vähän vauhtia. Tä...

Joskus iskee ihan armoton dekkarinhimo. Oma suosikkini ovat pohjoismaiset dekkaristit, ruotsalaiset varsinkin. Karin Alvtegenia en ollut aiemmin lukenut, joten nappasin kirjaston hyllystä hänen romaaninsa  "Häpeä". Kirja muistutti varsin vähän perinteistä dekkaria, oli pikemminkin ns. psykologinen romaani. No sehän sopii meikäläiselle enemmän kuin hyvin, joten seuraavalla kirjastoreissulla lähti vielä kaksi kirjaa lisää mukaan. Luin ne putkeen ja arvostelen lukujärjestyksessä. Karin Alvtegen: Häpeä Tarina kahdesta näennäisen erilaisesta naisesta, sairaalloisen ylipainoisesta Maj-Brittistä ja lääkäri Monikasta. Kirjassa heidän tarinansa lomittuvat omituisella ja hieman keinotekoisellakin tavalla toisiinsa, mutta tärkeintä onkin huomata miten samanlaisia nämä naiset ovat. Kumpaakin ajaa elämässä yksi motiivi, tunne riittämättömyydestä ja syvä häpeä. Kirja käsittelee nerokkaasti kahta vastakkaista tapaa käsitellä asiaa: totaalista luovuttamista ja masennusta ja ylisuorittam...

Sainpa kauniin kunniakirjan Drachenwaldin nykyiseltä kuningasparilta, Liefiltä ja Morriganilta. Ja näin siinä seisoo: "It shall be known unto all that We Lief and Morrigan rightful king and queen of Drachenwald do honor one Alitsa Ainovainen who has given greatly and unstintingly of her skills and energies in her years of service to our beloved kingdom. Thus we bestow upon her the right to bear those arms she deems most appropriate. Entered into the record this XXIVth day of September AS XIVI with our hand and seal Lief, rex  Morrigan, regina" Ja tämähän tarkoittaa sitä, että tästä edespäin nimeni eteen voi liittää kunnianimityksen Rouva (jos keskiaikanimeni olisi esim. englantilainen olisin Lady). Siis vähänkö päheetä! Minut jopa ehkä tunnetaan seurassa! Minulla on nimittäin omituinen pääongelma (siis niitähän on useita, mutta tässä taas yksi klassinen esimerkki): minä en meinaa millään uskoa, että kukaan muistaisi minut. Kun menen vaikkapa keskiaikatapahtumiin, ki...