Alitsa avaruudessa

Tuossa seison viime vuoden tammikuussa Tukholman vanhan kaupungin kolmikerroksisen (!) scifikirjakaupan edessä. Tällä hetkellä olo on aika lailla samanlainen. Paitsi että minä istun kotona ja katselen kirjahyllyjä kerrankin realistisella lukumielellä, sillä olen viimeisen työpäiväni tehnyt ja edessä on ainakin pari viikkoa epämääräistä työttömän arkea. MINULLA ON AIKAA LUKEA! Toisin sanoen olen kotonani kuin karkkikaupassa ja se on kyllä hieno tunne. Että kohta kuulkaa ropsahtaa kirja-arvioita kirjoista, joita moni ei välttämättä tiennyt olevan olemassakaan... Töiden loppuminen ja kaikki siihen liittyvä ahdistus oli yllättävän rankkaa. Ennen viimeistä työpäivää yöunet jäivät tyystin väliin ja askel oli koko työpäivän hyvin raskas, ahdistunutkin. Osa tuttavistani on välillä ilmaissut huolensa jaksamisestani, joten voin huojentaa kaikkien mieltä raportoimalla mitä loistavimmasta olotilasta. Tämän miltei nirvanan saavuttaminen vaatii tiettyjä kompleksisia toimenpiteitä seuraavassa järjes...

Tulipa tässä työpaikan (jota minulla ei huomisen jälkeen enää ole) kahvipöydässä puheeksi Sofi Oksanen ja hänen tyyni olemuksensa Finlandia-palkintoa vastaanottaessa. Minusta oli ylisöpöä, kun gootti niiata niksautti kauniisti. Se on jotenkin hauska tyylirikko muuten niin rauhallisen, sarkastisen ja hieman pelottavankin kirjailijattaren julkisuuskuvassa. Kollega oli eri mieltä. Hän oli tehnyt tutkimusta ihmisten käytöstavoista ja jossakin käytösoppaassa mainittiin, että: "Aikuinen nainen ei koskaan niiaa, paitsi kuninkaallisille.". Niin tai näin - minusta se oli kauhean söpöä. Mitä ylipäänsä ovat käytöstavat? Voiko niistä kirjoittaa kirjan? Minusta ne ovat täysin tilannekohtaisia. Jos niiatuttaa, niin sitten niiataan. Oksasen niiauksesta heijastui hämmästys ja ilo, minusta se oli hyvin kohteliasta ja ennenkaikkea spontaania. En ollut aiemmin lukenut Oksaselta kuin Baby Janen, josta tykkäsin kovasti. Sofi Oksasesta itsestään pidän myös valtavasti (tai hänen julkisuuskuvastaan,...

Aivan ensinnä kaupallisia tiedotteita: Pajalan Kenkä Jämsässä on Suomen paras kenkäkauppa! Vain sieltä voi löytää tämmöiset työsandaalit. (sen verran antoivat alennusta, että mainostaa ihan pitää :D) Minulla ei ole ollut 2,5 vuoden yhtäjaksoisen työurani aikana kunnollisia työkenkiä vaan olen raahustanut ympäri kirjastoa milloin minkäkinmoisissa lapikkaissa. Nyt on sitten kengät, mutta töitä riittää enää kahdeksi (2!!!) päiväksi. En selvästikään meinaa sisäistää tätä, sillä kuka hullu pian työtön maksaa maltaita turkooseista ( Mutta tässä olen, enkä muuta voi. Haluaisiko joku palkata itselleen vaikkapa käveleväksi tietosanakirjaksi ihan pikkuisen höyrähtäneen, pääasiassa turkoosiin pukeutuvan kirjastotädin? Mutta eipä siinä mitään, ansiosidonnainen on ihan kiva juttu. Ja oikeastaan, olen jo kauan sitten buukannut itseni niin täyteen vuodelle 2009, että ei minulla oikein olisikaan ollut aikaa käydä töissä. Ja tänään ilmoittauduin spefi-(spekulatiivinen fiktio)kirjoituskurssille! Minull...

... vaan nörtteihin! Juuri niin, suurin piirtein tämmöisiin kuin mitä tuossa oheisessa kuvassa! Minullakin on kotona oma nörtti, kutsuttakoon häntä tässä blogissa vaikkapa Siipaksi. Siippaa ei saa päin naamaa sanoa nörtiksi, se on kuulemma ihan eri juttu. Hän on kuulemma geek , semmoinen tietokonevelho, tai jotain... Mutta oikeasti tytöt, eikö tuo teksti tuon hepun kädessä olekin ihan hervottoman hauska ja oivaltava? Tai sitten minä olen vähän omituinen (ja olenhan minä, enemmän kuin vähän)... Tässä olisi taas keskustelun paikka. Haluan kaikilta kommentoijilta kommentteja nörteistä! Minä aloitan. Nörtit ovat älykkäitä ja toisinaan huumorintajuisia. Heillä on usein aika lailla taattu työpaikka, jossa he koodaavat ja juovat paljon kolajuomaa. Tampereen Hervannassa ja Espoon Otaniemessä heitä on melkoinen keskittymä. Noniin, lisää kommentteja! Nörtit maailmankartalle. Tätä toivoo yksi tyttönörtintapainen...:D

Tämmöiseltä olisi mukava näyttää. Kiva turkoosi iho, näpsäkät tuntosarvet ja mieluummin kylmässä kuin kuumassa viihtyvä fysiikka. Kuvassa on tietenkin (no daa, kaikkihan tämän tietää) andorialainen, originaali Star Trekissä ja uusimmassa sarjassa "Enterprisessa" esiintynyt eliömuoto. Kauniita kummajaisia. Ufomiehet eivät olet vihreitä, ne ovat turkooseja! Minä sitten rakastan turkoosia väriä. Kaikille tutuille onkin jo selvää, että jos minut näkee, olen enimmäkseen turkoosi. Kaupassa huomaan ensimmäiseksi turkoosit vaatteet ja minulle tulee hyvä mieli. Onko teillä muilla samansuuntaisia pakkomielteitä väreihin (toivottavasti tätä siis lukee joku)? Minusta väriytymiseni on kummallista, sillä minä en koe olevani mitenkään voimakkaasti visuaalinen tyyppi. Ja ei mun (ihan) joka tekstissä tule olemaan näin kauheesti Star Trekkiä. Kyllä minä oikeasti kirjotan tänne kirja-arvosteluja sun muita. Mutta kun en tähän hätään keksinyt mitään muuta kauniin turkoosia olentoa kuin nuo andori...

Suru-uutinen kiiri perjantaina Suomeenkin: Star Trek-sarjojen ja -leffojen iki-ihana tietokoneääni menehtyi leukemiaan. Kepeät mullat, Majel! Olet nyt matkannut sinne, mistä kukaan ei ole tullut mitään kertomaan. Olen siis pahimman luokan Star Trek-friikki. Minulle "se ainoa oikea" Star Trek-sarja oli sen kaljupää-Picardin johtama Star Trek: the Next Generation, jossa Majel esitti paitsi tietokoneääntä, myös iki-ihanan Deanna Troin ei_aina_niin_ihanaa äitiä Lwaxanaa. Mutta eipä pidä unohtaa, että "vanhan" Star Trekin ihan ekassa pilotissa Majel oli kapteeni Kirkin försti. Yleisölle naispuolinen pomo oli kuitenkin liikaa, joten sitten se pirun suippokorva yleni yhdessä hetkessä tiedeupseerista förstiksi ja Majelin tukka blondattiin ja hänestä tehtiin sairaanhoitaja. MUR!

...eli jälleen kerran tulen myöhässä kaikkiin muotijuttuihin... Pistän tänne piakkoin esittelyn itsestäni, nyt käväisin vain tekaisemassa tämän äkkiä. En oikeestaan olis saanut tehdä sitäkään, kun olen töissä...;)